tiistai 13. toukokuuta 2014

Kutsukaa Deko tai edes Glorian Koti

Edellisessä asunnossamme oli hyvin pieni keittiö. Siihen hyvin pieneen keittiöön haettiin tilapäiseksi ratkaisuksi mökiltä hyvin pieni pöytä. Tuo pöytä oli isoisäni (ei nyt tietenkään puuseppäisoisäni vaan sen toisen) mustaksi sutima, luonnollisesti parin aiemman maalikerroksen päälle. Pöytälevy ei ollut kiinni pöydän jaloissa eivätkä pöytälevyn laudat toisissaan.

Historiallisia kerrostumia.

Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin olen hekumoinut ajatuksella, että seuraavassa muutossa on edes yksi huonekalu, jonka saan hyvällä omallatunnolla hävittää.

Sitten lähdin kotoa pois viikonlopuksi.

Ajatelkaas kun tämän olisi lakannut tai vahannut. Ai jai.

Kun palasin, oli pöytä jo kannettu pihalle. Jotta mies ei ihan olisi tylsistynyt kotivuorossaan, hän oli liimannut kasaan pöytälevyn ja hionut sitä - entisöimisharrastukseni pohjalta pystyn sanomaan, että perusteellisesti. En oikeastaan edes halua tietää miten tämä on tapahtunut kolmen lapsen kanssa ahkeroiden.

Lapset saavat maalata pöydän, mies kertoi. (Välillä vähän kadehdin, että miksi minä en keksi näin hauskoja ohjelmanumeroita. Onneksi minä saan kuitenkin toteuttaa ne, koska ne olisivat aivan liian kaoottisia miehelle.)

Ensin pohjamaalattiin. Tai siis minä pohjamaalasin. Kolmesti, jotta tuli tarpeeksi tasaista miehenkin silmään. Kolmena iltana, koska maalin kuivumisaika oli 24 tuntia. Sitten vihdoin päästiin asiaan.


Mies ja esikoinen hoitivat maaliostokset. Ehdotin päävärejä, jotta saisi sekoitettua muita. Sinistä ei ollut, mutta esikoinen valitsi kultaisen.


Aluksi oli tiukka sääntö, että yksi lapsi ja yksi väri kerrallaan käytössä.

Ensimmäisen maalauspäivän iltana.

Sitten oli aika monta lasta - naapurikin - ja aika monta sivellintä.

Kissa.

Myönnän, että ei ollut projekti minullekaan helppo. Lapset nimittäin maalasivat vääränlaisia sotkuja, sellaisia jotka eivät näytä söpöiltä lasten maalauksilta vaan sotkulta. Iltaisin lasten nukahdettua vahvensin viivoja, väritin tai piirsin ääriviivoja. Muutamia kohtia ihan raa'asti päällemaalasin valkoisella ja maalautin uusiksi seuraavana päivänä. Kuopuksenkin annoin maalata (kyllä: yksivuotias tekee sotkun näköistä sotkua, mutta se kuuluu asiaan).

Aika monta päivää maalailtiin ja aika liian monta ateriaa syötiin "piknikillä" keittiön lattialla. Toimii nimittäin ihan sairaan hienosti lattialla syöminen 1-, 3- ja 5-vuotiaiden kera. Jos sellaisesta tykkää.

Sitten sovin itseni kanssa pöydän valmiiksi.

Melkein valmis.

Thumbs up.

Nyt lakkailen toista iltaa. (Kynnetkin lakkasin ennen juoksua, kun ajattelin, että meikki menee hukkaan, siitä kuva.)

Pitkällinen projekti, mutta nyt on sellainen pöytä, että ei oo muilla. Ja kätevä on kuin sika pienenä: ei tarvi pöytäliinaa eikä näy pienimmät roiskeet. Eikä isommatkaan.

Jään odottamaan soittoja sisustuslehdistä.

18 kommenttia:

  1. Ihan järjettömän hieno! Nyt oon hivenen kateellinen kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kateellinen ei kannata olla, vaan reilusti vain kopioimaan ideaa. Ehkä tästä tulee seuraava blogi-must-have? Näen sen jo silmissäni.

      Poista
  2. Ihan mahtava idea! Ja aivan mahtava postaus. Mieletön projekti. Tuli ylisanoja, mutta ihan aiheesta.

    VastaaPoista
  3. No huh!! Mahtava idea ja mahtava pöytä :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. Valtavasta suosiosta päätellen alan jo siivota nurkkia Dekon vierailua varten. Vai itsekö mun se juttu kuuluu kirjoittaa?

      Poista
  4. Mahtava idea! Hauskaa, että sulle oli kuitenkin armollisesti jätetty toteutusvaihe :D Tuolla tavalla parisuhde pysyy virkeänä, ettei kukaan omi kaikkea kivaa itselleen!

    Ja kyllä vaan on lopputuloskin hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mä olisin kyllä ollut ihan aidosti pahoillani, jos en olisi ollut toteutuksessa mukana, eli kyllä tämä meni just niinkuin piti, toisin kuin sarkastinen kerrontani ehkä antoi olettaa. :D

      Poista
  5. Pöytä on kyllä ihan mieletön :) Piknikillä tenavien kanssa meillä oltiin muutossa, ja vähän kaipaan sitä, siivota ei nimittäin tarvinnut ruuan jälkeen kuin lattia, nyt pitää pöytä ja tuolitkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja joo, olihan piknikillä olossa puolensa - kuten, että se oli ekat kaksi kertaa ihan hauskaa - mutta jotenkin sitä sotkua syntyi ihan määrämättömästi enemmän kuin pöydässä syöden. Sinänsä opettavaista huomata, että sekin on mahdollista.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Välitän taiteilijoille terveiset, että internet kehuu.

      Poista
  7. Ja olette vielä kaikki saman katon alla, ja pöytäkin - melkoista urheutta. Meillä on kellarissa yksi miehen ja esikoisen rakentama ja maalaama penkki. Se on niin hutero, ettei sen päälle voi laskea mitään kiloa painavampaa, ja se on maalattu vesiväreillä, joten sekin vähän rajoittaa käyttöä. Pari kertaa olen ehdottanut sen siirtämistä kellarista roskalavalle, mutta ehdotukset on aina torjuttu. En näytä tätä postausta miehelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, tämä pöytä on sentään jykevää umpipuuta, olkoonkin, että palat olivat hieman irti toisistaan (ja jalat ovat yhä), mutta kyllä lopputulosta nyt arvostetaan koko sen 60 euron edestä, mitä maaleihin kului. (Myönnän, minä pidin vähän liioitteluna. Onneksi pikku väripurkeista meni vain murto-osa, niin voidaan jatkaa lopun asunnon kuvioimista samalla taktiikalla.)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos. Jään nyt vain odottamaan tyylin trendaamista :D

      Poista
  9. Ahh, ihana!

    Hyvä tuo ilmaus "vääränlaiset sotkut", ja niin totta! Meidän perheen kaksi vuotta sitten väärin sotkema postilaatikko odottaa edelleen päällemaalausta puuliiterissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kuulostaa ihan kauhealta, ja onkin varmaan, mutta eihän nyt kaikki lasten maalaama mitenkään esteettisesti miellyttävää ole. Pitää vähän ohjailla, jos haluaa sellaista jälkeä kun haluaa. Minä esimerkiksi patistin isompia lapsia maalaamaan "hahmoja" eikä kirjoittamaan tai laittamaan hymynaamoja. Kaamea nipo, tunnustan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...