lauantai 31. toukokuuta 2014

Parasta televisiossa

Olen katsonut viimeiset kolme iltaa televisiota. Koska Twitter käski.

Selitän. Katson televisiota hyvin vähän. (Tietenkin, kaikkihan niin sanovat, ja jos katsovat, niin korkeintaan iranilaisia taide-elokuvia ja A-talkia. Tarkennettakoon siis, että en katso tv-ohjelmia läheskään joka viikko, televisiosta tuskin koskaan.) Seurauksena ja varmasti myös osittaisena syynä on se, että en lue ohjelmatietoja - ja sen olen karvaasti oppinut, että jos tv:n avaa sattumanvaraisella hetkellä, sieltä tulee aivan varmasti pelkkää kuraa. (Sen sijaan internetissä on vain puhdasta laatua liikenteessä!) Jonkun pitää siis tulla erikseen kertomaan minulle mitä katsoa.

Taannoin se oli kanssabloggaaja STD, joka kertoi, että Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin on loistava. Vallan linnaketta kehui puolet kavereistani ja Solsidania samoin. Niin ja sitten oli tietenkin Silta. (Josta katsoin toisenkin kauden, vaikka ensimmäisen kauden loppu oli mielestäni kauhea fiasko.) Näistä suosituksista olen ollut äärimmäisen onnellinen.

Edelliset iltani on saanut Teeman uudelleenlähettämä Kuolleista palanneet, jota Twitterissä on siis hehkutettu. (Ja kyllä, ymmärrän, että minulle mainostetaan: seuraan Yle Teemaa, joka uudelleentwiittaa kaikki sarjaa kehuvat twiitit.) Se täyttää ainakin kaksi kolmesta vaatimuksestani hyvälle tv-viihteelle, jotka ovat että sarjan tulee olla

1. katsottavissa valitsemallani hetkellä, eli käytännössä Yle Areenalla (no on meillä joku tallentava digivehje, mutta en ole koskaan vaivautunut käyttämään sitä)
2. kohtuullisen pituinen (joskin kohdan kolmen toteutuessa toivon tietenkin kohtuutonta) ja
3. loistava.

Valitettavasti "loistavaan" Kuolleista palanneet ei taida päästä. Se on kyllä "ihan hyvä". Sekä "vähän liian pelottava" yksin öisin katsottavaksi. Plussaa kuitenkin ranskalaisuudesta, eli tekstitettyä keskustelua seuratessa syntyy illuusio siitä, että lukioranskalla selviäisin hengissä - jos nyt en alikulkutunnelipuukottajasta, niin hyvänpäivänkeskustelusta. Mutta katsonen loppuun.

Televisiokanavan tietoisuuteeni nostama random-tyyppien kehu ei siis täysin vastannut luotetuilta tahoilta tulleita katsomissuosituksia. Kavereiden suosituksissa pysymisessä onkin vissi etu paitsi ajantuhlauksen suhteen myös tärkeältä sosiaaliselta kannalta, kuten kuusivuotias (jälleen kerran) on jo ymmärtänyt.

- Mun pitää aina katsoa Karvinen. Istun ruokapöydässä Veikon [nimi muutettu] vieressä ja Veikko katsoo Karvista. Sitten me keskustellaan siitä.

Tältä kannalta tietysti pitäisi katsoa Putousta ja Vain elämäätä - ja lätkää - jotka niin ikään toistuvasti täyttävät somefiidini. Mutta ne eivät (onneksi) täytä vaatimusteni alkeitakaan, joten saan pysytellä ignooraavassa ignoranssissani.

10 kommenttia:

  1. Oothan tsekannut jo My Mad Fat Diaryn? Areenaan tuli muutama viikko sitten kakkoskausikin, joka kylläkin on luvalla sanoen aika kehno... mutta ykköskausi on timanttinen!!! Vain kuusi tai seitsemän jaksoa - sopinee viikko-ohjelmaasi? ;)

    Tosin nyt, kun selasin Areenaa, en löytänyt kuin kakkoskauden vaikka sen ykköskaudenkin piti olla syyskuun loppuun asti... Hmm... Toivottavasti se ykkönenkin on löydettävissä, koska ajattelin katsoa sen vielä ainakin kolmannen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No löytyihän se ykkönenkin: http://areena.yle.fi/tv/madfatdiary (tammikuussa lisätyt jaksot ykköstä, toukokuussa lisätyt kakkosta).

      You're welcome ;)

      Poista
    2. No tokihan mä tsekkasin sen jo taannoin kun sitä suosittelit. :) Mutta jostain syystä mä en koukuttunut niin että olisin katsonut toisenkin jakson... Ei purrut siis minuun riittävän tehokkaasti.

      Kiitos silti :)

      Poista
    3. Ah, ymmärrän!

      ... tosin mainitsen kuitenkin vielä, että yksi kaverini koukuttui sarjaan vasta katsottuaan olosuhteiden pakosta myös toisen jakson. Ekan jakson perusteella ei hänkään sarjasta innostunut.

      Mutta nyt ei enempää tästä :D

      Poista
  2. Mitenkäs potkupallo tähän sopii? Loistavaahan se toki on, mutta muutoin ei ehkä mahdu annettuihin kriteereihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, loistava kysymys! No, ensinnäkin seuraan potkupallosta vain MM-kisat (ja mahdollisesti EM-kisat) eli otteluita tulee korkeintaan joka toinen vuosi - noin kuukauden tehokkaassa rutistuksessa. Eli siinä kyllä tavallaan toteutuu tuo kakkoskohta, kolmosen lisäksi. (Kun taas lätkästähän on joka kuu joko SM- tai MM-kisat menossa. Miten siihen ei kyllästy?)

      Ykkönen luonnollisestikaan ei toteudu, ja siinäpä saattaa piillä syy siihen, että tämän vuoden kisat taitavat mennä pahasti ohi. Viime MM-kisojen aikaanhan minä olin vielä yhden (!) lapsen äiti, joten katsominen oli kohtuullisesti järjestettävissä. Mutta tämä kesä.... Nähtäväksi jää. Tai näkemättä. Nyyh.

      Poista
    2. Mutta entäs jos vain istuu sohvalla katsomassa ja sanoo "mhmhm" kaikenlaisiin pyyntöihin. Ja sitten voi sanoa myös "kysy isiltä". Lapset ovat oppivaista sorttia, ja miehissäkin on toivoa - he voivat huomata jo finaaliin mennessä, että nukkumaanlaittovuoro tarkoittaa tosiaan VUOROA. (Muista hoitaa semifinaali-ilta.)

      Kyllä siihen lätkään muuten todellakin kyllästyy.

      Poista
    3. Niin, no, toimisihan tuo tiettyyn pisteeseen asti: niiden kahden isomman kanssa, jotka varmasti onnellisesti katsoisivat ipadia sen kahdeksan tuntia päivässä, mitä jalkapalloa tulee. Ongelmaksi jää silti yksivuotias, joka ei kauheasti pyytele, vaan ihan omatoimisesti kiipeilee pöydille ja yrittää tukehtua pienesineisiin. Ja niitä yhdeltä alkavia pelejä on turha edes kuvitella tällä univelalla, tuskin kovin usein yhdeltätoistakaan...

      Huomaat siis, että selittelyt on jo valmiina. (Vaikka toisaalta, mies tuskin pohtii näin pitkälle. Ehkä otankin toimintaohjeeksenii junttaantua sohvalle aina kun sekin. Katsotaan sitten miten käy.)

      Poista
    4. Katson kaikki pelit pubissa. -Mies

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...