maanantai 29. syyskuuta 2014

Unelmalaji

Kauan kauan sitten syyskuun alussa järjestettiin kaukaisessa Vantaan valtakunnassa vuoden paras urheilutapahtuma. Siitä kirjoittaminen on maannut rästissä jo kohta kuukauden. Mutta, koska tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna, on oikeastaan juttu viivästyessään koko ajan jälleen ajankohtaisempi.

Kyseessä on Unelma Cuppi (pahoittelen, mutta se todellakin oikeasti kirjoitetaan noin - jatkossa kirjoitan sen väärin oikein), päivän kestävä futisturnaus naisille kaikista pelaajataustoista. Turnaus jakaantuu nyttemmin kolmeen eri tasosarjaan: A-cuppi on ilman pelikokemusta oleville hassuttelujoukkueille, B-cuppi sellaisille, jollaiseksi mekin itsemme koemme, jonkin verran pelanneille täysamatööreille, ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty C-cuppi sarjatasolla pelanneille naisille.

A-cupin palkintojenjakoseremoniaa.

Missä naisille järjestetty tapahtuma, siellä zumbaa.

Paitsi, että jalkapallo nyt vain on perusteluja vaatimatta maailman hienoin urheilulaji, futispelit ovat upea tilaisuus kilpailuvietilleni lyödä kättä katteettoman optimismini kanssa: Tänään me kyllä voitetaan kaikki, uhoan. Joka kerta.

Joka kerta emme voita.

Mutta sillä taas ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä minkään kanssa. Futispeleissä – meidän joukkueessamme – hienointa on se, että onnistumiset muistetaan pitkään, mutta karvaat tappiot unohdetaan heti jälkipelien jälkeen. Ja omien kanssa ei kiukutella koskaan.

Unelmacupissa olin tänä vuonna neljättä kertaa. Ensimmäisellä kerralla osallistuin futaajamiestemme vaimokkeista kertaluonteisesti koostetussa joukkueessa A-cupin puolelle, ja Turkuun muutettuamme olen onnistunut raskauksien välissä osallistumaan laskujeni mukaan jopa kolme kertaa B-cuppiin, melkein oikeaa jalkapalloa siis pelaamaan. (Pelin kesto on maltillinen 16 minuuttia ja sitä pelataan pienin joukkuein pienillä kentillä.) Joka kerralla päivä on ollut alusta loppuun aivan mahtava.

Eli oli tässä yksi vissi taka-ajatus miksi kerroin tästä nyt. Kiinaan ja Helsinkiin muuttaessamme joudun jättämään rakkaan futisjoukkueeni, mutta en halua lopettaa harrastusta. Hyvä porukka on paras ja kenties ainoa tapa minulle saada itseni treeneihin vaikka aina ei huvittaisikaan. (Leijonanosa taannoisen puolimaratonini harjoituskauden juoksuaskeleista tehtiin futistreeneissä.) Harrastamallamme tavalla homma ei maksa juuri mitään, yhden salivuoron talvikaudella ja kenttävarauksen kesäkaudella, pallon ja uudet kengät muutaman vuoden välein. Eikä pidä unohtaa saunailtoja!

Tavoitteeni on siis vuonna 2016 osallistua Unelmacuppiin uudella joukkueella. Tuo joukkue vain puuttuu.

Epäröin vähän kirjoittaa futishehkutuspostaustani juuri tänään, koska eilinen turnauspäivämme päättyi dramaattisesti ambulanssikyytiin: yksi tovereistani otti ja katkaisi sääriluunsa. Napsahdus kuului toiselle puolelle kenttää ja nyt on muuten teräksisen naisen jalassa titaania. Mutta tänään sairaalasta saatujen terveisten mukaan hän on kevään ekoissa ulkotreeneissä taas mukana.

Joukkuehenki, paras henki.

Joissa minä en valitettavasti ole. Niin voinko tätä houkuttelevammaksi enää kirjoittaa? En voi. Eli perustetaanko futisjengi ensi syksynä Helsinkiin? Kaikki juoksijaihmiset ainakin: loistavaa intervallitreeniä! Ja maalissa ei tarvi edes juosta!

Pistäkäähän hautumaan.

15 kommenttia:

  1. Perustetaan.

    En mä keksi tähän muuta kommentoitavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Eipä tuo muita kommentteja vaadi :)

      Poista
  2. En pääse yli Cupista. Tosi harmi etten asu Helsingissä, sillä puolisoni mukaan täällä on Unelma Cuppi. Voitto olisi ollut varma :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Kuningasrakastajan jutut on sitten just tuollaisia... Mutta hei, Unelma Cuppiin saa kyllä lähteä kauempaakin; ollaanhan mekin sinne Turusta reissattu joka vuosi. Että niin ei kelpaa tekosyyksi!

      Poista
  3. Messis kuin Messi! Pelata en osaa mutta väliäkös sillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, Punavuoren Lionel on varmaa voittajamateriaalia!

      Poista
  4. Perustakaa! Itse pelkään palloa ja katkeavia sääriluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin voit tulla mukaan: sääriluu katkesi ihan ilman palloa tai vastustajan kontaktia. Etkä sä juoksemista silti pelkää.

      Poista
    2. Niin mutta juoksen poispäin pallosta.

      Poista
    3. Hämää ainakin vastustajan.

      Poista
  5. Öööö, epäonnistuiko mun kommentointi. No mutta jos tulee kahteen kertaan, niin saa poistaa.

    Potkupallo on parasta! Aloitin 30-vuotiaana ja nyt kaduttaa vain se, etten aloittanut 25 vuotta aiemmin.

    Mekin oltiin Unelmacupissa ja viime viikonloppuna Käpylän Finalcupissa. Kesäisin pelataan Hgin piirin naisten harrastesarjan Kuntokakkosta eli peli noin kerran viikossa.

    Täällä on aika vireää tää naispotkupalloilu eli jos et saa omaa joukkuetta perustettua, niin uskoisin johonkin joukkueeseen varmasti mahtuvan mukaan. Jee, potkupallo, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Luen tämä kutsuna teidän joukkueeseen, mitä tämä ei ollut! (Kävin vakoilemassa Unelmacupin tuloksista, niin ihan samalla tasollakin pelataan ;))

      Vaikka mun ja Kukkavarpaan ja Valeäidin tiimi vaikuttaakin ihan lyömättömältä, niin voi olla, että vähän vielä vahvistusta tarvitaan. Mutta onpa tässä aikaakin.

      Ja on, parasta on!

      Poista
  6. Halusin oikeastaan sanoa, että mukana ku pukama, mutta en sitten jotenkaan voinut.

    Jos tähän joukkueeseen ei tulis tarpeeksi porukkaa, voin esitellä sut muutamalle hauskalle ja älykkäälle naiselle, joka pelaa Kallion ruusuissa, Brakun pallokissoissa tai Kampin piirissä (voi kyllä). Teillä Turussa ei varppiin oo näin oivallisesti nimettyjä futiajoukkueita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muahahaa, Kampin piiri :D Mutta miksi sinä et jo pelaa noissa? Tai hyvä tietysti jos odotat omaa joukkuettamme :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...