perjantai 31. heinäkuuta 2015

Suuri Juoksuvuosi 2016

Ei siihen paljoa vaadittu. Paria kannustavaksi (vaikeasti) tulkittavaa kommenttia, yhtä flunssassa sohvalla maattua päivää - kas tunnollinen työntekijä suorittaa syysflunssan pois päiväjärjestyksestä ennen töiden alkua - ja yhtä Instagram-kuvaa myöhemmin, olen ilmoittautunut Helsinki Half Marathonille ensi kesäkuussa. Suunnitelmaa voisi pitää suuruudenhulluna huomioiden, etten ole tänä vuonna juossut vielä yhteensä puolimaratonin matkaa. Mutta aikaahan kesäkuuhun on melkein vuosi, ja mitään muuta kuin aikaa minulla ei tule tänä vuonna olemaan.

Ja huoli pois, en aio blogata jatkossa pelkästään juoksuun liittymättömistä asioista!

Ilmoittautumiseni oli siis Millan vika, ja Liina on ymmärtääkseni jo tapahtumalle myyty*, mutta miten on, saataisiinko tästä aikaan kunnon blogijuoksut? Jaettu treenikärsimys on puolikas ilo, vai miten se vanha kansa tapasikaan sanoa. Jennijee nyt ainakin? Ja Ehtoisa emäntä, sinähän kaipailit blogimiittiä Hessaan: tässä on tilaisuutesi! Sponssipullaa en järjestä, mutta oluen tarjoan.

Ilmoittauminen maksaa elokuun lopulle asti varsin kohtuulliset 35 euroa, ja kuluvaan päivään mennessä ilmoittautuvat saavat korruptiolahjana treenipaidan, joka toivottavasti on tyylikkäämpi kuin logonsa.

Miten on, kukaan?

Näin hauskaa.

* Tosin vasta nyt Liinan postauksesta ymmärsin, että tapahtuma järjestetään aamuyöllä, eli onneksi en käynyt lukemassa sitä ennen ilmoittautumistani. Muilta osin hurmiohenkinen teksti lupaa tapahtumalle pelkkää hyvää.

13 kommenttia:

  1. Mitvit!? Aamuyöllä??
    Mä ilmottauduin vaan koska näin että Saara (Ehdoton Ehkä) oli ilmoittautunut ja katoin että ou jee, ilmainen t-paita jos tänään ilmottautuu (koska t-paitojahan mulla ei ollut ennestään).
    Mitähän tästäkin tulee... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tästä tulee! :D

      Mutta hupsis, miten multa oli Saaran ilmoitus mennyt ohi...? Sittenhän nämä alkavat jo heti näyttää blogijuoksuilta :)

      Ja joo, lue itse, lähtö oli joskus kahdeksalta aamulla... Brrrrrr.

      Mun juoksupaidat on yhden käden sormella laskettu, eli silleen treenipaita on tervetullut. Tosin jos se on joku puuvillateeppari, sitten harmittaa ahneus.

      Poista
    2. Hei hetkinen, mun blogimiittivisioon liittyi ahkera erinäisten tuoteperheiden mainostaminen sponsorisopimusten avulla, ehkä kattausten kuvaaminen ja joku seitinohut siihen kylkeen, ja sinä tulkitsit että minä haluan ehdottomasti vääntäytyä sinne saakka JUOKSEMAAN? Mitä kohtaa vakavasta pikkuvarvasrakkovammailmoituksestani et ymmärtänyt?

      No. Asiaa voi harkita, mutta mua kyllä kauhistuttaisi juosta julkisesti ja mun paska aikakin julkaistas jossain internetissä? Mielikuva herättää sekamuotoisia kauhun tunteita.

      Poista
    3. En minä ainakaan ollut ajatellut videoida juoksuja, vaikka nyt kun se tuli mieleen, niin miksipä ei! Mutta siis oman juoksun julkisuusasteen saa varmasti itse määritellä.

      Ja toki voidaan niitä seitinohuita pöytäkattauksia suunnitella myöskin (toiste). Sponsorisopimukset saat kyllä järjestää sinä, kun sulta ne syntyy varmasti ihan luonnostaan!

      Poista
    4. Joo. Vakavasti puhuen ehkä voisin varjojuosta. Ja voin juosta blogimiittiin! Kesäkuu saattaa olla konffakeskittymää joten mietityttää. Ja joukkoryntäys mietityttää. Tavoitteellinen juokseminen ei mietitytä, se olis kivaa.

      Ryhdyn heti miettimään sponsorilahjuksia. Hyvällä tsägällä voisin saada jotain masennuslääkettä mainostavia kyniä esimerkiksi. Olis kova. Tyypit vaan kuvais niitä blogeihinsa. Muut ois kateellisia.

      Poista
    5. Minäkin haluan ilmoittautua blogimiittiin! Sellaiseen seitinohueen, en juoksu-.

      Poista
    6. Vai oliko tämä se juoksutapahtuma, jossa oli maalissa sipsiämpäri? Jos, saatan harkita uudestaan, sillä olenhan käynyt viikon sisällä jo kaksi (2) kertaa "juoksu"lenkillä.

      Poista
    7. Väistämättä edessä on joukkoryntäys jos jaossa on masennuslääkemainoskyniä! Mutta tilaisuushan on luonnollisesti valtavan eksluusiivinen, mikä itsessään on sen tärkein meriitti. Tai jotain.

      Ja Siina, näin yhden ämpärin eräässä instakuvassa, mutta ehdotan, että järjestämme paikalle vähän suuremmat ämpärit. Esim. kymmenlitraiset!

      Mutta ryhtykäämme suunnitteluun! Ehtoisa pohjan neito voisi määritellä ajankohtaa, jolloin haluaa junailla itsensä etelään.

      Poista
    8. Mulla tulee työkeikkaa eli hyvinkin voin määritellä! Junailen sinne varmaan pariinkin otteeseen syksyn aikana. En oo päättänyt vielä milloin, mutta joustavasti, ei ole siis mitään tiettyä pakkoajankohtaa.

      Kynät check. Valitsen tilaisuuteen osallistujat ojentamalla kynän. Ne jotka ei saa kynää, ei pääse. Luodaan simppelillä tosi-tv -kikalla lisäjännitettä. Vallantunne humalluttaa.

      Te hommaatte sipsiämpärit, niitä ala täältä tuomaan.

      Poista
    9. Jee blogijuoksut!

      Jee sipsiämpäri!

      Yhteistreenit hienoissa ilmaisissa (tavallaan) treenipaidoissa?

      Poista
    10. Näistä kynistä tulee vielä keräilykappaleita Ehtoisa emäntä! Ja jos ei vallantunteesta, voisimme humaltua esimerkiksi kuohuviinistä. Ja kun riittävän monta filtteriä laittaa päällekkäin, eiköhän sipsiämpäriä voi jo kutsua kattaukseksi.

      Jee Saara! Kyllä, ehdottomasti treenijuoksut sipsiämpärit silmissä (heti kun jaksan taas juosta :P)

      Mä jäin muuten miettimään, että mitenköhän se treenipaita saapuu luokseni? Kysyttiinkö siinä edes mitään postitusosoitetta...

      Poista
  2. Ehkä, ehkä! Kahden kipitellyn puolimaratonin jälkeen on ollut vähän huono elämä tapahtuman jälkeen, vessanpönttö tullut tutuksi ja sitä rataa. Pitäs keksiä, miten sen saisi muutettua.

    Triathlonin pikamatkan jälkeen oli vähän samaa, toisaalta kun kys. tapahtuma oli aamutuimaan, niin sitähän tokeni upeasti illaksi baarikierrokselle, vaikka muutaman kerran pikalähtö vessaan pitikin ottaa.

    Ja mähän olen erikoistunut maksamaan mahdollisimman paljon eri tapahtumiin osallistumisesta, joten odottelen viimeiseen mahdolliseen ilmoittauttumispäivään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikäviä sivuvaikutuksia tuolla urheilulla sinulle, yyh... Eli ymmärrän kyllä jos alkaa kyllästyttää moinen reagointi. Mutta tämä tapahtuma on myös aimutuimaan! Hyvin toipuu :D

      Pidän peukkuja, että nostavat hinnan sopivan korkeaksi sinulle ennen kuin menee tapahtuma täyteen!

      Ois niin kiva!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...