Sitten kun minusta tulee iso, haluan siivoojan. Vähintään jokaviikkoisen – miksei ihan kokopäiväisen "elämän jälkiä" korjaamaan.
Yksin asuessani kaaos pysyi vielä jotenkin hallinnassa. Jopa niin, että mies ehti kuvittelemaan minua siistiksi ihmiseksi. Sittemmin harhaluulo on korjaantunut. Lapsiperheen kodin siistinä pitämineen en oikeastaan edes halua venyä. On sitä parempaakin tekemistä.
PS: Kuvan otin facebook-ryhmästä, kun en autenttisempaakaan lähdettä löytänyt.
Niin eikös sen vähintään kuuluisi nolottaa? Kai se on perusluterilaisen moraalikäsityksen vastaista: kyllä koko ajan pitää olla joku hyödyllinen puhdetyö meneillään...
VastaaPoistaMinua ei nolota, vaan ihan iloisesti laittaisin rahaa palveluihin jonkun kashmirpuseron sijaan (se olis just se mun toinen vaihtoehto).