En pidä Facebookia mitenkään erityisen loistavana välineenä, mutta olen silti suunnattoman onnellinen, että sosiaalinen media nousi suuruuteensa ennen kuin minä jäin äitiyslomille. Sosiaalinen elämäni taisi nimittäin olla suurin häviäjä kun tulin äidiksi. Illuusio ystävien kanssa tekemisissä olemisesta on parempi kuin ei sitäkään.
Mieluiten näen ystäviäni in vivo, mutta kovin harvoin siihen on aikaa. Minulla tai muilla. Tai ainakaan yhtä aikaa.
Viime viikonloppu oli tässä mielessä todellista luksusta: kestitimme vieraita kaukaa, ihan 100 kilometrin päästä, ja siksi oikein yökyläilyn merkeissä. Erityisen hienoa oli, että koska vieraat olivat meillä torstaista perjantaihin, oli viikonloppua yli puolet viikosta. Sopiva määrä ihan vakioksi.
Perjantaina mies lähti töihinsä ja minä vierainemme ihmettelemään eurooppalaista tunnelmaa: syyskuun viimeinen päivä ja terassikeli! Ylimääräinen kesäpäivä tuli puskista ja otettiin avosylin vastaan.
Tämä suklaakakku oli myyjän mukaan "taivaassa tehty", ja vaikka epäröinkin pitkää kuljetusmatkaa, oli kakku todellakin sitä. Ah.
Lauantaina matkustimme Porvooseen tapaamaan toisia ystäviä, yövyimme Haikon kartanossa, ja vielä paluumatkalla tunkeuduimme Helsingissä 2-vuotissynttäreille väärään aikaan sankarin päiväunet pilaten. Mutta kun kaukaa tultiin ja silleen. (Eivät kovin vihaisilta vaikuttaneet ja kahviakin saimme.)
***
Nyt sitten ollaan siellä arjen takana taas: meillä sairastetaan. Pienellä kuumetta riittää, mutta muita oireita ei. Tällä perusteella veikkaan (ja toivon) vauvarokkoa, joka oli (myös?) esikoisen ainoa vauvana sairastamana tauti, ja tuntui melko vaarattomalta.
Minulla puolestaan on pitkäkestoinen ja yhdessä unenpuutteen kanssa voimat vienyt flunssa ja yskä. Kuten tapana on, yksi meistä leikkii huoletta 39 asteen kuumeessa ja toinen paljon pienemmin oirein leikkisi vain kuollutta ja vaikeroi kovaa kohtaloaan.
Onneksi muutimme sinne missä apu on lähellä kun hätä on keskisuuri. Äitini haki esikoisen leikkimään ja minä sain koomassa parantaa itseäni kuopuksen päiväunien ajan. Lepo auttoi väsymykseen ja uskoni tulevaan on suuri.
(Keksin jopa teorian, että nuorempi nukkuu huonosti tautinsa takia ja varmaankin siis jo ensi viikolla nukkuu paremmin. Pidän tätä osoituksena siitä, että hormonit ovat pilaneet kykyni rationaaliseen ajatteluun lopullisesti.) Mutta hei, pakkohan sen on pian alkaa nukkua. On.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti