keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ruoka ja sen syöminen

Jos vaihteeksi lapsista.*

Taannoin uutisoitiin tutkimuksesta (lähteet aina hallussa) jossa todettiin että lapset, joiden vanhemmat pitävät lapsiaan nirsoina, syövät vähemmän vihanneksia kuin muut. Hienosti syyllistetty, mielestäni. Voisiko kuitenkin olla, että vihanneksista kieltäyvien lasten vanhemmat pitävät lapsiaan nirsoina?

No, enihuu, esikoinen on Kranttu. Ei syö vihanneksia. Nykyään tuntuu, ettei syö mitään vapaaehtoisesti. (Ei syö muuten karkkiakaan. Tai limsaa. Tai kakkua. Häissä oli pahoillaan kun tarjolla ei ollut "edes keksejä". Mielestäni on kunnioitettavaa, että jos ollaan kranttuja niin ollaan sitten joka suhteessa.) Yksivuotiaana söi kaiken mitä eteen annettiin, mutta älyn kehittyessä myös epäluulo on kasvanut samassa suhteessa. Tyttö on kuitenkin koko ajan kasvanut keskikäyrillä eli ilmeisesti se sitten jotain syö.

Kuopuksen kanssa on kuitenkin ollut eri tason ongelmia. Noin nelikuisena painon nousu alkoi hidastua ja neuvolassa kehotettiin antamaan kiinteitä. En antanut ennen puolta vuotta, vaikka neuvolantäti pitikin minua epäillyttävänä ituhippinä. Ajattelin, että maidossa on enemmän energiaa kuin perunassa.

No, ei paino lähtenyt nousuun puolen vuoden jälkeenkään. Ruokaan käskettiin lisätä maitojauhetta ja ruokaöljyä. Lisäsin, ei vaikutusta. Käskettiin lisätä lisää ja lisäsin. Painohuolen takia ostin jopa sitä jauhelihaa – ettei sanottaisi, että ituhippi ei ruoki lapsiaan. Koska syy löytyy aina vanhemmista, mietin onko päivärytmimme sellainen, etten "ehdi" ruokkia lasta tarpeeksi. Teoriaa vastaan puhui se, ettei lapsi syönyt ruokaa tarjottaessa.

Neuvola ohjasi meidät lasten ja nuorten poliklinikalle tutkimuksiin. Siellä todettiin, että jatketaan neuvolaseurannassa.

Osoittaakseni olevani paneutunut äiti, pidin ennen tutkimuksia ruokapäiväkirjaa. Kymmenkuinen lapsi söi vähän, muutamasta lusikallisesta desiin. Ja kuten olen aiemmin jo varmasti usein valittanut, hän ei myöskään koskaan juonut korviketta (tai rintamaitoa pullosta). Kun lopetin päiväimetyksen, hän oli juomatta. Viivytin siis imetyksen lopettamista, koska olin hieman huolissani lapsen nesteen saannista.

Mutta vasta kun äskettäin luovuin päivän viimeisestäkin imetyskerrasta, lapsi alkoi juomaan maitoa kunnolla. Lasista. Ei pullosta, ei nokkamukista. Hän myös syö vain yksin, syöttää ei saa.

Ja yht'äkkiä, noin vuoden ikäisenä, kuopus tosiaan alkoi syödä. Kunnolla alkoikin. Aikuisten annos puuroa, leipä ja puolikas banaania. Lautasellisen keittoa ja leipää. Ja päälle esikoisen lautasellisen keittoa, josta tämä kieltäytyi. Keittiöön saapuessa alkaa huuto ja huitominen, joka loppuu vasta kun käteen antaa ruokaa. Onneksi ruokahalun pilaamista ei tarvitse enää pohtia. Kaikki menee.

Mitä tästä opimme? Ehkä emme mitään. Ehkä sen, että lapset kulkevat omia polkujaan, eikä väkisin vääntämällä tule tuloksia. Ehkä sen, että ei kannata ennustaa tulevaisuutta aiemman käytöksen perusteella. Äkkiä kaikki on toisin.


Mutta on se ilo katsoa kun lapsi syö.

* Näin niitä ohimennen tuossa töiden ja nukkumaanmenoajan välissä, niin tuli mieleen.

3 kommenttia:

  1. Ne on just tommosia arvaamattomia pirulaisia. Hyvä kumminkin, että syö!

    Kohtasin eilen bussissa 7-kiloisen kaksivuotiaan. Oli jotenkin pienemmän sorttinen kuin meidän yhdeksänkuinen, joka tietty painaakin melkein 4 kg enemmän. (Painoin itse 1,5-vuotiaana saman verran kuin poikani reilu 0,5-vuotiaana.) Yksilöitä vissiin ovat.

    Täällä meillä päin pääsee muuten fysioterapiaan, jos ei osaa kannattaa päätään käpälistä kiskottaessa ihan täydellisesti vielä nelikuisena tai kontata seitsenkuisena. Siistii. Onneks meidän lapsi osaa kaiken liian aikaisin. Paitsi tietty nukkumisen.

    Kiitos viimeisestä ja terkut syömäreille!

    VastaaPoista
  2. Hyvää ruokahalua!

    Meidän poikanen toimi samalla tyylillä. Kiinteiden aloitus sujui kyllä hyvin, mutta jossain tuossa 8-10 kuukauden iässä kaikki ruoka (paitsi hedelmäsose ja tuore kurkku..) oli yäk ja blääh ja en syö vaikka kuinka tanssitte. Niihin aikoihin oli yksi ravintoterapeuttikäyntikin maitoallergian takia, ja ruokapäiväkirja oli vähän säälittävää katsottavaa: "bataattisose 1tl, tuore kurkku 2 palaa". Että kyllä mä sille enemmänkin antaisin, ei me sentään niin pihejä olla...

    Imetyksen loputtua reilun vuoden iässä ruoka alkoi maistua ihan eri tavalla ja syömishetkistä tuli jopa hauskoja! Nyt tuo puolitoistavuotias syö hyvin ja lähes kaikkea, vaikka hoikka poika on edelleen (1-vuotisneuvolassa joku mainitsi "miinus neljätoista -käyrän", mutten onneksi tiedä mitä se tarkoittaa).

    Mutta juu, en tiedä mitä tästä voisi oppia. Äidinmaito on liian hyvää? (Sanavahvistuskin sanoo TOSIONN! :D)

    VastaaPoista
  3. Yksilöitä ovat juu, Ninni! Kuopuksella oli yksivuotiaana lainassa serkkupojan ristiäispaita kokoa 68. (Eli oli serkkupoikakin suurehko kuusiviikkoinen...)

    Mutta pääasia, että neroja kaikki :D

    ONIA: meillä tippui paino jopa miinus kuuteentoista, mutta en kerro mitä se tarkoittaa jos et halua. ;) Pituus on kuitenkin ollut ihan keskikäyrän tuntumassa, eli siksi en itse ole ollut niin huolissani kuin (mielestäni) neuvola.

    Mutta ihanan positiivinen tulkinta sulla äidinmaidosta. Minä taas heti mietin, että mun maidossa on ollut joku entsyymi, joka on estänyt lasta syömästä. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...