maanantai 23. heinäkuuta 2012

Tukholma: ravintolat

Lasten kanssa ravintolassa - uhka vai mahdollisuus?

Yksi lapsiperhematkailun haasteista on saada lapset syömään ajallaan ja aikuiset syömään hyvin. Korostetusti meillä, joille syöminen on haaste ihan kotioloissakin. Tässä(kin) suhteessa Ruotsi on loistava matkakohde: köttbulloreita ja lasagnea saa joka nurkan takaa, ja mikä parasta (tämän tajusin vasta tätä kirjoittaessani) lasten ateroilla ei tarjota automaattisesti ranskalaisia kuten Suomessa. Lapset eivät syöneet kertaakaan matkan aikana ranskalaisia. Hämmästyttävää. Lihapullia kyllä söivät. Ja lasagnea.

Lisäksi hyvän kasvisruoan löytäminen on helppoa - tämä ei ole lainkaan itsestäänselvää (edes) Euroopassa.

Suhtaudun ravintolasuositusten antamiseen vähän kaksijakoisesti. Ensinnäkin, epäilen vahvasti, että joku jaksaisi lähteä etsimään jotain tiettyä suositeltua ravintolaa. Ja toiseksi, kokemuksemme suositelluista paikoista on varsin rajallinen. Mutta menköön - jos ei suosituksena niin matkakertomuksena. Ja koska kaikki suositukseni ovat Söderiltä, voi postauksesta ainakin sen verran ottaa onkeen.

1. Chutney. Katarina Bangatan 19, Södermalm.

Kasvisravintola, josta saa valita vaihtuvalta kolmen ruokalajin listalta hyvää kasvisruokaa. Täällä olemme syöneet joka matkallamme, tällä kertaa listalle osui lasagnea, kikhernepihvejä ja muusia sekä currya. Plussaa kivasta terassista ja oluesta, mikä ei ole itsestäänselvyys hippeilyyn taipuvissa kasvisravintoloissa.

Hinta: päivän menu 93 kr, "a la carte" n. 150 kr.

Kuva täältä.

2. Pelikan. Blekingegatan 40, Södermalm.

Paikallisen ystävämme mukaan ravintola on paikallinen "institution". Hyvä palvelu, konstailematonta ruotsalaista ruokaa, tyylikäs interiööri, kynttilät pöydillä ja zinfandellia viinilistalla. Lapset söivät lihapullia, mies vuohenjuustopiirasta ja minä graavia lohta, jonka en tilatessani tajunnut olevan graavia, mutta hyvää se oli. Lapsille haluttiin tuoda aikuisten annos puoliksi, vaikka yritin neuvotella puolikasta annosta heille puoliksi. Todellisuudessa söivät yhdessä siitä puolikkaan puolikaasta puolet.

Hinta: pääruoat n. 200 kr. Meidän matkamme selkeästi kallein ateria.

Kuva täältä.
Kuopus olisi pärjännyt myös pelkästään näillä.

3. Södermanna. Södermalmin kauppahallissa, Medborgarplatsilla.

Edellisen ravintolan aiheuttamaa ravintolakulujen kasvua tasoittaaksemme söimme toisenkin kerran tässä mainiossa vege-paikassa Söderin kauppahallissa. Wrappeja, falafelia, kasvispurilaisia, lasagnea. Isohko lista, sopuhinta, hyvä maku. Iso peukku.

Hinta: wrapit 49 kr, muut annokset n. 79 kr.


Halloumiwrap. Alla lasten lasagnelautasen ei-toivotut sörsselit eli salaatit. Taustalla miehen purilaisannos lohkoperunoilla.


4. SIA. Ympäri kaupunkia.

Yksi sana: kermajäätelö.

Hinta: 1 pallo 20-25 kr, 2 palloa 25-30 kruunua.

Kelpaa myös lapsille.

4 kommenttia:

  1. Huippua! Kiitos, parahin Tant-människa.

    Teillä on kätsää, kun molemmat on kasvissyöjiä. Meillä menee ravintelin löytämiseen aina tovi, kun sieltä pitäisi saada kikhernehöystöä mulle ja pippuripihviä miekkoselle. Enää puuttuu, että kääpiö alkaa vaatia nauravia nakkeja.

    Hämmentävää, kuinka hyvältä (ja hankalalta toteuttaa) viikko (tai edes yks päivä) Tukholmassa kuulostaa jo ajatuksen tasolla. Haaveiliko sitä joskus tosiaan jostain suuremmasta? Byhyy, olen lapsiperhearjen rusentama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It gets better! Eli huoli pois, lapsiperhearki helpottaa lapsen (lasten) kasvaessa.

      Mutta ei kannata odottaa, nyt vaan matkaa varaamaan - väitän, että ajatus on hankalampaa kuin toteutus :)

      Poista
  2. Onko tuo Pelikan se paikka, jossa Martin Beck käy syömässä ja nauttimassa calvadosta..? :D

    PS. Sanavahvistuksessa knherne! Bloggerin sanavahvistus taidetaan sittenkin jotenkin mätsätä blogitekstiin sopivaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko? Pitää kai katsoa sellainen joskus :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...