Etusivu uusiksi

Meille tulee kolmas lapsi - suurperhe.

Jep. On tässä vähän sulattelemista. Kuutisen vuotta sitten kuvittelin, etten ehkä koskaan hanki lapsia. Ja nyt alan lähestyä keskivertomormonin lapsilukua. Miehen mukaan muutos on samaa luokkaa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Kieltämättä, tuntuu että maailma (Suomi) on suunniteltu kaksilapsisille perheille - talopaketit, ruokapöydät, taksit, ruotsinlaivan hytit.

Vallitsevan normin huomaa myös ihmisten reaktioista. Ensimmäisen lapsen kohdalla tieto otetaan vastaan tärkeänä, maailmaa mullistavana uutisena. Toinen lapsi ohitetaan itsestäänselvyytenä, yllättävää on ainoastaan ajankohta (jos se poikkeaa kahden vuoden standardista). Mutta kolmas, se on taas uutinen.

- "Miksi?" kysyi kauniisti eräs ystäväni.

Kolmas lapsi pitäisi perustella, koska se rikkoo vakiokaavaa. Kolmas lapsi on kuitenkin nouseva trendi (ja haluan olla trendin harjalla, tietty). En suostu perustelemaan, mutta jos niin tekisin, suuntaisin katseeni tulevaisuuteen - ensi vuosi saattaa olla rankka, mutta kun lapset kasvavat, meistä tulee hyvä lauma. Ja todennäköisyydet sille, että edes joku lapsista tulee katsomaan minua vanhainkotiin, kasvaa.

Vauva aiheuttaa kuitenkin muutoksia vallitsevaan tilanteeseen. (Sikäli mikäli kaikki menee hyvin - vielä ei todellakaan olla millään kahdentoista viikon tuolla puolla. Sekin on toisin kolmannella kertaa, ei jaksa keksiä yhtään tekosyytä.) Tässä päällimmäiset huolenaiheet:

- Asuminen. Monella tapaa täydellinen kotimme jää armottomasti pieneksi, vaikka miten asiaa koittaisi kääntää. Ja jos muutto tuntuu minusta ja miehestä vastenmieliseltä, en halua edes miettiä mitä siitä ajattelevat lapset. (Esikoinen kaipasi "vanhaan kotiin" melkein vuoden, vaikka oli tähän muuttaessamme vasta 2,5-vuotias. Nyt Ruotsista palatessamme halasi eteisen seinää: "Ihana koti!")

Syksyn ja talven aikana pitäisi perheeseen valmistua kaksi väitöskirjaa, joten muuttoa ei ehkä ole inhimillisesti katsoen järkevää puuhata samaan aikaan. Mutta ensi kesänä, viimeistään, on lähtö edessä.

- Ura. Takana loistava tulevaisuus? Tosin näin pelkäsin myös sekä ensimmäisen että toisen lapsen kohdalla, ja totesin, ettei tilanne niin dramaattinen ollutkaan. Nyt edessä on kuitenkin äitiysloma kohta väitöksen jälkeen. Tuskin ehdin työllistyä sitä ennen, eli miten onnistuu työllistyminen sen jälkeen?

Myös miehelle kolmas lapsi aiheuttaa paineita, sillä suurperheemme pitäisi jotenkin saada myös elätettyä.

- Oma elämä. Kuka enää ikinä ottaa lapsemme hoitoon?

No, tämä ongelma on tilapäinen. Mutta olen aina ollut huono ajattelemaan pitkällä tähtäimellä.

Arjesta en muuten osaa murehtia. Esikoinen täyttää vauvan syntyessä viisi ja kuopuskin on kaksi ja puoli. Eli eiköhän elämä suju - kuten viimeksikin. (So. vietän ensimmäisen vuoden tukka pystyssä lastenhuoneen lattialla istuen.) Ja uskon, että se kolmaskin vielä oman tilansa perheessä saa.

Mutta jännää on.