tiistai 1. huhtikuuta 2014

Äiti internetissä

Osui silmiini juttu "muistatko ajan ennen internetiä" (jota en tietenkään klikannut, koska eihän nettijutuista lueta kuin otsikot), ja mietin, että muistanhan minä, mutta mahdankohan tajuta muutoksen syvyyttä.

Vaikkapa tiedonhaku yleisesti ja tarkemmin ottaen akateemisen tutkimuksen saavutettavuus on muuttunut internetin myötä joksikin, mitä en oikeastaan osaa edes aiempaan verrata. Vaikka kyllä meille 90-luvun opiskelijoille vielä opastettiin paksujen puhelinluettelotyyppisten hakemistojen käyttöä akateemisista julkaisuista. Ei tullut niille enää väitöskirjavaiheessa käyttöä.

Juuri tällä hetkellä kuitenkin sosiaalinen media nousee minulla esiin keskeisimpänä muuttujana. Ja tältä osin suhteeni internetiin on hypännyt uusiin ulottuvuuksiin parin viime vuoden aikana, vaikka olenkin somessa elänyt jo vuodesta 2007. (Ja sitä ennen kerran tsätännyt irkissäkin. Mutta se oli Jyväskylässä, niin en tiedä lasketaanko sitä.) Tuntuu hullulta ajatella, että vielä nykyistä puhelinta ostaessani kinasin mieheni kanssa nettipaketin ottamisesta. (No uskoin miestä, ja otin - vaikka maksankin siitä pöyristyttävän vitosen kuussa.)

Ja tämä tapahtui lokakuussa 2012. (Tiedän ajankohdan, koska yritin eilen ostaa uutta puhelinta kuopuksen käsiteltyä tämän yksilön kosketusnäytön auts-kosketusnäytöksi. Tällä kertaa ymmärsin olla kinaamatta miehen kanssa siitä tarvitsenko nopeampaa 4G-yhteyttä, mutta kävi ilmi, että kytkyliittymäsopimukseni sitoo minut 3G-verkkoon vielä lokakuuhun 2014 ellen sitten maksa itseäni irti sopimuksesta. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin olla ostamatta ehjää puhelinta.)

Samana vuonna hankin pokkarikameran ja naureskelin erään kameran toiminnolle, että kuvia voi langattomasti lähettää kamerasta tietokoneelle. Ei muuten paljoa naurata enää. Miten kätevää se olisikaan!

Vitosella puhelimeni tuo siis maailman minulle. Luen Facebookista tuttujen kuulumisia, sähköpostilla kuulen ystävien elämästä ja Twitteristä seuraan uutiset. (Jos luen Hesarin, sekin tapahtuu netin kautta.) Blogeissa liikutun, viihdyn ja viisastun. Ja toiseen suuntaan: Facebookissa marisen turhia, Twitterissä esitän fiksua, chatissa päivittelen päivän tapahtumat ja blogissa avaudun äitiaiheista, kuten internetistä. Valtaosa sosiaalisesta elämästäni siis siivilöityy tuon pirstoutuneen lasin läpi (mitä nyt blogin kirjoitan öisin pöytäkoneelta).

En kuitenkaan osaa haikailla internetiä aikaan, jossa sitä ei ollut. Dramaattisena ihmisenä pidän esimerkiksi siitä dramaattisuudesta, mitä oli maailman toiselle puolelle lähdössä 16-vuotiaana, kun kotiin soitettiin rätisevä puhelu kerran viikossa ja kaverit kierrättivät paperikirjeitä kädestä käteen. Ei ole nykyään lähteminen kuten ennen.

Kiitollinen saa olla myös kännykkäkameroiden ja internetin puuttumisesta nuoruusvuosien riennoista. Vaikka ehkeivät nykynuoret siitä aikuisena välitä. Maailma on toinen.

Sitä kuitenkin ihmettelen, kun jostain muistan lukeneeni [tutkimuksesta, jonka otanta oli varmaankin 42 ohiolaista perheenäitiä, kuten näissä tapaa olla], että ihmiset - tai vanhemmat tai ohiolaiset kotiäidit - katsovat puhelintaan keskimäärin 6,5 minuutin välein.

Että niin harvoin.

10 kommenttia:

  1. Haha, enpä osaa oikein muuta sanoa kuin niinpä! Hyvin puit sanoiksi omankin suhteeni kyseiseen asiaan. Kauan tuntuu olevan aikaa siitä, kun kavereita etsittiin pyörällä polkien ympäri kyliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta: on kyllä meidän nuoruuskokemukset aikana kaukana omien lastemme sellaisista. Ja hassulta myös tuntuu ajatus siitä millaista on olla ollut aikuinen AEI; lapsena kun ne kavereiden olinpaikat oli kuitenkin melko arvattavia ja vastuut loppui lyhyeen...

      Poista
  2. Indeed! En voi käsittää, että minulla on ollut kosketusnäytöllinen puhelin vasta reilun vuoden. Kuinka ihmeessä tulin ennen toimeen "tavallisella" näppäinpuhelimella?!

    Ja tulipa tässä kännykkänostalgiassa ja vähän Anunkin kommentin myötä mieleen omat teiniajat: Kun koko perheellä oli vain yksi yhteinen kännykkä, josta piti iltamyöhään lähetellä tekstiviestejä poikaystävälle. Kuinka kännykän ruudulla näkyi tekstiviestiä vain kaksi riviä kerrallaan ja nekin niitä ISOJA digitaaliaakkosia (digitaalinumeroiden sukulaisia). Oi aikoja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, enpä edes muistanut, että sellaisiahan ne tekstarit aluksi oli. :D Minä olen kuitenkin NIIN vanha, että meillä ei edes ollut nyky-ymmärryksen mukaista kännykkää lapsuudenkodissamme, ja kotoa pois muuttaessani vakavasti harkitsin lankapuhelinta, koska kännykästä lankapuhelimeen soittaminen oli niin kallista. (Hankin kuitenkin sitten vain kännykän.) Ja oli meillä kyllä autopuhelin, joka painoi varmaan kolme kiloa, ja sillä ei todellakaan tekstareita lähetetty :D

      Mutta nopeastihan nämä uudet hankinnat kyllä tekevät itsestään välttämättömiä.

      Poista
  3. Mulla ei ole älypuhelinta edelleenkään, mutta olen ajatellut sellaisen hankkia, mutta mua vähän jännittää, miten siinä käy, olenko sitten ihan totaalisen koukussa ja vieraannun lapsistani (kunnes ne oppii käyttämään facebookia).

    Ja välillä kyllä tuntee itsensä vähän vanhaksi: me pidettiin miehen kanssa yllä etäsuhdetta Suomi-Ranska vuosi, jonka aikana sillä ei ollut puhelinta - siis mitään puhelinta, kännykästä tai nettiyhteydestä puhumattakaan (ne oli sentään jo keksitty). Sovittiin ennalta ajat, jolloin soitin tiettyyn puhelinkoppiin tai se soitti vanhempiensa luota. Ei se mitenkään poikkeuksellista ollut, ei sen kavereillakaan ollut puhelimia - eikä kyllä kaikilla munkaan kavereilla. Käytiin pimpottamassa ovikelloa. Paitsi Ranskassa ei ollut ovikellojakaan. Hienoja luolamaalauksia toki oli jo siihenkin aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muahahaa, asiallinen tarkennus tuo luolamaalauskysymys. Mä jo tässä mietinkin, että deittailitteko te ennen vain jälkeen Lascaux'ta :'D

      Mutta eksoottiselta kuulostaa, toden totta. Oletus yhteydenpidosta oli vain toisenlainen kuin nykyään: kirje oli ihan validi kommunikointikeino, kun taas nykyään sitä on ihan hermostunut, jos joku ei vastaa sähköpostiin päivässä (mielellään tunnissa). Tuli mieleen sellainenkin anekdootti, että mulla jopa oli kännykkä, kun lähdin ekaa kertaa reilaamaan. Mutta ei tullut mieleenkään, että sillä olisi turhaan soiteltu Suomeen! Kerran taisin, oli varmaan rahat loppu.

      Poista
  4. On se vaan huikea muutos, ei voi pieni ihminen oikein edes käsittää (tai edes tällainen vähän isompi). Anyways, taisit ohimennen kaipailla langatonta kuvien siirtoa kamerasta. Tarkistapa sopiiko kameraasi Toshiban FlashAir-muistikortti (ystävämme mr Google kertoo yhteensopivat kameramallit) ja jos sopii - tadaa! - langaton siirto hoituu. Mulla on Olympuksen aika tavallisessa pokkarissa tuo ja on muuten kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos vinkistä! Elämä on niin vaikeaa kun joutuu ottamaan someen menevät kuvat kännykän huonolla kameralla tai sitten odottamaan, että pääsee yöllä koneen ääreen...

      Valitettavasti mun pokkaria ei kuitenkaan löytynyt listalta. About kaikki muut Canon powershotin numeroyhdistelmät siinä tuntui olevan. Pah!

      Poista
  5. Käsittääkseni puhelinliittymien määräaikaisuudet eivät ole oikeasti velvoittavia, joten suosittelen tarkistamaan asian ihan kunnolla. Jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mieltä minäkin olin ja koitin siellä kaupassa kinata. Kyse olisi kuitenkin ollut saman operaattorin liittymätyypin vaihdossta (jälleen kahden vuoden määräaikaisuudella) eli nehän olisivat vaan sitouttaneet mut asiakkaana paremmin - minusta on siis hyvin outoa, etteivät sitä suosiolla purkaneet. Mutta niin vain väitti myyjä ettei ole mahdollista.

      Pitänee vielä jaksaa soittaa sinne operaattorille... Ärmur.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...