keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Nuorisotalo sekä muita kotiäitielämän parhauksia

Tänään oli sellainen niin sanottu hyvä päivä. Ja sellainen, jolloin ymmärtää pysähtyä ihmettelemään miten hyvin voikaan elää kotiäitinä Suomessa ja Suomen Turussa.

Myöhäisen aamiaisen ja varhaisen lounaan jälkeen ajoimme bussilla - ilmaiseksi tietenkin - avoimeen päiväkotiin, jossa lastenkasvatuksen ammattilainen - ilmaiseksi - lorutti lapsia ja askarrellutti virpomisvitsoja. Paluumatkalla pysähdyimme torilla ja poimimme Sorrilta salaattia ja valtavan basilikapuskan, Vimmasta valmiiksi lasitetut savityöt sekä hallista ahvenia - ei ilmaisia, mutta hintansa väärtejä - ja toisella bussilla kotiin. Päivälliseksi ahvenia ja perunaa kera sormisuolan ja Oivariinin, vähän vihreää. Onko parempaa? No ei ole.

Illalla vieläpä pakotin itseni ilmaiselle lenkille, joka osoittautui ihan pirteäksi kaupunkia katsellen, tageja bongaillen. Kotona minua odotti hämmästyttävästi kaksi nukkuvaa lasta ja sille kolmannelle sain sylissä juottaa iltamaidoksi Valion Arkea. Sitten laskin lapsen sänkyyn, se sulki silmänsä ja nukahti. Enkä edes valehtele.

Se oli kuulkaa vauvavuoden viimeinen päivä se. Hyvä päivä muistaa.

Esikoisen huopasydän, keskimmäisen savitoukka.

Mutta niistä savitöistä varsinaisesti piti kertomani (joukossanne piileville turkulaisille vinkiksi, ennen muuta), kun itsekin löysin "Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman" vasta pari kuukautta sitten. Tai tiesinhän minä sen olemassaolon, mutta hölmösti luulin nuorisotaloksi.

Vaan ei. Pientä sisäänpääsymaksua (2e alle 29-vuotiailta - kas siinä menee Suomen lain määrittämä nuorisolaisen ikäraja - 5e yli) ja nimellistä materiaalimaksua vastaan saa kuka hyvänsä tehdä sielunsa kyllyydestä (ja ohjattuna) savitöitä ynnä tekstiilisellaisia, kuten huovutusta ja kankaanpainantaa. Savityöpajan hinnalla saa vieläpä kaupan päälle lasituksen, jonka parissa hurahtaa toinen iltapäivä.

Koska kyllähän minä niitä lapsia ihan mielelläni kuskaan harrastamaan, mutta onhan se nyt mahtavaa jos voi tehdä jotain mikä on kaikista kivaa. Ja tämä on - kaikista kolmesta, kun isä ja kuopus on jätetty kotiin.


Ainoa pieni ongelma on, että rumien savitavaroiden tehtailu sopii vähän huonosti yleiseen antimateriahankkeeseeni. Mutta se hinta on kai vain maksettava.

Kunhan ei käy liian usein.

7 kommenttia:

  1. Mullakin on ollut näitä autuasta lapsiperhearkea-hetkeä (ihan päivistä en uskalla vielä puhua, vaikka voiton puolella ollaankin). Tää tarjonta! Ja onnea kuopukselle, iso tyyppi jo. Ja viehättävän omaperäisiä savitekemyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin muotoiltu kehu, mutta olisin silti varovainen - yllätyspaketti saattaa olla ovellasi pikemmin kuin arvaatkaan :D

      Ja kiitos onnitteluista! Mutta "voiton puolella"? Tota, öö, eikös sulla ole vähän matkaa vielä sinne voiton puolelle, kun bebe kolmonen on yhä matkalla? ;)

      Poista
  2. Mut hei, kohtahan se kuopus alkaa kiskoa tavaraa lattialle pöydiltä. Sijoitat uudet koriste-esineenne sopiville paikoille ja onglma ratkeaa kuin itsestään. Sitten voitte taas lähteä savityöharrastukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vain kohta, vaan nyt jo! Eli loistava vinkki, kiitos. Edelleen sopii vähän huonosti antimateriahankkeeseeni, mutta eivätpähän ole materiana sitten minun kodissani... :D

      Poista
    2. Tätä antimaterianäkökulmaa tarjoan aina myös itselleni lohdutukseksi, kun _taas_ jotain meni rikki. Ei harmita sitten enää yhtään niin paljon.

      Poista
    3. Tiettyjen tavaroiden kohdalla voi olla jopa salaa tyytyväinen, kun saa luvan heittää pois. Mutta sitten kun se hajoava tavara on kamera, kuten eilen, ei niin ilahduta enää - vaikka olikin kaivannut sitä langatonta lähetystoimintoa... :/

      Poista
    4. Aijjai. Tuttu fiilis toikin. Nimim. jouluaatonaattona elektroniikkaliikkeissä uuden, järkkäriin sopivan salaman metsästyksessä. Tuli vähän kalliimpi joulukuusen koristelu viime jouluna... Mut olihan uusi taas entistä hienompi (ja kalliimpi).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...