Kesälomaperinteitä

Kesäloma, kaikkihan tietää miten se sujuu - ainakin someraporttien mukaan: on vain ihanaa ja rentoa ja mökkivarpaita ja jätskiä ja kasvanutta melanoomariskiä.

Meillä on näiden lisäksi ihan oma kesälomatraditio. Se alkaa tuossa kevättalvella, jolloin suurmetsuri pohdiskelee, että tänä vuonna voisi (ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen) pitää ihan oikean kesäloman. Minä riemuitsemaan ja ehdottamaan, että koko heinäkuunko, johon suurmetsuri, että jotakuinkin sillä lailla varmaan, kunnes sitten kesän lähestyessä huomataan, että töitä oikeastaan on ihan kauheasti (enemmän kuin kymmeneen vuoteen), ja johan tässä tulee lomailtua niiden ulkomaanreissujen ajan, ja että kyllä nyt ainakin siitä heinäkuun alusta pitää vähän aikaa töitä jatkaa. Minä sitten jankkaamaan, että kyllä ihmisen täytyy lomaakin pitää ja olisi kyllä kiva sopia vähän menoja etukäteen, ja eikös tämä sovittu jo kertaalleen, jolloin Kyösti taipuu lukitsemaan kalenteriin muutaman viikon lomajaksoon, johon sitten pitää mahduttaa kaikki rentoilu ja mökkeily ja huvipuistoilu ja vuoden sosiaalinen elämä ja urheilu ja vapaa-aika. Tähän liittyy myös toinen traditio, jossa minä henkisesti ranteitani vääntelen, että miten ikinä minä saan mitään lomaa, kun täällä kotia ja lapsia hoidan muutenkin ja mikä sitten lomalla niin muuttuu, ja kutakuinkin riippumatta suurmetsurin liikkeistä, saadaan kahteen ensimmäiseen päivään mahdutettua riita minun oletuksistani siitä kuka saa koskakin nukkua pitkään ja koska on minun vuoroni olla häh.

Tämän rituaalin jälkeen virittyvät aivot kuitenkin hiljalleen lomamoodiin, ja kesävarpaat lilluvat sinilevävapaassa merivedessä ja minäkin ymmärrän, että mitäs sitä niin kauheasti ryntäilemään, valmiissa maailmassa. Ja päiväunetkin on olemassa, ottajaansa odottamassa. Niin saattaapa siinä käydä niinkin, että toisen lomaviikon lopuilla tohtori Hitachi toteaa, että eikös sitä ollut puhetta, että heinäkuun loppuun asti on lomalla.

Söin kesälomalla jäätelön ja laitoin siitä kuvan internettiin.

Niin että lomalla ollaan edelleen. Ja oikein hyvällä ollaankin. Semminkin, että ollaan tehty hienoja reissuja, viime viikosta alkoi likipitäen loman paras vaihe. No se helle tietenkin, ja kiireetöntä kotiaikaa, mutta etenkin esikoisen uimakoulu. Viime vuonna vuorottelimme, mutta tällä kertaa minä olen saanut jakamattomat vientivuorot, mikä tarkoittaa kokonaista tuntia uima-aikaa minulle - maauimalassa - joka päivä kahden viikon ajan! Niin ja on vielä helle!

Niin paljon uimakoulukonseptia olen rakastanut, että hieman valitellen joudun toteamaan esikoisen oppineen tällä kurssilla uimaan. Onneksi hän voi kuitenkin vielä ensi vuonna osallistua 7-vuotiaiden jatkokurssille, minkä jälkeen onkin jo keskimmäisen vuoro olla viisi ja näin siis minä saan uimakouluilla (jos emme muuttamaan erehdy) jopa vuoteen 2021 asti!

Ja jos nyt oikein optimistiksi ryhtyy, niin ehkä sen jälkeen lapset ovat niin isoja, että voin jälleen alkaa harrastaa uintia ilman uimakoulun tekosyytä. Kyllä, niin se varmasti menee. Harrastus nimittäin hiipui joskus esikoisen pikkulapsiaikoina, koska se lohkaisi niin ison aikaa illasta.

(Ajatelkaa, meillä oli joskus yksi lapsi ja pulaa vapaa-ajasta. Hih. Voi niitä aikoja.)

Onneksi on sentään loma.