A-aaa-frica!

Vapaus yllätti kuin talvi autoilijat. Vaikka toki tiesin, että jonain päivänä voin taas poistua kotoa kepein mielin, myönnän rypeneeni mä-en-koskaan-pääse-mihinkään -tyyppisissä tunnelmissa kuluneen vuoden aikana. Mutta nyt on toisin: voin hypätä aamulla junaan ja tulla illalla takaisin. Tai sulkea kotioven iltasella ja tulla yöllä takaisin.

Nyt tein sen ensinmainitun: kävin Afrikassa.

Aloitin visiitin ilman sen suurempaa suunnitelmaa kävelemällä Kiasman ensimmäiseen pimennettyyn huoneeseen, jossa sattui olemaan Alfredo Jaarin videoteos Ruandan kansanmurhasta.

Katsottuani miten oman ikäpolveni nainen kertoo tyynin sanankääntein maanneensa ruumiskuopassa – "tyttäreni oli jo kuollut" – ja tavoitelleen kädellään poikaansa, osuen hänen murskaantuneeseen kalloonsa, on vaikea enää lähteä analysoimaan näyttelyä. Tällaisen teoksen käsittely pinnallisesti (ja muuhun en nyt pysty) tuntuisi aiheen mitätöimiseltä. Jotkut asiat ovat liian suuria sanoille, mutta onneksi niitäkin joku uskaltaa käsitellä – myös taiteen keinoin.

Suurten, ja aivan liian kauheiden, ihmiskohtaloiden käsittelyn osaa myös Chimamanda Ngozi Adicie, jonka (äidilleni juuri lahjaksi ostamani) novellikokoelman Huominen on liian kaukana otin matkalukemiseksi. Ikäiseni Adicie on huikea kirjailija, ja Puolikas keltaista aurinkoa viime vuosien vaikuttavimpia lukukokemuksia (katso ihmeessä Inahduksen arvio täältä). Muistan kyllä lapsena kuulleeni Biafran nälkäänäkevistä lapsista, mutta vasta Adichie toi Biafran-Nigerian sisällissodan tajuntaani. ARSin nigerialaisen J. D. 'Okhai Ojeikeren valokuvia tajusin katsovani Adicien antaman tarinan kautta.

J. D. 'Okhai Ojeikere, Untitled, 1970. Kuva täältä.

Kuten sanottu, hyvin syvien vesien liikuttelun jälkeen on vaikea analysoida äidin vapaapäivää, muuta kuin toteamalla, että onneksi lähdin. Pientä maailmantuskaa, joo, mutta se on vain hyvästä. (Elina Salorannan teos, jossa hän esiintyi nunnana Sambiassa, halusi varmasti kommentoida täysin toisia tasoja lähetystyössä, mutta minua se muistutti lähinnä omasta feikistä kokemuksestani vapaaehtoistyössä ja syyllistymisestä siitä kun en palvele paremmin ihmiskuntaa.)

Upeaa ja vaikuttavaa. Lämpimästi suosittelen sekä ARSia ja Adichieta.