keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lomaltapaluu

Kuinka orientoitua viimeiseen työvuoteen? Jos ei toivottavasti ihan viimeiseen, niin viimeiseen tätä lajia.

- Tehdään lista duuneista ja määritellään kauanko aikaa kullekin työlle on käytettävissä. Tietäen, ettei se pidä paikkaansa.
- Pudistellaan hetki päätä ja pidetään itseä suurena työn sankarina.
- Lähetetään karhukirjeitä eri puolille Eurooppaa, jotta pääsisi työstämään yhtä listan kohdista.
- Soitetaan muutama tunnusteleva puhelu, lähetetään muutama tunnusteleva meili toisia duuneja edistääkseen. Huokaistaan helpotuksesta kun näistä ei seuraa toimenpiteitä.
- Ostetaan laivamatkat konferenssireissulle Tukholmaan - including yksi päivä itselle!
- Kaivetaan kalenterista ensi vuoden sivut ja merkitään laskettu aika. Väitökselle deadline.
- Pudistellaan taas hetki päätä.
- Maksetaan heinäkuun puolinvälin jälkeen rästiin jääneet laskut. Ei liity töihin tietenkään, mutta kertoo, että lomalla on oltu lomatunnelmissa.
- Kirjataan tekemiset blogiin ja todetaan, että olihan sitä jo tässä.

Lasten piti palata päiväkotiin tänään, mutta kuuden viikon kesäloma tuntui yhtä aikaa liian lyhyeltä ja niin pitkältä, että kevyempi orientaatio oli mielestäni paikallaan. Lapset pääsivätkin tänään vanhempieni kanssa Muumimaailmaan (ja minä pääsin pääsemästä) ja huomenna mennään vasta tunnustelemaan elämää päiväkodin pihalla. Esikoinen saa toivottavasti tavata uuden ryhmänsä hoitajat ja kuopus muistella mitä päiväkotielämä tarkoittikaan. Perjantaina sitten lyhyeksi päiväksi hoitoon ja maanantaina aloitetaan syksy kunnolla.

Pehmeä lasku - sen verran hyvin tässä ehti lomautua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...