Arjen takaa: "En halua päteä kantamalla mahdollisimman suurta taakkaa."
Bad Housewife Syndrome: "Kakkoskierroksella koti-isäksi jäävälle sankarille, tai entiselle alkoholistille taas haluaisin sanoa: olisit tehnyt ensimmäisellä kerralla oikein."
Ehdoton ehkä: "Paras supersankareista on Batman."
Ehtoisa emäntä: "Räjähtävä suolentoiminta muistuttaa elämän hauraudesta, siitä, kuinka kannattelemamme rakennelmat ovat kestämättömälle pohjalle tehdyt."
Ihminen välissä: "On vaikea pitää silmiä kiinni, rauhoittua, kun on niin paljon kaikkea jännää, niin monta juttua mahtavaa kerrottavana."
Kupla: "Elsi pelkäsi joutuvansa vanhainkotiin."
Leluteekki: "Mutta elävässä elämässä musta on hyvä huomata niitä toisten erinomaisia ominaisuuksia, ja ehkä myös nostaa niitä itselleen ihanteeksi."
Leopardikuningatar: "Jotenkin tuntui itsestäänselvältä, että papan elämällä ei ollut enää merkitystä, kun mummo oli lähtenyt."
Mukki Makki: "Isäni ei ole muiden silmissä kovinkaan erityinen."
Per*****he-elämää: "Sateen ropistessa äiti kantoi lapsen autoon samalla kuumeisesti miettien toimintasuunnitelmaa."
Periaatteen nainen: "Ja niin leijona kertoi Ompulle, että se asui puistossa mutta sitä pilkattiin."
Pudonneita omenoita: "Sankariäiti potkaisi sitä sutta, joka meinasi viedä kuopuksen pulkasta."
Sutkautuksia: "Jos kuolisin nyt, niin muistokirjoitukseksi haluaisin: "I did it my way"."
Talo Leino: "Jäädessäni vaunusta pois näen salkkumiehen pinkovan suojatieltä kohti raitiovaunua."
Tuulista: "Kulkurilla ja Kaunottarella on neljä somaa pentua – kolme herttaista poikaa ja yksi villinlainen tyttö."
Uusioperheen kuviot ja kaviot: "Olo tuntui hyvältä, veri virtasi ja tuntui että ajatuskin on liukkaamman kirkas."
Ylpeänä voin esitellä myös seuraavan haasteen antajan: hän on äitiysblogien Georg von Wright, Leluteekin Emilia. En malta odottaa seuraavaa kierrosta!
Kiitos koosteesta! Täytyypä lukea nekin, jotka on vielä lukematta.
VastaaPoistaKiitos kiitoksista. Ja pahoittelut viipeestä kommenteissa. Pthyi minua!
PoistaMahtavan erilaisia sankaritarinoita tuli! :)
VastaaPoistaEikö! Minä tykkäsin ihan älyttömästi!
PoistaIso kiitos koosteesta! Muutama on jäänyt lukematta, niiden pariin siis.
VastaaPoistaOle hyvä! Kannattaa lukea :)
PoistaHuh, mitkä paineet! Mä kyllä nyt jo epäilen, että minä ja kulmakarvani emme aiheen valinnassa ihan yllä vertauksesi tasolle. Sopiva päivä olisi varmaan 15.12. ja julkaisen sen aiheenkin siis piakkoin.
VastaaPoistaMutta mahtava kooste lainauksineen, kiitos!
Älä ota paineita, sinulla on rajaton luottamukseni, että keksit ihan päräyttävän aiheen! No joo, tuo oli ehkä vähän kiusantekoa :D Älä ota paineita, siis. Päivä on varmasti hyvä, ennen joulukimaroita.
PoistaKiitos tästä, mikä mainioista mainioin kooste!
VastaaPoistaKiitos kiitos :)
PoistaJa yksi, joka ei kerinnyt kirjoittaa, köh. Tulipas syyllinen oli kun näin listauksen. Ihan juuri kohta olin monta iltaa aloittamassa kirjoittamista. ;)
VastaaPoistaJoskus käy niinkin, ei näistä liikaa pidä alkaa stressata. Etkä ollut ainoa, eli huoli pois :)
PoistaVäheksymättä ollenkaan aiempia aineita, tämä kierros oli paras: yllättävin ja antoisin. Hyviä ajatuksia ja röhönauruja. Kiitos kaikille!
VastaaPoistaOlen varovaisesti kanssasi samaa mieltä, mutta en kuitenkaan halua asettaa eri aiheita vertailuasetelmaan. Kovasti kyllä viehätyin aineiden erilaisuudesta. Eli yhdyn kiitoksiisi!
PoistaNo niin, nyt on seuraava aihe julkaistu! Ja huutomerkit on jostain syystä tässä yhteydessä ihan pakollisia.
VastaaPoista