Olen lapsesta asti oppinut elämään suunnitelmataloudessa. Koen, että arki on mukavampaa, kun tietää, että odotettavissa on kaikkea kivaa. Miehen ote elämään on erilainen: jos kaikki on suunniteltua, se ei enää ole kivaa.
Suhteemme alussa tapasin täyttää kaikki viikonloppumme ohjelmalla, koska mies ei sitä tehnyt. Jossain kohtaa tajusin, että joukkoon piti jättää myös tyhjiä päiviä, jolloin mies voi elää spontaanisti.
Ja onhan minustakin tietysti mukava tehdä spontaaneja juttuja. Kunhan tiedän, että jotain spontaania on tulossa.
Tänään päätimme tehdä grillausretken. Pihalle, koska emme viitsineet kauemmas. Soitin yhdelle naapuristossa asuvalle ystäväperheelle, josko tulisivat mukaan. Mikä ettei, vastasivat.
Haimme grillin kellarista ja totesimme, että grillihiiliä oli säkin pohjalla tasan kaksi. Pihalla ollut naapuri kipaisi hakemaan niitä lähikaupasta. Grillihiilet eivät kuuluneet talvikauden valikoimiin.
No, pihavajasta löytyi puita. Ehdotin, että nakithan saisi lautojen nauloihin kätevästi paikoilleenkin.
Toinen pihalle tullut naapuri haki sytykkeeksi lahjapaketissa tullutta heinää. Erämeininki.
Voilà!
Paistovaiheeseen päästyämme grillijuhliimme oli kerääntynyt kuusitoista henkeä. On tässä puutaloasumisessa puolensa: on pihayhteisö ja mahdollisuus kokea huikeita eloonjäämiskamppailuita lapsiaan ruokkiakseen.
Me voitimme, nakit hävisivät. Aurinko paistoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti