tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kaikkee ihkuu!

Sain hyvän mielen haasteen Liisalta ja hyvä mielihän siitä tuli heti. Jes! 

Haaste kuului näin: Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Haasteessa kuuluu jakaa ainakin kymmenen (10) hyvän mielen asiaa, antaa vielä eteenpäin viidelle (5) bloggaajalle ja lisäksi mainitse haasteen antajasi. (Tutkija minussa ihailee, että luvut on täsmennetty numeroin. Ei tule väärinkäsityksiä.)

Ja minä kun olen tällaisen positiivisen ajattelun airut, niin oikeaan paikkaan tuli.

1. Blogihaasteen saaminen. Tämä on jo toinen, ja siihen toiseenkin tartun ihan pian! Se, että blogiani luetaan ja jotkut ihanaiset vielä kommentoivatkin. (Näin pääsiäisen kunniaksi on hyvä aloittaa pienellä narsissilla.)

2. Kevät. (Onneksi haasteessa ei sanottu, että pitäisi olla omaperäinen.) Aurinko. Se, että jalkakäytävät on putsattu hiekoitushiekasta ja saa pakata talvikamat (toisten) vintille (kun ei ole omaa) ja saa alkaa kuopsutella pihaa ja pohtia minkälaista salaattia sitä tänä vuonna istuttaisi 0,4 neliön kasvimaalle.


3. Oma piha. En koskaan osannut kaivata sellaista. Nyt kun se on, niin mikä ilon lähde! Kompaktissa koossa ei teetä liikaa työtäkään.

4. Batman.


5. Viiden minuutin hiljaisuuden lopputulema.


6. Olohuoneen lamppu. Eiku siis koti-dj.


7. Vuotuisrituaalien eläminen lasten kanssa. Oikein pääsiäistipuja ostin Tiimarista viime vuonna.


8. Elävät kukat. Eivät elä kauaa minun kotonani, mutta sen hetken.

9. Bussimatkustus. Pieni päivittäinen välitila, limbo. Ei tarvitse tehdä mitään, ei voi tehdä mitään. Ja kuitenkaan se ei kestä liian kauaa. (Sunnuntaina hain jo pyörän kellarista, eli kohta vaihtuu menopeli. Pyöräily vasta parhautta onkin.)

10. Ystävät. Henkireikä. Ja ystävien perheet, pieni maailma meille.

11. Kaikki ihanat blogit: Tyttö sinä olet rätti, Salamatkustaja, Kaksoiselämää, Muutama hetki, Oi mutsi mutsi. Lienee selvää, että haaste lähti sinne. Moro!

1 kommentti:

  1. Damn it, just vasta hokasin tän kun blogilista (minkä kautta katson yleensä linkitykset blogiini) ei ole huomauttanut minua tästä! Palaan asiaan :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...