tiistai 6. maaliskuuta 2012

Suuri sisustusnumero: pelastakaa 1950-luku


Meillä on kotona pääosin kahdenlaista kalustoa. On perintö- ja kirppariviiskytlukuataisinnepäin. Ja on Ikeaa. (Ostosprosessi menee näin. "Ei sitten ainakaan mitään Ikeaa." "Ei niin." Sitten pyöritään pari kertaa Vepsäläisellä. "No jos kuitenkin Ikeasta. Tää on ihan okei." "Joo." Ja sitten kuvitellaan, että ensi kerralla ei kyllä Ikeaa.)

Yllättävää kyllä, näistä kahdesta lajityypistä se 50-lukulainen on alkanut hajoamaan enemmän. Tai ovathan ne tietysti 60 vuotta kauemmin kestäneet.

Koska muutossa havaitsimme omistavamme kolme huonetta hajoavia huonekaluja, on entisöinti ollut varsin taloudellisti kannattava, ekologisesti kestävä ja muutenkin hyvä ratkaisu kadota kotoa viikonlopuiksi.


Tämä oli ensimmäinen entisöintiprojektini viime talvelta. Tuoli on äidin serkun perintöä. Valitettavasti kuva lähtötilanteesta puuttuu, mutta sanottakoon, että aiemmin siinä pidettiin vilttiä päällä ihan syystä. Puuosat olivat vaaleat - petsasin ne tummemmaksi, jotta mätsäisivät paremmin muuhun kalustukseen.

Lopputulos: kaunis katsella, mutta saumat eivät kestäne seuraavaa 50 vuotta.

Projekti 2: Sohvapöytä. Hankittu sauvolaiselta kirpputorilta 6 eurolla. Lakkapinta oli pahasti lohkeillut, osa viiluista oli jaloista irronnut ja erikeepperöity paikoilleen. Tässä oli muuten hiottavaa, vanha lakkapinta aivan paholaisesta.


Tämä petsaamisvaihe vähän jännitti. Ei niin paljoa kuitenkaan ettei olisi ehtinyt kuvailemaan.

Ja petsattuna. Etualalla ruokapöydän tuoli. Tanskalaista designiä. Ostettu ylihintaan helsinkiläisestä vanhaintavarainliikkeestä. Muuten kivat, mutta eivät kestä nykyaikaista tuoleilla keikkumista. Meillä ei makoilla, joudunkin komentamaan vieraitamme. Ja pipo pois päästä!

Lopputulos: vähän jouduin paikkamaalailemaan, kun lakkaa ei tahtonut saada irti ilman, että puhkoo viilun pinnasta. Mutta sitä ei näe, ellen minä kerro. Enkä tietenkään kerro. Kuva sohvapöydän uudesta ilmeestä tuolla ylhäällä.

PS: Pöydän takana näkyvä sohvakalusto on entisöity ammattilaisella, sentään. Samalla kankaalla kuin se itse entisöimäni tuoli. (Lopputulos: sieltä Ikeasta olisi saanut uuden halvemmalla, mutta ei noin hienoa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...