keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Toisinaan tuntuu, että toistan itseäni.


Esikoinen koettelee hermoja rajojaan. Päivästä toiseen saa nalkuttaa samoista asioista, saa komentaa ja kiukutella kyllästymiseen asti.

Samaan aikaan ymmärtävä äiti (tm) minussa sanoo, että "No se juuri heräsi, ei heti aamusta pysty keskittymään." "Päiväkodissa on varmaan ollut rankka päivä." "Ja kai sitä nyt illalla jo väsyttää."  Aina olisi joku syy olla pitämättä rajoista kiinni. "Hän on vielä niin pieni."

Ihan jokaisesta asiasta ei myöskään jaksaisi tehdä numeroa. Mutta velvollisuudesta on pakko. En halua kasvattaa lasta, joka aina haluaa sen punaisen lapion naapurin kädestä ja saa kirkupotkuraivarin jos ei saa.

Tänään ollaankin tehty interventioita aiheesta tottelevaisuus - jankuttamisen ja uhkailun sijaan keinoina järkiperäisen perustelu ja miettimään laittaminen. Viimeiseksi illalla vielä yritin osallistaa lasta pohtimaan asiaa. Mikä on se keino, jolla sinut saisi tottelemaan pyyntöä, kysyin. Pitääkö äidin ja isän aina komentaa kiukkuisesti? Lapsi mietti hetken ja ehdotti:

- "Jos et nyt tottele, niin mennään leikkimään. Sano sillä tavalla."

Siinäpä äidille pähkinä toteutettavaksi.

2 kommenttia:

  1. Esikoisesi logiikka sai jälleen hymyilemään. Mutta arvaan, että sinua ei niin paljon hymyilytä. Itse mietin jo nyt (lapsi puolivuotias) kurinpitoasioita. Että mitenköhän sitä osaa ja jaksaa olla johdonmukainen ja lipsumaton. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuossa kohtaa jo hymyillytti itseäkin, mutta vaikeaa on välillä olla se järkevästi käyttäytyvä aikuinen eikä kiukutella takaisin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...