Aukko tulevaisuudessa

Minut on (toistuvasti) yllätetty työpaikalla hyvin loogisella kysymyksellä:

- Mitäs sitten väitöksen jälkeen?

- No, ajattelin olla tekemättä mitään puolisentoista vuotta; katsellaan sitten.

Todella vakuuttavaa kunnianhimoisen ammattilaisen puhetta. Mutta eihän minulla tietenkään ole mitään suunnitelmia - enää. Ei ole postdoc-tutkimussuunnitelmaa vireillä, työpaikoista puhumattakaan.

Ihan vielä en halua kuitenkaan julistaa raskaudestani (koska ei sekään oikein kunnianhimoisen tutkijan valinnalta kuulosta). Mutisen siis jotain jatkorahoituksen suunnittelemisesta ja tietokirjasta, jonka aion tehdä väikkärini pohjalta. Ja siihen intouduin tänään oikeastikin hakemaan apurahaa (mikä tavallaan tuntuu tyhmältä, koska en olisi käyttämässä sitä ennen kuin 2014, mutta helpottaisihan se jatkoa jos olisi jotain mihin "palata"...)

Tajuntaani hiipi näitä pohtiessani myös pieni epämiellyttävä tosiasia. Tämänhetkinen rahoitukseni päättyy tammikuun puolessavälissä ja Kelan tukema elämä alkaa helmikuun lopulla. Väliin jää siis reilu kuukausi tulotonta aikaa. Onneksi, mutta myös valitettavasti vain kuukausi: eihän sellaiselle ajalle voi/jaksa/kehtaa hakea mitään apurahaa - ja ehdinkö edes työttömäksi, vai menisikö moinen pätkä karenssissa? Mukavapalkkaiseen työpaikkaan tietysti pääsisi varmasti helposti kahdeksannella kuulla, jos vain viitisi hakea. (Ja joo, äitiysloman aloitusta voi varhentaa, mutta koska edessä on kuitenkin myös hoitovapaajakso, on tämä ele vähän hölmöläisen peitonpidentämistä. Lisäksi tuntuisi vähän hassulta väitellä äitiyslomalla.)

No, isompi aukko odottaa tietysti äitiysloman muodossa. Väitöskaronkasta äitiyslomalle ja aivot naftaliiniin pariksi vuodeksi. Mitäs sitten?

Kaikenlaista.