maanantai 17. syyskuuta 2012

Tasapuolisuus ja tavaran pelko

Tiedän kaivavani omaa kuoppaani pohtimalla sellaista triviaalia asiaa kuin lapsen sukupuoli. Koska sillähän ei ole mitään väliä. Teen sen silti. Tai ehkä jopa siksi.

Kokemukseni mukaan oman sukupolveni ihmiset erikoistuvat aiempaa paremmin. Lapsuudessani kaikissa perheissä oli yksi tyttö ja yksi poika. Tai jos kolme, niin sitten kaksi jompaakumpaa ja yksi toista. Sen sijaan valtaosa omista ystävistäni tuottaa vain yhden sukupuolen edustajia.

Ja todellakin, tällä tilastolla ei varmasti ole minkäänlaista referenssiä todellisuudessa. Mutta silti - ja koska ilmiselvästi omaan rajoittuneen mielikuvituksen - minun on hyvin vaikea kuvitella, että tämä meidän kolmosemme voisi olla poika. Teoriassa kaiketi todennäköisyys on suurinpiirtein viidenkymmenen prosentin luokkaa.

Ja senkin uhalla, että ruokin sukupuolistereotypioita, tunnustan, että minusta olisi tavallaan kauhean hauskaa jos tulokas olisikin poika.

Ensinnäkin pääsisin testaamaan omia kuvitelmiani sukupuolen toissijaisuudesta kasvatuksessani - olisinko oikeasti tasapuolinen. (Koska se mitä kaipaan äitiydeltä on nimenomaan haastetta elämääni.) Saisiko poikalapsi suurempia vapauksia? Olisivatko pojat vain poikia meillä? (Helppoahan se on sanoa että ei niin kauan kuin käytäntöjä ei tarvitse todellisuudessa testata.) Tai kauanko poikani kulkisi vaaleanpunaisissaan?

Ja toiseksi, poika voisi tuoda vähän tasapainottavaa vaikutusta naisvaltakuntaamme. Mies saisi jakaa oman lapsuutensa poikakokemuksia. Ja olisihan se hauskaa tutustua lähietäisyydeltä myös yhteen pieneen poikaan.

Jotenkin kuvittelen tosiaan, että kolmen tytön kanssa olisi helpompaa - tyttökolmikko voisi saumautua todella hyvin yhteen ja olla mahtava voimavara toisilleen. Paitsi oh sweet lord en edes uskalla kuvitella ovien pauketta kahdentoista vuoden kulutta.

Ja myös toisaalta: voivathan ne kaikki inhota toisiaan sukupuolesta piittaamatta, eli äidin suloisia kuvitelmiahan nämä kaikki ovat.

(Tästä voisi ihan erikseenkin joskus avautua, mutta pidän liioitteluun saakka tärkeänä sisarusten tasapuolista kohtelua. En tavaroiden suhteen - eli en välitä jos kuopus ei saa uusia kamoja vaikka esikoinen saa - se kun ei minusta ole merkityksellistä. (Eli tästä niitä traumoja on sitten hyvä nuorempien ammentaa.) Mutta aineettomien asioiden suhteen: huomion, ajan, ja panostuksen suhteen. Harrastaa pitää saada samoin ehdoin, sikäli kun haluavat. Saada samanlaisia etuoikeuksia ja velvollisuuksia. Esimerkkejä on tietysti tähänastisesta elämästä vähän, mutta vaikka nyt nimiäiset halusimme kuopukselle järjestää yhtä suureellisesti kuin esikoiselle, ja niin haluan myös kolmannella kerralla - huolimatta siitä, että vieraita alkaa ehkä jo konsepti kyllästyttää.)

Tavaroiden periytymisestä pääsemme ehkä suurimpaan pelkooni tämän tulevan kuopuksen sukupuolen suhteen: jos kyseessä tosiaan olisi poika, kuinka paljon lisää romua talouteemme tulee? Okei, teinivuosina kierrätys tyttöjenkään välillä ei varmasti tule toimimaan kuten nyt, mutta hyvän kymmenen vuotta synergiaetu saman sukupuolen lapsissa on suuri.

Nytkin toki on sukulaisia, jotka tuovat nukkeja kaksin kappalein, koska pitäähän molemmilla olla omansa. Mutta jossain kohtaa saturaatiopiste vaatteissa ja leluissa on tyttötaloudessa saavutettu. (Jos minulta kysyy niin pari vuotta sitten.) Mutta jos saamme pojan: sehän mahdollistaa rajattomasti uuden poikatavaran ostamisen. Uudet vaatekerrat, uudet leluvarannot, uudet harrastusvälineet.

Vaikka eihän se uusien kulutusyksiköiden tuottaminen mikään ekoteko ole milloinkaan, niin juuri tässä pienessä mittakaavassaan se saa minut hengittämään paperipussiin.

Tähän liittyen, olimme haudanneet muuttoajatukset hetkeksi. Tätä miettiessäni tajusin, että jos lapsi syntyy huhtikuun alussa, niin viimeistään huhtikuun puoleenväliin mennessä mies on valmis muuttamaan uuteen asuntoon. Tyttö tai poika - mihin ihmeeseen me joudumme kaiken sen tavaran kanssa?!

8 kommenttia:

  1. Ymmärrän angstisi ihan todella hyvin; lapsiroinan määrä yhdenkin kanssa on järkyttävää. Ja kun meillä esimerkiksi lelut pitää illalla siivota huit hittoon olkkarista, ettei koira järsi niitä tylsyyteensä seuraavana päivänä, joka ikinen ilta joutuu kohtaamaan sen, miten paljon leluja yhdellä vuodenkin ikäisellä jo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuossa yhtenä iltana laskin sillä hetkellä olohuoneen lattialla lojuneiden lelujen määrän, ja niitä oli toista kymmentä. Pelkästään lattialla. Tyypin ollessa 9kk.

      Mietin silloin vain, että miten ihmeessä esim. Project Maman kirjoittajan perheessä on onnistuttu rajoittamaan lelujen kokonaismäärä kymmeneen. Ja jos meidän pitäisi tehdä sama, niin mistä luopuisimme. En keksinyt.

      Poista
    2. Eikös se ollut Salamatkustaja? Vai oliko molemmilla sama - Salamatkustajalla tämä periaate oli ainakin kun vauva oli suht pieni, ehkä pitäisikin tarkistaa onko yhä voimassa? ;)

      Ihan noin askeettisia tavoitteita mulla ei ole - tykkään että on lelukokonaisuuksia, joilla voi leikkiä: on duploja laatikollinen, toinen junarataa, kolmas keittiötavaroita jne. (Näitäkin onneksi on tullut myös kavereilta käytettynä.) Mutta ongelmaksi muodostuu, että nyt kun taas tulee uusi vauva, en voi hävittää edes niitä vauvaleluja sieltä joukosta, että saisi vähän uutta tilaa taas uusille leluille. (Joita tulee väkisin joulun ja synttäreiden muodossa.)

      Joskin sen päätöksen tein, että nelivuotiaasta eteenpäin alan karsia synttärivieraiden määrää - eli jos haluaa kutsua omia kavereita, ei enää kutsuta mun kavereita - oli pikkuisen suureelliseksi kasvaneet nuo meidän juhlakonseptit...

      Poista
  2. mun esikoinen syntyi (no ei ihan kirjaimellisesti mutta melkein) kalliolaisyksiöön ja tänne lähiöön muutettaessa (poika 1v8kk) leluja oli äitiyspakkauslaatikollinen + potkutteluauto. sittemmin määrä kasvoi huoneelliseen ja paisui kellarivarastoon: pehmoleluja, autoratoja, legoja, kirjoja, piirustusvälineitä, askartelumatskua, dinosauruksia, autoja, ulkoleluja, vesileluja... ihan järkysti. ja vaikka 4v sitten erotessa pojan isä otti osan leluista mukaan, määrä ei näytä yhtään huvenneen. kuopukselle, joka on siis myös poika, ei ole ollut tarpeen hankkia juuri mitään. no on sillä muutama ihan omakin juttu. miehellä ois hyvä periaate, että uutta ei osteta ellei heitä jotain vanhaa pois. mut se on liian vaikeeta :D

    nyt kevään aikana mä kävin leluvuorta läpi ja raahasin säkkikaupalla kamaa päiväkotiin, pitäs vielä jatkaa samaa. mun tään kolmosen pitäisi kai olla tyttö - ne lelut meiltä puuttuukin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaanko tehdä joku vaihtorinki jos meille tulee poika? Postitellaan vaihtureina barbeja ja carseja?

      Tosiasiassa meidän lasten ikäerot on tietenkin niin pieniä, ettei meiltä voi mistään luopua ikinä. Kerran kyllä raidattiin esikoisen kanssa pehmolelut "lapsille joilla ei ole leluja" ja saatiin yksi muovikassillinen tavaraa pois.

      Toinen hävikin tapa on se muoviromu, jota kaikkia pyydän olemaan tuomatta, mutta jota silti tulee ja joka hajoaa toisella käyttökerralla ja sen *saa* sitten heittää pois...

      Poista
    2. joo, hyvä idea :D

      unohdin kokonaan nuo keittiölelut. ja brion leikkiuunin. ja ikeasta ostetun sirkusteltan, joka olikin koottuna yllättävän suuri...

      mun miehen äiti, joka on koulutukseltaan joku ammattikasvattaja, antoi kuopukselle pari varmaan kehittävää lelua eli puunvärisen karhunmuotoisen möhkäleen ja jonkun toisen (en muista). arvaas paljon niillä on leikitty? de nada. sen sijaan esikoisen joskus saama tilulii-sävelmiä soittava räikeänvärinen kitara on tosi pop. voiko sitä vastaan edes taistella, jos haluaa hetken hengähdystauon...

      Poista
  3. Höh! Kirjoitin tosi pitkän kommentin ja se hävisi! En ala!

    Meidän lapsiparan lelut mahtuvat yhteen pikkuiseen kaappiin, kun koko muu talo on täynnä remonttiroinaa. Tosin tapetin liisteröinti on tytön mielestä huippuhommaa, joten ehkä se luulee, että ne kaikki vasarat, hiomakoneet ja sirkkelit onkin niitä sen leluja? Mut silti, paljon vähemmälläkin pärjäis kun sillä vähällä mitä meillä on. Ei se edes leiki kuin duploilla, junaradalla, vauvanukella ja parilla pikkuautolla.

    Vähän kyllä jännittää seuraavan sukupuoli, koska en haluais ihan hirveesti lisää roinaa tai vaatteita kaappien täytteeksi (koska ne on jo täynnä pinkopahvia, nauloja jne.). Koska kumminkin jos tulee poika, alkaa ystävälliset sukulaiset tuputtaa meille kassikaupalla "poikien" vaatteita ja leluja. Eräältäkin sukulaisperheeltä on tähän mennessä tullut ainoastaan vaaleanpunaisia (heidän lastensa vanhoja) vaatteita, vaikka perheessä on myös poikalapsi. Onko siinä perheessä oikeasti ostettu pojan syntyessä tytön jälkeen kaikki vaatteet uusiks? Varmaankin. Jossain vauva-lehden kyselyssä just melkein kaikki vastanneet sanoivat korostavansa lapsensa sukupuolta vaatteilla. Elänkö jossain vassarifeministikuplassa kun olen yllättynyt? (Ja myöskin, pukisinkohan itsekään pojalle vaaleanpunaista mekkoa..?)

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mäkin olen olevinani ennakkoluuloton, niin huomaan, että esikoisen vaatekaapin "sukupuolineutraalius" väheni huomattavasti sen jälkeen kun sain tietää, että kakkonenkin on tyttö. Paljon helpompi perustella ne fiinit juhlakengät kun tietää että ne menee toisellekin lapselle.

      Ja, noin kaksivuotiaasta alkaen meidän esikoinen on kategorisesti kieltäytynyt housuista, eli vaatvarasto on vähän kieroutunut senkin takia. Joku paidan väri ei ole ehkä se maailman vakavin asia, mutta en mäkään nelivuotiasta poikaa pukisi olkaimettomaan Hello Kitty -kesämekkoon. (Ellei se sitten itse välttämättä haluaisi. En pukisi tyttöäkään ellei se itse haluaisi :D)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...