Kielletyt huvit

Menin sitten kysymään lääkäriltä, että pitkällekö raskautta saa harrastaa kontaktilajeja. Ei olisi pitänyt. Nyt jälkikäteen tajuan, että eihän hän lääkärinä olisi muuta voinut sanoa - muuten itkisin vahingon sattuessa että sinähän lupasit!

- Jokainen ottaa tietysti omat riskinsä, lääkäri sanoi.

- Mutta jos olisit minun vaimoni niin kieltäisin.

Menemättä sen enempää tähän monella tavalla hämmentävään lausuntoon, päätin keskustelun seurauksena lopettaa futiksen. Oikeastaan ajankohta oli ihan sopiva, koska jalkapallojoukkueessamme on ollut pientä kuohuntaa ja olen huomannut ottavani homman ehkä liian vakavasti - oletan korkeampaa sitoutumista (itseltäni ja myös muilta) kuin mitä porukassa on ilmeisesti ollut tapana.

Olin jo pohtimassa josko menisin kokeilemaan toiseen joukkueeseen, sellaiseen joka pelaa divarissa ja on siis enemmän tosissaan. Puolitoistavuotisen futisharrastushistoriani valossa saan siis todellakin kiittää tätä raskautta, että pelasti minut tuolta nöyryytykseltä.

Äitiysloma korjannee loputkin tästä "kriisistä", sillä vuoden päästä olen taas niin rapakunnossa, etten varmaankaan hihku pelikentille yhtä tulisesti kuin nyt, ja kolmilapsisen perheen äitinä olen vain onnellinen siitä että pääsen pariksi tunniksi pois kotoa, sama se mikä syy.

Uhoamaltani puolimaratonilta, joka olisi ollut muuten tällä viikolla, raskaus pelasti myös. Tosin kerran yritin mennä lenkille raskausellotuksen hiukan hälvettyä - vain huomatakseni, että olen hukannut lenkkarini. (Miten voi ihminen hukata lenkkarinsa?! Varmaan samalla tavalla kuin takkinsa... Enkä edes ole käynyt baarissa tai junassa. Ihme touhua.)

Baarissa käyminen on muuten yksi harrastus joka minun piti aloittaa. Eli kavereiden näkeminen ilman että istutaan lattialla kylmä kahvi kirjahyllyssä ja hoetaan että ei saa ottaa kädestä. Noh.

Raskaus vesitti myös haaveeni aloittaa balettitunnit tänä syksynä. Vaikka tiedän, ettei laji sopisi minulle - olisin siinä liian huono, enkä pidä asioista joita en osaa.

Entisöimiskurssillekaan ei tarvitse mennä hengittelemään höyryjä tänä syksynä, joten raskaus on oikeastaan aika kivasti karsinut harrastukseni - jääpä enemmän aikaa miehelle omiin menoihinsa.

Keskimääräisesti minua ärsyttää aika paljon tällainen ruinaus, että voi kamala kun on raskaana eikä saa edes sushia syödä. Ehkä ikää on tullut sen verran, että vuosi ihmisen elämässä tuntuu aika lyhyeltä ajalta (ja raskauttahan on jäljellä enää puolikas) ja tällaiset uhraukset siten melko mitättömiltä. Sen sijaan hiukan huolestunut olen siitä, että mihinköhän tahtiin poisjätettyjä harrastuksia saan sitten palautettua kalenteriin suurperheen äitinä. (Kun samaan tahtiin sieltä pitäisi karsia niitä miehen menoja.)

Jumpassa nyt koitan urhoollisesti käydä, että edes jotain tekosyytä olisi omalle ajalle. Ja että pystyisin kiipeämään yläkertaan vielä huhtikuussakin - nyt jo hengästyttää.

Ja sitten onhan mulla kutomiskerho kavereitten kanssa! Alkaa taas ensi sunnuntaina. Kudotaan ja syödään pullaa! <3 (Mulla onkin kivasti vaiheessa se kaulahuivi, jonka huhtikuussa olen käsistäni viimeksi laskenut.)

Ihan kaikkea ei siis ole menetetty.