tiistai 4. joulukuuta 2012

Do not fold when baby within, eli käyttöohjeita idiooteille

Liekö vähän väritetty, mutta tällaisesta ohjeesta muistan kuulleeni amerikkalaisissa kokoontaitettavissa lastenrattaissa.

Tämäntyyppisiä käyttöohjeita olisin kaivannut myös rakkaaseen kahvikoneeseeni. Maitovaahdon sijaan kone tekee nimittäin nykyään homevaahtoa.


Tilanteen - eli kun kone ilmoittaa, että on purulokeron tyhjennyksen aika, astia kasvaa kaunista oranssia hometta - jatkuttua muutamia kuukausia sain aikaiseksi soittaa huoltoon ja purnata aiheesta. Mieleeni hiipi ajatus, että jos home onkin jo koko koneessa ja siemailen joka aamu aamiaiseksi pienen homeannoksen. Ja vielä raskaana. Iik iik.

Selvittelimme huollon kaverin kanssa asiaa, ja hän diagnosoi ongelmaksi, että keitän kahvia liian harvoin. So. joka päivä, mutta yhden kupin päivässä. Huoltohenkilön mukaan oli itsestään selvää, että "märkä kakku" alkaa homehtua noin kolmessa päivässä. Ja kone suosittelee jäteastian tyhjennystä 15 kupillisen välein. Ihminen suositteli tyhjentämään joka päivä.

Minä tähän kunnon valittajana purnasin, että jos kone itse ohjeistaa tyhjentämään tietyin välein, voisi olla reilua ilmoittaa käyttöoppaassa, että tämä tyhjennysväli ei suinkaan riitä.

Mutta "kaikkea ei voi kirjoittaa käyttöohjeeseen."

En tyytynyt kuitenkaan ensimmäiseen diagnoosin, vaan vaadin selitystä sille, miksi kone ei ensimmäiseen kahdeksaan kuukauteen tehnyt hometta, vaikka tyhjennysväli oli sama. Mikä on muuttunut? Tämä olikin mysteeri.

Kaveri ehdotti, että lähetän koneen huoltoon puhdistukseen hintaan 120e, takuu ei korvaa. Anekdootinomaisesti kertoi asiakkaasta, joka oli säilyttänyt kahvinpavut jääkaapissa (kuvitelkaa - mistä lie moisen keksinyt?) ja koneen terät olivat menneet ruosteeseen pavuista kondensoituneesta vedestä. Ei mennyt takuuseen sekään. (Terien vaihto 250e.) Sekin asiakas oli kysynyt, miksei tätä lue käyttöohjeesta, mutta, niin:

"Kaikkea ei voi kirjoittaa käyttöohjeeseen".

Ja nyt tietysti jo arvaatte missä minä olen säilyttänyt kahviani.

Huollon kaveri oli kuitenkin ihan sympaattinen eikä tuominnut konettani vielä menetetyksi, vaan pohdimme, että jos nyt saan koneen kuivaksi (terissä on kuulemma nyt märkä möykky kahvia) ja siirryn kuiviin (so. ei jääkaapissa säilytettyihin papuihin) niin ehkä jauhatusteho palaa ennalleen, eikä kahvi homehdu enää niin nopeasti kuin nyt.

Koska onko luksusta omistaa kahvikone, jonka joutuu siivoamaan joka päivä?

Niin.

Sivuhuomio: osasinpas kirjoittaa postauksen joka ei liity kiireeseen töissä! Hah. Vielä jos keksin jonkun lapsiaiheen.

Ja tosiaan: että luenko käyttöohjeen sillä tarkkuudella, että tiedän, ettei noita asioita mainita siellä? En tietenkään. Mutta juuri tuo koneen pilaava jääkaappisäilytys sekä tyhjennysväli pitäisi ilmoittaa vilkkuvilla keppikirjaimilla koneen kyljessä. Koska jos tieto on minulle tärkeä, on se absoluuttisesti tärkeä.

4 kommenttia:

  1. Ewwww.

    Mutta pari kertaa homeista leipää epähuomiossa maistaneena melkein väitän, että huomaisit, jos kahvisi olisi homeessa. Etenkin raskaana.

    Ei tuo nyt kovin luksuselta kuulosta. Myönnän, että oma ensireaktioni olisi varmaan roudata laite roskikseen, joten nostan hattua jos jaksat sen siivota.

    Ja jep, siitä olen kyllä samaa mieltä, että kahvinvalmistajien ja kahvinkeitinten valmistajien pitäisi löytää joku konsesus siitä, miten papuja ohjeistetaan säilyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä se huollon kaveri ainakin vakuutti ettei tuo home ole missään tekemisissä kahvinkeiton kanssa. Ja niin se järjellä ajatellen on.

      Poisheittäminen (minkään asian) ei kuulu tapoihini, ja tuo vekotin on ollut vielä niin julmetun kallis, että maksanen mieluummin huollon kuin hävitän sen. Huutonettiinkään konetta ei kannata varmaan tämän mainoksen jälkeen laittaa ;)

      Poista
  2. Osta mutteripannu! Käytä sitä arkena ja laita se kallis vekotin puhdistettuna kaappiin odottamaan aikaa, jolloin joutilaana kotiäitinä ehdit vaikka päivittäin rassata koneen puhtaaksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on mutteripannu, mutta sitä vasta puhdistamaan joutuukin... Eli se on hyllytetty jo kauan sitten. :)

      Olen nyt alkanut keittää aamukahvit vasta töissä, ja käytän kahvikonetta viikonloppuisin (so. tänään), jolloin ehdin tyhjentää sen saman tien. Mutta katsotaan nyt miten pidemmän päälle...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...