Tilanteen nollaus

Kyllä näistäkin viikoista sitten selvittiin, kunnialla joskaan ei uhrauksitta. Mitään en ole harrastanut enkä kavereita tavannut, olen siirtänyt herätyskelloa puoli tuntia aiemmaksi (toki yhä seiskan jälkeen) ja perunut kolmea kuukautta aiemmin varatun kampaajan, koska kahdeksan vuoden projekti oli jälleen kerran muuttunut minuuttipeliksi.

Kuulostaa ehkä pieneltä ja sitä onkin, mutta toverit ei-aamuvirkut ymmärtävät keskimmäisen uhrauksen painoarvon: olen ollut miehen kanssa yksissä seitsemän vuotta, enkä ole koskaan noussut häntä aiemmin aamuisin. Paitsi viimeisen kahden kuukauden ajan. Käyn suihkussa, laitan puurot ja valmistelen vaatteita ennen kuin herätän lapsia. Uskokaa, tämä tapa tulee loppumaan nopeasti.

Peruin myös tästä minuuttiaikataululla laaditusta viimeisestä viikosta yhden työpäivän valvoakseni nukutettujen lasteni unta. (Mutta kun epäilin, että joutuisin muuttamaan ajatustani sairastelemattomuudestamme, niin huomasin etten. Uskon yhä vakaasti että meidän perheessä ei sairasteta. Denial, denial, denial: siinä minuuteni perusta.)

Mutta jotenkin ihmeellisesti kaikki on loksahdellut paikoilleen. Normaalitoimintaani järkevämpänä taktiikkana otin ohjenuoraksi että jokaisena iltana lasten nukahtamisen jälkeen pitää tehdä yksi asia. Yhtenä joulukorttien tilaus, toisena lapsivakuutuksen hankkiminen, kelalaput, joululahjojen hankkiminen, esikoisen vakuutuskorvausten hakeminen (tältä vuodelta, köh) ja niin edelleen. Sellainen mukavan toimelias joulukalenteri.

Eli koska minulla on tapana ahdistua tekemättömien asioiden painosta, tällä taktiikalla sain oikeasti mielettömän kasan rästihommia työstettyä parissa viikossa.

Ja onnekseni jossain kohtaa tajusin, että minun ei tarvitse mennä kauppaan jouluostoksille, koska internet. Viime perjantaina tilatut lahjat jopa tulivat ajoissa postista ja ovat melkein jo paketissakin. (Se oli eilisen puhde, mutta paperi loppui.*) Joulukoristeita en hakenut kellarista mutta jouluvaloja on jopa kahdet (niitä ei koskaan viety kellariin), ja on myös esikoisen maalaama tonttu ja joulukuusi ja saadut joulukortitkin seinällä, niin ei paremmasta väliä.

Niin ja sen väitöskirjan lähetin siis vastaväittäjälle. Tammikuussa alkaa taitto ja vihonviimeisten viilausten tekeminen (sitä vihonviimeistä deadlinea tässä kyllä on ollut jo puoli vuotta, tuntuu). Eli tästä päivästä alkoi melkein kahden loma, mikä tuntuu epäuskottavalta, mutta kai siihenkin pian turtuu.

Se on siili, koska etteköhän tekin ole jo tonttuja nähneet.

Silti suurimpana salaisuutena joulurauhaani on se mainitsemani alisuorittaminen. Meille ei tullut tänä vuonna

- täytettävää joulukalenteria
- joulukorttiaskartelua
- joulukoristeita
- joulukuusta 
- jouluruokia
- joulusiivousta (edellistä kolmea ei toki ole ollut aiempinakaan vuosina)
- joululaulujen kuuntelemista (ei liity aiheeseen, mutta eipähän ehdi leipääntyä niihin ennen joulua)

Ja vaikka nyt kuulostan maailman suurimmalta ankeilijalta, niin huoli pois lapsiparoistani: he saavat viettää sitä ihanaa tunnelmallista lapsuuden joulua mummolassa koko joulun ajan. Saavat hakea tuoksuvan kuusen ja koristella sitä, kuunnella joululauluja, olla syömättä jouluruokaa ja jännittää pukkia. Kaikki se on minustakin ihan ihanaa.

Erityisesti kun sitä ei tarvitse tehdä kotona.

* Edit 23:42: se oli myös tämänpäiväinen duunini mutta paperi loppui taas kesken. Herää kysymys onko mulla sittenkin paljon lahjoja vai ovatko nykyajan paperirullat vain tosi lyhyitä. (Eli kyllä, täysin maailmaatuhoten tiimaripaperilla mennään. Ei tule silkkiliinoihin käärittyjä lahjoja meiltä enkä nyt lapsille ilkeä sanomalehteenkään kääriä vaikka synttärilahjoja usein sillä tyylillä toimitankin.)

Ja tuli muuten mieleen siinä paketoidessani, että olen naapurille kilon sokeria velkaa (oli kaksi viikkoa sitten juhlat) ja että viime jouluna taisimmekin saada heiltä omatekoista viikunakompottia. Eli lisättäköön siihen listaan "asioita joita meillä ei ole" joulumuistamiset naapureille. Ja päiväkodin tädeillekin taitaa olla vähän myöhäistä alkaa keksiä. Nämä eivät siis menneet menneet minkään karsitaan rauhoittumisen nimissä strategian piikkiin, vaan, no, siihen toiseen.