Pienenevä raskausvatsa ja muita kolmannen odotuksen ihmeitä

Lukijavaroitus: sisältää raskausteknistä dataa. Jos termi SF-mitta ei ole tuttu tai ei voisi vähempää kiinnostaa, jäähän odottamaan (blogin) parempia aikoja.

**

Kävin neuvolassa, uudella tädillä jälleen. Olin käynyt mittauttamassa hemoglobiinin*, joka oli alhainen, 108, ja minulta kysyttiin syönkö rautaa.

- Toisinaan, vastasin. On se ollut alhainen aiemminkin.
- Mutta palautunut raskauksien jälkeen?
- Niin luulisin.

SF-mitta todettiin pieneksi.

- Mutta pieni se on ollut aiemminkin.

No, ota sitä rautaa kun muistat, vielä muistutettiin, ja käynti oli ohi kymmenessä minuutissa.

Tämä oli seitsemäs neuvolakäyntini, ultrat mukaan lukien, ja raskausviikkoja on kasassa 35+. Uudelleensynnyttäjät menevät omalla painollaan, näemmä. Tai ehkä vain minä olen ollut vastahankainen seurattava, lykännyt käyntivälejä mahdollisimman pitkiksi.

Kotona vertailin neuvolakorttejani. (Uusimpaan edellinen neuvolantäti on kirjoittanut kanteen 2012, ettei mene sekaisin. Mietin onko kettuilua.) Esikoisen odotuksessa olin käynyt neuvolassa näillä viikoilla jo kymmenen kertaa. Mutta näemmä kokemuksen syvällä rintaäänellä annetut lausuntoni olivat kuitenkin vähän pohjattomia. Ei se hemoglobiini ole noin alhainen aiemmin ollut. Eikä SF-mitta.

Seuraavaksi tarkistin rautapurkkini. Sieltä puuttui 27 tablettia. Vähän vähemmän kuin raskauden kesto. Kun olen sanonut, että raskaus menee siinä sivussa, ehkä niin on käynyt turhan kirjaimellisesti.

Mutta se SF-mitta: ensimmäisellä kerralla se oli näinä päivinä 32,5, toisella 31 ja nyt kolmannella 29. Juuri siinä normaalihajonnan alarajoilla. Paino on minulla nyt sama kuin ekalla kertaa, mutta kakkosen raskaudessa se oli kolme kiloa enemmän, vaikka lähtöpaino oli ollut kaikkein alhaisin. Ja sitten, painon yhä noustessa, toisessa lapsessa mitta kiri viikolle 40 mennessä 36 senttiin, kun esikoisessa se oli tuolloin ollut 33,5. Eli ehkäpä tälläkin kertaa ehdin vielä loppumetreillä mahaa kasvattelemaan. Toisessa raskaudessa huolsin itseäni suklaalla ja voilla. Pitänee aloittaa sama kuuri.

Huomattakoon myös, että tällä raskausviikolla esikoista pienemmältä näyttänyt kuopus oli kuitenkin syntyessään suurempi. Sata grammaa, mutta silti. Eikä se esikoinenkaan (SF 34,5 viikolla 41+) ihan pieni ollut: 50 cm ja 3820 g. Eli ehkä en vielä(kään) viitsi huolestua.

Varsinkin kun edellisellä kerralla oli lääkärineuvola, jossa mukana ollut kätilöopiskelija kysyi olenko voinut hyvin.

- Totta kai hän on voinut hyvin! Ei kai hän muuten odottaisi kolmatta lasta tällaisella tahdilla, totesi lääkäri.

No niin, olenhan minä. Eli koska aiemmin on kaikki mennyt hyvin, kaiken on pakko mennä hyvin jatkossakin. Minulla on tähän lääkärinlausunto.

* Turussa neuvolassa ei enää tehdä niitä sormenpäistä otettavia pikatestejä, vaan hemoglobiinia varten pitää käydä laboratoriossa. Älytöntä (sekä labran että odottajan) resurssien tuhlaamista, sanon minä.

Yhteistyössä kunnallisen neuvolatyön kanssa.

PS: Silfverbergin Äitikortti-kirjan ilmestyttä monet kanssabloggaajat ovat ehtineet kertoa miten vähän he jaksavat äitiysaiheesta keskustella. No, meidänpä neuvolassa oli ilmaiseksi jaossa uusinta Vauva-lehteä. Vilkaisin kannen ja totesin, että ei minun aikani riitä tällaisen lukemiseen. (Ei vaikka olisi esitelty pieniä vauvamahoja.) Kuinka coolin itsenäinen äitiyshahmo minä olen!