Ura-äiti, kortti-äiti, isoäiti

On sitten tullut luettua äitikirjallisuutta.

Kovasti mielisin sanoa lukemiston herättäneen vaikka mitä uusia ajatuksia, mutta ilmeisesti ajatuskapasiteettini tämän elämän osalta on jo käytetty. Erilaisia tuttuja ajatuksia nousi kuitenkin kiertoon kenties hieman uusissa järjestyksissä.

Sheryl Sandberg: Lean in - Naiset ja menestymisen taito

Nappasin ystävältä lainaan tämän kovasti puhutun uranaisen voimaannuttamiskirjan, mutta täytyy sanoa, että kulttuurinen konteksti on niin kovasti erilainen, että koin pieniä samaistumisongelmia. Amerikkalaiseen verrattuna kun suomalaisäidillä on ikuinen piknik. Tämä ei tarkoita, etteikö ongelmia ja parannettavaa löytyisi yhtä lailla meiltä, mutta ongelmat ovat toisenlaisia. Googlella ja Facebookissa vaikuttanut Sandberg kertoo esikoisensa synnyttyä lyhentäneensä työpäiväänsä siten, että ehti imettää lapsen aamuisin ennen töihinlähtöä ja iltaisin vielä ennen sen nukkumaanmenoa. Siis palatessaan töihin lapsen ollessa kolmikuinen. Ja tuntien tästä äärimmäisen huonoa omaatuntoa - töissä. Kirjoittaja puhuu myös vanhemmuuden jakamisesta avaimena menestykseen, mutta rivien välistä ja muutaman kerran suoraankin mainitaan ehkäpä vielä tärkeämpänä hyvä palvelusväki. Sandbergin neuvot naisten itsevarmuuden kasvattamiseksi ja oman paikkansa ottamiseksi ovat kyllä ihan pätevää tavaraa, ja elämänkertakirjallisuutena luettuna teos on kiehtova.

Anu Silfverberg: Äitikortti

Sattuipa sitten, että edellisen viimeisteltyäni vapautui vihdoin kirjastosta jonottamani Äitikortti. Tiedän, olen niin jäljessä. Ja tuntuu todella pahalta sanoa tämä, mutta lukukokemus oli minulle pieni pettymys, niin valmis fani kuin olin ennen lukemista. Ehkä juuri siksi: odotin jotain mullistavaa. Toki myötäilen monia Silferbergin ajatuksia - etenkin äitien työntekoon ja lapsenhoidon työnjakoon liittyen, mutta jotenkin kirjan perusasetelma äitiydestä koko universumin keikauttavana kokemuksena oli minulle vieras. En ole koskaan ajatellut olevani erityisen happy-go-lucky, mutta Silfverbergin kokemukseen verrattuna taidan olla. Silfverberg myös sanoutuu kovasanaisesti irti erilaisista kasvatus-ismeistä - näistä kantoliinoista sun muistahan koitettiin kohua nostatella kirjan ilmestyessä - mutta en ole ihan varma mitä hän tarjoaa tilalle. Kannattaa lukea yhtä kaikki. 

Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä - Isovanhemmista ja lapsenlapsista

Myös Äitiyskortti hupeni parissa illassa, samoin kuin Siinan suosituksesta kirjastosta napattu Colm Tóibínin Brooklyn, joten jouduin etsimään eilisillaksi luettavaa kesämökin kirjahyllystä. Luontevaksi jatkoksi harjoittamaani äitiysnäkökulmaan löysin Merete Mazzarellan teoksen isoäitiydestä. Kirja limittyi myös siihen mitä olimme miehen kanssa saunan terassilla pohtineet suvun yhteisen kesäpäivän iltana - piilevästä odotuksesta siitä, että omasta perheestä muodostuu kokonainen joukko ihmisiä, lauma. (Laskeskelimme, että kolmesta lapsesta tuskin kaikki vihaavat meitä niin, etteivät koskaan halua nähdä ja kenties joku ei-vihaava voi saada joskus lapsiakin. Ja vaikkapa jos kaikki hankkivat vain puolison ja tulevat kanssamme yhteiseen pöytään, meitä on jo kahdeksan. No, näitä ei uskalla liikaa pohdiskella, mutta pyörryttäviä ajatuksia, jos uskaltaa joskus kuvitella sinne puolen vuoden horisontin tuolle puolen.) Mazzarellan kirja oli mielestäni kaunis, rehellinen ja siksi koskettava kertomus kirjoittajan omasta isoäitiydestä, joka muodostui suhteessa ainoan lapsen Amerikassa asuviin lapsiin. Ei pelkkää idylliä, vaan täynnä ristiriitoja - kuten kaikki ihmissuhteet - ja virkistävä lukukokemus juuri siksi, että se kiepauttaa näkökulman vähän pidemmälle kuin vain usein äitiydestä puhumisesta kirvoittavaan pikkulapsiaikaan.

Mutta nyt kun olen jälleen kirjastopinoni äärellä, pohdin vieläkö tarttua niihin pariin vanhemmuus- ja kasvatusaiheisiin teoksiin mitä hankin. Vai ollaanko nyt saman ongelman äärellä kuin Silfverberg: ihmetellessään "äitiyden mustaa aukkoa" hän tulee osaltaan vahvistaneeksi sitä korostamalla ylenmääräisesti aiheen suuruutta. Eli ehkäpä pitäisi lukea ihan muuta - koti ja elämä kun on jo täynnä sitä yhtä lajia.