Häiritsevä ajatus läpäisi muutama päivä sitten vauva-aivoni: tajusin, että syksy on koittanut ja kuukausi vaihtuu. Ja sehän tarkoittaa tutkijalle apurahahaun kalmanlinjaa. Ymmärsin myös, että kovin pitkälle tulevaisuuteen en voi lykätä piakkoin ilmestyvän toimittamani kirjan oikolukua. Kovin pitkälle yli ensi sunnuntain, nimittäin.
Häiritsevää tässä oli se, että pelkkä ajatuskin työnteosta sattuu aivoihini. Tänään kuitenkin koitti hetki: isommat tytöt lähtivät vanhempieni luo, ja vauva kävi päiväunille kymmeneltä. Keitin kahvin ja asetuin koneelle.
- Kas, sähköposteja rästissä. Työhön liittyviä jopa. Sormet vetreiksi. (Mutta en lukenut tai kommentoinut blogeja, haluan tähdentää.)
- Siirsin vauvan sisältä nukkumaan ulos. Päivittelin naapurin kohtalotoverille sankarillista suunnitelmaani tehdä töitä tänään.
- Tilasin itkuhälyttimeen uuden johdon. Asia, jonka olen muistanut päivittäin vauvaa nukuttaessa ja unohtanut päivittäin iltaan mennessä.
- Silmäilin oikoluettavaa prujua. Paljon sivuja.
- Luin Mikko-Pekka Heikkisen Terveisiä Kutturasta. (Imettäminen, mikä ihana tekosyy.)
- Loin tunnukset apurahajärjestelmään, ja kysyin professorilta lausuntoa
hakemukseen. Paluupostissa sain vähän lisää tekemistä.
- Keskustelin miehen kanssa internetvälitteisesti ja havaitsin perheemme kaikkien passien olevan kateissa. Tarkistin hoitokassin, ei löytynyt.
- Pesin pyykkiä, viikkasin pyykkiä kaappeihin. Kirkkaat värit ja iloinen puuhastelu aktivoivat varmasti kehittyviä aivoja.
- Kiroilin internetvälitteisesti toiselle kaverille mahdottomasta tehtävästä tehdä töitä.
- No yhden kommentin kirjoitin blogiin.
- Tein Kesäkurpitsaa al forno al niin edelleen, mutta en ehtinyt syömään sitä. Enkä tyhjentänyt ja täyttänyt astianpesukonetta, haluan tähdentää.
Illalla yhdeksältä aloitin myös lukemaan sitä oikoluettavaa tekstiä, lämmiteltyäni päivällä työnteon ajatuksella. Nopeasti kuitenkin järkeilin, että silmien liikuttelu paperin pinnalla ei vastaa oikolukemista, ja lopetin.
Jos sitten viikonloppuna paremmalla menestyksellä. Tai ainakin viimeisenä yönä ennen deadlinea.
Kiitos aivan mahtavasta blogista, luen joka postauksesi! Nyt kun sä olet tehnyt noita oikolukemiseen valmistavia töitä noin perusteellisesti niin lopputulos ei voi olla kuin loistava. :)
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista! Hyvin sparrattu!
PoistaEli hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja puoliksi tehty on ennenkin riittänyt, right? Eh eh.
Yllä kommentoinut äiti sparrasi hyvin: sähän olet jo puolet oikolukutyöstä tehnyt! Kyllä se siitä, jaksaa, jaksaa :)
VastaaPoistaKiitos! Jotenkin ei tunnu siltä, kun postauksesta on jo kaksi päivää, ja oikolukusaldo on yhä sama kuin tuolloin... :D
PoistaSillä tavalla. Ylisuorittaja.
VastaaPoistaEn tiedä, kumpi on pahempi tilanne: se, että 1) ajatus työnteosta sattuu aivoihin, mutta koska on kotona, voi lykätä huomiseksi sen, mitä ei tänäänkään saanut tehtyä vai 2) ajatus työnteosta sattuu aivoihin, mutta ilmeisesti työnantaja odottaa jotain vastinetta maksamalleen palkalle.
Haluaisin ajatella, että kohta 2) on ilmiselvästi kauheampi, mutta joku olisi kuitenkin perustellusti eri mieltä.
Ei, Liina: alisuorittaja. Ylilupaaja, ehkä.
PoistaJännä detalji on, että tästä työstä mulle on jopa palkka aikanaan maksettu. Joku voisi väittää, että äitiysloma vapauttaisi silti työvelvoitteesta, mutta ihan niin pitkälle en ole itse valmis menemään. Mutta onneksi joku muu hoitaa projektia kuitenkin oikeasti eteenpäin, koska musta ei ilmiselvästi ole siihen.
Auts, äitiyslomalla työnteko (ajatustyö nimenomaan) on kamalaa (kokemusta löytyy hieman). Aivoissa ei bitit liiku ja vauva ei nuku juuri silloin kuin pitäisi. Deadline toki motivoi, mutta tsemppiä, olet aikamoinen sissi! Omalta kohdalta voin sanoa, että multa ei olisi syntynyt väittelyn jälkeistä apurahahakemusta imetyksen lomassa, onneksi ei tarvinnut (lapsi on nyt 1,5v. ja virittelen mielessä ajatusta että ehkä vuoden sisään on pakko tehdä hakemuksia ja sekin kauhistuttaa, kun tuntuu ettei avoissa vieläkään liiku paljon mitään, mutta toisaalta kahden viikon töissäolopäivistä puolet on mennyt lapsen flunssaa ja sitä seurannutta omaa flunssa hoitaessa, voi ihana päiväkotiaika).
VastaaPoistaYllä avoissa -> aivoissa (plus korjaukset muihin kirjoitusvirheisiin mitä en huomannut ;))
PoistaNo todellakaan en kuvittele tekeväni näillä aivoilla post-doc-suunnitelmaa, vaan tuo apuraha on tietokirjahankkeeseen... Eli kevyemmillä alueilla liikutaan. Mutta jotenkin musta tuntuu, että aiemmilla kierroksilla olen pystynyt työntekoon paremmin. Nyt viettäessäni päivät kolmen lapsen kanssa ilman päiväuniajan tuomaa rauhaa - enää en pysty ajattelemaan edes iltaisin.
PoistaTsempit työhönpaluuseen ja aina ihanaan flunssakauteen!
Mulla on samaa, niin samaa.
VastaaPoistaHelpottaa, kun mietin Organin biisiä Kaavakekauhu. Guugeloi seuraavassa suorituspuuskassa.
Kiitos! Kaikki helpotus tulee tarpeeseen.
Poistahttp://www.fourandsixteen.com/files/9013/7513/3548/CalvinHobbes.jpg
VastaaPoistaEi mulla muuta.
Juuri näin. :D
PoistaEksyin blogiisi jostain noin kuukausi sitten. "Täti-ihminen" ja omituinen tumma kuva meinasivat ajaa pois, mutta onneksi jäin, ihan lempiblogi! :) Edellä oleva voidaan tulkita kehuksi muuten. :)
VastaaPoistaT: ei tutkija, mutta akateemisessa ympäristössä työskentelevä (nyt kotona 1v ja 3.5v kanssa ja ajatus töihinpaluusta kauhistuttaa, kun ei se ajatus kauheasti kulje... 1v huonommin nukkuvaa sorttia ollut, minä myös, ehkä vaikuttaa asiaan. Kirjoitan tätä klo 4.43...)
Kiitos ihanasta kommentistasi! Tosin sait minut ensimmäistä kertaa miettimään "brändiäni" bloggaajana. Blogin nimi ja oma nimimerkki vedettiin ihan hatusta saatuani mielijohteen perustaa blogi. Kuva on sentään vähän myöhempää perua. Mutta ei kai liene syytä lähteä yleisön kosiskelevampaan suuntaan - olen otettu jos tänne jäädään ulkoisista (ja sisäisistä) puitteista huolimatta :D
PoistaJa suuren suuret tsempit nukkumisongelmiin! Onneksi on blogit yöllisiä valvomissessioita varten ;)