M, A, O, T.

Esikoinen tavaili maito-sanaan kuuluvia kirjaimia ilman kirjoitettua mallia. Vain i jäi puuttumaan.

Näin alkuun ystävällinen varoitus lukijalle: postaus on pohdintaa oman lapsen kehityksestä, mikä saattaa aiheuttaa A: ärtymystä ("oih, lapseni on ihmeellinen") ja B: tylsistymistä ("blaa blaa blaa"). Jatka omalla vastuulla.

No niin. Esikoinen on nyt aika tarkkaan kolme ja puoli. Aika tarkkaan vuosi sitten muutimme tähän asuntoon, ja muistan laulelleemme illat pitkät aakkoslaulua. Joululahjaksi saamastaan leikkitietokoneesta hän osasi pelata pelejä, joissa piti tunnistaa aakkoset (ja numerot).

Malesian-serkun vanhasta aakkoskirjasta hän luki: A niinkuin lentokone, B niinkuin kori, S niinku spagetti (sentään). Aakkosilla ei siis ollut juurikaan yhtymäkohtia lukemisen kanssa: kaksivuotiaana tunsi merkit, mutta ei osannut käyttää niitä.

[Taannoin eräs tuttu kertoi osanneensa kaikki aakkoset kaksivuotiaana. En pitänyt tarinaa lainkaan uskottavana. Hyi minua. En kuitenkaan liikaa halua korostaa ikää, vaan kiinnostavaa tässä mielestäni on se miten oppiminen tapahtuu. Eli jatketaan:]

Aakkosilla voi tietysti aloittaa sanoja. V niinku Vertti, P niinku pappa. Aluksi tämä sekoittui niin, että lapsi yhdisti kirjaimen koko nimeen. "Tossa lukee Vertti!" – kun luki V. Ja parkkipaikalla: "Pappa!"

Aina kirjain ei ole ensimmäinen: "O niinku Sampo", ja joskus assosiaatiot kantavat liian kauas: "J niinku äiti".

Nyt viime kuukausien aikana lapsi on alkanut rytmittämään sanoja, tavuttamaan. Tavujen määrä lasketaan samalla sormin. Au-to, le-lu-ko-ri, Jou-lu-pu-kki. Ja tästä päästiin aika nopeasti uuteen "läpimurtoon", eli muidenkin kuin alkukirjaimen keksimiseen.

Kirjoittaminen on helppoa tietokoneella, mutta käsin tyttö ei ole juurikaan kirjaimia edes harjoitellut. Piirrämme kotona turhan vähän, enkä ole pitänyt aiheellisena lähteä opettamalla opettamaan, vaan menköön oman kiinnostuksen mukaan. Oma nimi menee ainakin melkein oikein ja muita kirjaimia hän osaa laittaa peräkkäin sanelun mukaan – jos niikseen sattuu.

Tämä on sanelun mukaan kirjoitettu.

Kotona lukemisesta se kiinnostus kaiketi lähtee jos on lähteäkseen. Olen itse oman legendani mukaan oppinut lukemaan kun seurasin Kapteeni Mursun seikkailut -kirjaa ja samaan aikaan kuuntelin sitä kasetilta isäni lukemana, noin miljoonatta kertaa.

Meillä soisi luettavan enemmänkin – itsekseen ja lapsille. Onneksi tämäkin vähä.