Virstanpylväs

Olimme tänään ekaa kertaa tarhakaverin synttäreillä. Tai olen minä ollut ennenkin. Muistan itkeneeni ja minut piti hakea kotiin. Siksi meitä meni lastenkutsuille kaksi. Ja koska luulin, että pitää. Ei olisi tarvinnut, mutta sain kahvia eli ihan hyvin meni.

Kaverisynttäreillä ollaan toki käyty monesti, mutta tähän asti lasten sosiaalinen elämä on koostunut meidän vanhempien kavereiden lapsista. (Ja niitä muuten riittää - ystäväni kantavat vakavissaan vastuunsa Suomen väestörakenteen korjaamisesta.) Toki näidenkin lasten joukosta toiset ovat läheisempiä esikoiselle kuin toiset, mutta silti on (minusta) hurjan jännittävää, että lapsi alkaa muodostaa ystävyyssuhteita täysin omista lähtökohdistaan, ilman minun tai isänsä välittävää vaikutusta.

Jännittävää kahdestakin syystä: ensinnäkin, kun mietin miten merkittävä, suorastaan määräävä rooli ystävillä on ollut oman elämän ohjautumisessa. Jännittää, että miten lapsi onnistuu näitä suhteita luomaan. Ja toisekseen, onhan tämä melkoinen itsenäistymisen merkki - lapsi alkaa elää meistä vanhemmista irrallista elämää. Enkä sano tätä nyt millään pateettisella liikutuksella, vaan pikemminkin olen tätä vaihetta toivonut tulevaksi.

Mieleeni on painunut erään ystäväni isän viisaus:

Onnistuneen kesäloman salaisuus on, että lähettää lapset naapuriin ennenkuin naapuri lähettää lapset teille.

Vaikka en minä toistaiseksi edes välitä ovatko meillä vai muualla; tärkeintä on, että leikkivät keskenään.

Viime kesänä katselin liikutuksen vallassa tytön leikkejä pihalla isompien lasten kanssa. Nyt kun naapuriin on muuttanut samanikäinen tyttö, esikoinen on viikon aikana ollut kahdesti leikkimässä heillä. Ensimmäisellä kerralla en tiennyt miten olisin tilaisuutta juhlistanut - kuopuskin nukkui samaan aikaan päiväunia - niin yritin nukkua päiväunia ja lukea Hesaria samaan aikaan. Elämä on täynnä valintoja.

Mutta entäs kuopus sitten? Isosiskon alkaessa kehittää omia menojaan, on kuopus kehittänyt täydellisen kiintymyksen isosiskoonsa. Meidän lähtiessämme synttäreille hän ensin laittoi isosiskon pipon päähänsä ja sitten vapaaehtoisesti ojensi sen isosiskolle. Sen jälkeen hän alkoi sanattomana ja tomerana kiskomaan omia haalareitaan: "Minä pukisin nyt nämä, kiitos." Parka.