keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hyvä saa kiitoksen

Liisan pihalla keskusteltiin montaa blogivalovuotta sitten kaupallisuudesta ja koska vedin keskustelun tietysti omalta osaltani omaan blogiini, oli (kahden hengen) raati ehdottomasti sitä mieltä, että minunkin pitäisi enemmän antaa kehuja hyvistä tuotteista.

Siispä kehu hyvästä tuotteesta ja erinomaisesta asiakaspalvelusta:

Nature Babycare vaipat. (Ei maksettu mainos kuitenkaan.)

Eli kyllä, meillä ei olla puristeja kestovaippailun suhteen, vaan esimerkiksi matkoilla ja tällä hetkellä öisinkin käytetään paperisia. Ruotsalaiset ekovaipat ovat valintani, ensinnäkin tietysti koska eko*, ja hyvää bonusta tulee siitä, etteivät ne eivät haise. (Usein paperivaippojen kanssa kurkin vaippaan viimeistään viiden minuutin kohdalla, koska haju uskottelee, että olisi vaihdon aika.)

Mutta joo. Pääsin kuitenkin valittamaan valmistajalle (kun siitä valittamisen palkitsevuudesta on ollut puhe). Yhdestä pakkauksesta puuttui osasta vaiposta kiinnitystarran vastakappale. Koska olen aikaansaapa ihminen, heti vuotta - ja pariakymmentä miehen valitusta - myöhemmin täytin heidän nettisivuillaan palautekaavakkeen, johon sainkin pian vastauksen.
"We are really sorry to hear that you have had a negative experience with our products!!! We believe this is due to an unfortunate manufacturing fault and though these are very rare, they sometimes can occur. We have advised our factory of these issues as they are trying to isolate the problem."
Siis kolme huutomerkkiä. Meinasin kirjoittaa takaisin, että en minä nyt oikeastaan niin pahoillani ollut. Ei sitä vikaa ollut kuin parissa vaipassa ja muuten olen aina ollut tyytyväinen!!!

Viestissä luvattiin myös kompensaatiota, joten odotin hyvässä lykyssä vaippapakettia. Mutta mitä sain: 20 euron lahjakortin S-ketjuun**. Koko kevään vaipat!


Kas näin tehdään tyytyväinen asiakas.

* Älkää vaan kysykö mikä tekee niistä ekompia. Kuvittelen, että niissä ei ole muovia (ainakaan hirveästi paljon) vaan ne on tehty maissista, joka kuulostaa toki paljon ekommalta kuin muovi. Samaan sekajätteeseen ne joutuu tuuppaamaan, mutta jos ne sitten vaikka maatuisivat alle miljoonassa vuodessa. Eli oikeasti olen myyty siinä vihreän logon, ruotsin lipun ja viiden tähden kohdalla.
** Se onkin vaippojen ainoa huono puoli. Joutuu menemään Prismaan. Vaikka ei minulla sen suurempaa K vs. S aatetaustaa ole. En vaan löydä Prismasta mitään, kun sellainen ei koskaan ole ollut lähimarkettini.

17 kommenttia:

  1. Ruotsalaiset ne osaa asiakaspalvelun! :)

    Meilläkin on kokeiltu noita Natyja (sekä ympäristösyistä että siksi, että halusin nähdä vaikkuttaisiko myrkyttömiin ekovaippoihin siirtyminen suotuisasti vaippa-alueen ihottumaan - no, ei vaikuttanut), mutta kokeilu jäi yhteen vaippapakettiin. Syy tähän on vaippojen haperoudessa: kun vaipassa on kohtalainen määrä pissaa, sen ulkokuori rikkoutuu helposti ja sisällä olevat kosteutta imevät rakeet tulvahtavat ulos. Kypsyin tähän kun lapsi oli muutamaan otteeseen raapaissut vaippansa rikki vaipanvaihtotilanteessa.

    Oi kunpa Natyt olisivat kestävämpiä, niin siirtyisimme niiden käyttäjiksi oitis! Suosittelen niitä siis auliisti kaikille, joiden lapsella ei ole tapana aukoa vaippansa teippejä tai raapia vaipan ulkokuorta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole tuollaista huomannut, mutta ehkä meillä ei vaipat tapaa hirveän täysiä olemaankaan. (Ja kuopus kyllä itse sujuvasti riisuu omat vaippansa, mutta ehkä ei keskity niiden raapimiseen ;))

      Haperouden olen kyllä havainnut siinä, että muutaman kerran se vaipan sivulepare (minkä päässä on se kiinnitysteippi) on jäänyt käteen kun olen oikein reippaasti nykäissyt vaippaa päälle. No, ei mitään mistä ei jesarilla selviäisi ;) Mutta ehkä on niin, että harsoisempi olomuoto täytyy hyväksyä muovittomuuden hintana?

      Vaippa-alueen ihottuma on kyllä hanurista (nerokas pun intended), ja ei kai siihen auta lopulta kuin vaipattomuus tai että koko ajan vaihtaa kuivaan? Mitä etenkin talvella on todella vaikea toteuttaa...

      Poista
  2. Mäkin olen kerran kokeillut noita, pysymme Muumi-vaipoille uskollisena. Ehkä ei niin ekoja, mutta kotimaisia.

    Mä reklamoin S-ryhmän Inexille, kun wet wipes -paketti ei auennut kunnolla vaan koko etuosa repeytyi auki sillä seurauksella, että paketti kuivahti ennätysajassa. Odotin lahjakorttia, sain epäilyttävän sileän 5 euron setelin. Kyllä reklamointi aina kannattaa!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin käytetään natyja yöllä ja pidemmillä reissuilla, jolloin en jaksa alkaa painia julkisesti vaipanvaihdon kanssa. Ja olen ollut tositosi tyytyväinen. Tosin en ole koskaan ostanutkaan muita kuin noita ja pari kertaa muumeja, kun natyja ei ole ollut tarjolla, joten käsitykseni hyvästä kertsivaipasta lienee aika suppea. Jotenkin ahdistuin niistä kättäriltä saaduista ilmaisliberoistakin niin, että annoin ne kaikki pois. Nyt jo vähän naurattaa moinen aloittelevan äidin ehdottomuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ehdottomuutta taas kuvastaa se, että vaikka periaatteessa vastustin/tan moista mainontaa, otin silti paketin mukaani.. Otin sen myös jonkinlaisena haasteena, että kauanko pärjään ostamatta yhtään pakettia itse. No, en muista.

      Enemmän kertsejä on kakkosen kanssa silti mennyt kuin esikoisella, jonka kanssa myös yöt meni kestoilla koko ajan. Ja miksi ei nyt, rupesin taas miettimään...

      Poista
  4. Joskus palautteesta saa yllättävän kivasti. Me valitettiin taannoin sipsipussista (Chipster Luomu Lastu merkki) ja saatiin 5 pussia hyvityksenä ;D oli vähän vaikuksia tunkea ne kaappiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kai se hyvä maine on firmalle vain arvokkaampaa kuin ne parit ilmaiset tuotteet.

      Tosin näitä valitusjuttuja kelatessani muistin yhden maailman ahdistavimman pariskunnan, johon törmäsin opiskeluaikojen palveluammatissani. Myymämme palvelu oli aika kallis, ja oltuaan asiakkaina he kirjoittivat ykkösrivivälillä monta liuskaa siitä mikä kaikki oli palvelussa mennyt pieleen, liioiteltua ja keksittyä. Heidän ylpeänä mottonaan oli, että koskaan eivät maksa täyttä hintaa, vaan aina saavat alennusta valittamalla. No, ainoa konkreettinen virhe mitä valituskirjelmässä oli, oli että olin antanut heille vaihtorahaa 5c liian vähän. Firma lähetti korvauksen korkojen kera, 50c kolikon, ja kertoi etteivät enää olleet tervetulleita asiakkaiksi.

      Eli joskus niinkin päin ;D

      Poista
  5. Mua häiritsee noissa vaipoissa nykyään se, että sen vaippapaketin sisällä on kaksi pienempää vaippapakettia, joissa vaipat ovat. Näin ei ollut vielä esikoisen vaippa-ajan alkuvuosina, mutta nyt tilanne on tämä. Öh, vähän takapakkia ympäristöasioissa.

    Ja esikoisella jouduttiin muuten yövaipat vaihtamaan tästä merkistä pois, kun nämä falskasi jo vähän liian useasti. Mut ehdittiin me niitä se reilu pari vuotta käyttää juurikin yövaippoina. Kun muuten meilläkin kestoillaan.

    Käsittääkseni näissä on ekoa se maatuvuus, kun eivät sisällä muovia. Mut muodostaahan nekin sit metaania kaatopaikalla maatuessaan ja jos sitä ei kerätä talteen kyseiseltä kaatopaikalta, niin ilmastohan siitä lämpenee. Että ei nääkään maailmaa pelasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tuplapakkaaminen on muuten totta! En voi tajuta perustetta sille...

      Kaatopaikoista: Turussa onneksi (?) jätteet poltetaan. Ei kai sekään maailmaa varsinaisesti puhdista, mutta ehkä vähemmän ongelmatonta kuin kaatopaikkailu? Tosin lähivuosina kai Turun jätteenkäsittely muuttuu, en tiedä miten.

      Poista
  6. Taustaseurailija kerrankin kommentoi :)

    Meidän kaapissa olevassa naty-housuvaippapaketissa lukee Made in Finland. Kannattaa lukea se pikkuruinen valmistusmaateksti jostain saumasta niin saattaa yllättyä. Iso ruotsinlippu ei merkitse valmistusmaata vaan tuotekehitysmaata.

    Noin vuosi sitten huomasin, että Natyt oli tehty Israelissa ja siirtokuntatuote-boikotoijana laitoin palautetta valmistajalle. Sain hyvin miellyttävän vastauksen, että runsaan palautemäärän vuoksi tuotanto oltiin jo siirretty pois Israelista ja kaupoissa on enää kyseisen tehtaan jämiä. Sittemmin valmistusmaina on silmiin sattunut Turkkia ja Suomea. Reklamoinnin lisäksi myös muu palaute kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista!

      Erityisen mielenkiintoista on tuo Suomi valmistusmaana. Yleensähän Suomessa valmistettu kirjoitetaan kissan kokoisin kirjaimin, eli voisiko olla että vain osa vaipasta valmistetaan Suomessa. Ja nettisivuillaan se muumivaippavalmistaja kehuu olevansa Suomen ainoa kertakäyttövaippatehdas: pieni ristiriita...? Jos olisi tutkiva journalisti, voisi alkaa selvittää. Mut en jaksa olla ;)

      Poista
    2. Minäkään en jaksa olla tutkiva journalisti, mutta ainakin jotkut Pirkka-vaipat ovat myös kotimaisia. Ne valmistaa Delipap, joka tehtailee Muumivaipatkin.

      Ehkäpä Delipap tekee myös Natyt?

      Poista
  7. Ainakin Naty näyttää petranneen asiakaspalvelussa, pisteet siitä heille. Itse en saanut taannoin asiakaspalvelua, mistä kirposi kiukkuinen kirjoitelma:

    http://puolitie.wordpress.com/2011/05/15/vaippojen-pesua-vai-viherpesua/

    Kävin äsken tsekkaamassa Natyn kotisivuilla enkä edelleenkään löytnyt infoa vaippojen koostumuksesta. Kehotan siis edelleen varovaisuuteen tuotteen ympäristöväittämien suhteen.

    P.S. Älkää kokeilko kotisivujen suomenkielistä versiota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä ja vinkistä! Mä myönnän kyllä, että olen taipuvainen hulahtamaan viherpesuun: luen pakkauksesta ne osaset joiden koostumus on kerrottu, ja olen tyytyväinen, että ainakin jossain kohtaa on yritetty... Parempi siis edes puoliksi maissi kuin ei-yhtään maissi, tai jotain. Ja voi mennä uskoni metsäänkin.

      Suomenkieliset nettisivut oli tosiaan pöyristyttävät - vaikka sun blogista päätellen ihan suomalainenkin asianainen heiltä löytyy...

      Poista
  8. Thank you for another magnificent post. Where else may anybody get that kind of information in
    such a perfect approach of writing? I have a presentation
    next week, and I am at the look for such information.


    Stop by my web-site; Jackpot 6000 free

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...