tiistai 11. helmikuuta 2014

Kirjaihmisten haasteluissa

Liina heitti haasteella Siinan laatimin kysymyksin. Ei kehtaa jättää vastaamatta.

1. Montako hyllymetriä kodissasi on kirjoja?

Kuusitoista. Ja kaksi lastenhuoneessa.

2. Mitkä ovat mielestäsi parhaita kirjannimiä, noin esimerkiksi?

Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad). Pahuus (Ondskan). Missä kuljimme kerran. Noin esimerkiksi.

3. Voiko kirjoja olla liikaa?

Voi. Meillä kotona siis. Ja voi kai tietysti teoriassa noin muutenkin, mutta sellaisen kommentoiminen olisi vähän turhan suureellista. Pidän paljonkin kirjahyllystä ihan vain itsensä vuoksi, mutta koska en käytännössä katsoen koskaan lue kirjoja toiste, minun ei ole mitään järkeä omistaa niitä. Siksi joitakin vuosia sitten otin tavakseni antaa lukemani pokkarit suoraan eteenpäin kavereille "lainaan". Jos joku on palautunut, olen antanut uudelleen eteenpäin. Seuraava askel oli kuitenkin vielä fiksumpi: palasin päätoimiseksi kirjastoasiakkaaksi! Olemassaolevista kirjoista on kuitenkin kovin vaikea luopua.

4. Ovelliset kirjakaapit, uhka vai mahdollisuus?

Mies tykkäisi, minä en. Siis uhka, hyvin todellinen uhka.

5. Lempikirjasi ahmintaiässä?

Sinuhe egyptiläinen. Luin sen varhaisteininä, heti Agatha Christien tuotannon selätettyäni. On myös yksi hyvin harvoista kirjoista, jotka olen lukenut kahdesti. Ihan näin nopeasti en toista esimerkkiä keksikään. (Klassikon Puppe mummolassa olen toki lukenut seitsemänsataa kertaa.)

6. Mistä kirjasta olet nähnyt painajaisia?

Väitöskirjastani.

7. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpein ja miksi?

Jos t-paitoja uskoisi niin pitäisi vastata Alastalon salissa, mutta en näe siinä syytä ylpeillä, koska se oli aidosti hyvä kirja. Toisaalta en tiedä tekeekö yhdenkään tylsän opuksen loppuun kahlaaminenkaan minua ylpeäksi. Kovasti koitin miettiä lukemiani alkukielisiä klassikkoja, mistä ylpeillä... Mutta ei, ylpeys ei näemmä kuulu kirjojen lukemisen minussa herättämään tunneskaalaan.

8. Mitä sellaiset ihmiset tekevät, jotka eivät lue?

Hoitavat kolmea lasta ja kirjoittavat blogia.

9. Mikä kirjaan perustuva elokuva kannattaisi katsoa?

Hohto on kyllä aika kova.

10. Jos olisit kirja, millainen kirja olisit?

Inhorealistinen epookkidraama.

11. Mitä luet juuri nyt?

Fedja-setää, kissaa ja koiraa sekä Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajia. Jälkimmäinen oli minulla kirjastosta lainassa jo kerran aiemmin, mutta jännitin niin paljon, että pettyisin suurissa odotuksissani, etten uskaltanut edes avata kirjaa ennenkuin palautuspäivä koitti. Toisella kertaa syöksyin kirjan pariin suinpäin kuin kylmään veteen, etten ehtisi jäätyä aikeeni äärellä. Kannatti.

(Ei niissä Siinan kysymyksissä oikeasti ollut yhdettätoista, mutta halusinpahan kertoa.)

14 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kiitos! Tätä oli älyttömän mukava lukea, ja opettavaista toki myös. Opin sen, etten halua kolmea lasta, jos se tarkoittaa lukuajan hupenemista edelleen :D (Mutta oma veikkaukseni siivoamisesta ei siis mennyt kovin kauas. Minusta kodin hoitaminen on siivousta. Turha yrittää selittää, että saa myös maalata, ei, se on kaikki siivousta.)

    Fedja-setä, kissa ja koira on ehdottoman mahtava valinta! Kotiinpalaajista en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä sitten tiedä: luulen, että bloggaus kilpailee eniten suoraan lukuajan kanssa. Sä onnistut lapsen ja seitsemän blogin ja kaikkien kodintekstiilien neulomisen jälkeen yhä lukemaan älyttömästi, joten tuskin kolme tai viisi lastakaan olisi sen suurempi ongelma. :D

      Mutta oikeassa olet, maalaamisen jälkeen vasta saakin siivota. Siksi käymme avoimessa päiväkodissa.

      Ja kyllä, yksi nerokkaimmista puolista lasten kasvamisessa on iltalukemiston paraneminen!

      Poista
  2. Ai, kiva kuulla tuo fiilis Kotiinpalaajista :). Se on minulla siis lukematta. Löysin kirjailijan ihan vasta itse, tai aloin lukemaan. On kyllä melko mainio :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolikas keltaista aurinkoa oli minusta huikea ja Purppuranpunainen hibiskus myös varsin eheä esikoiskirja. Siksi tosiaan odotukseni olivat todella korkealla.

      Mutta hitaastihan tuo etenee, sattuneista syistä. Hyvää siinä on se, että kirjaa riittää kaummaksi aikaa :D

      Poista
    2. Minä luin juuri tuon esikoiskirjan ja sitten novellikokoelman. Puolikas ja uusin on lukematta. Se että joku kirja kestää on kyllä silloin hyvä jos se kirja itse kestää viipyilyn, eli on oikeasti hyvä :).

      Poista
  3. Mäkin haluan kiittää vastauksistasi, joten kiitos.

    Luulen, että Sinuhen lukeminen nuorena kertoo jotain ihmisen kypsyydestä. Muistan kun yritin lukea sitä kaksitoistavuotiaana ja pääsin siihen kohtaan kun Sinuhe oli myynyt vanhempiensa omaisuuden sen naisen takia, ja olin voimakkaasti sitä mieltä, että tämä tyyppi on niin käsittämättömän tyhmä, etten halua lukea enää sanaakaan hänen teoistaan. Sitten aikuisena luin ja rakastin. Mutta en vaan ollut kypsä ymmärtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi!

      Sinuhen ymmärtäminen nuorena kertoisi varmaan kypsyydestä, mutta minä vain luin sen ja tykkäsin, kuten muutenkin kaikesta Egypti-kamasta. (Erityisesti fanitin Palmyran aavikkokaupunkia, mutta siitä oli vähän vaikea saada kauhean suurta harrastusta aikaiseksi.) Toinen lukukerta oli tosiaan silmiä avaava, joskin silloin ehkä alkoi vähän häiritsevällä tavalla huomata kirjan/kirjailijan negatiivista naiskuvaa. Onko siellä yhtään mukavaa ja fiksua naishahmoa, kysyn vaan.

      Silti vakavasti jatkuvasti pohdin kolmatta lukukertaa. Mutta on niin monta muuta kirjaa, jotka haluan lukea edes ensimmäisen kerran!

      Poista
  4. Olen lukenut Sinuhen ensimmäistä kertaa kuudennella luokalla, ja jaoin Siinan näkemyksen Sinuhen älynlahjoista. Luin kuitenkin loppuun. Toisen kerran luin sen parikymppisenä, ja tajusin, miten vähän olin voinut tajuta ensimmäisellä kerralla. Tiedostin myös, että tähän pitää palata myöhemmällä iällä, koska kirjasta saa varmasti vanhempana vielä eri asioita irti. Olen myös kuunnellut Sinuhea säännöllisillä pitkillä automatkoilla äänikirjana. Se oli mahtavaa, kunnes kirjaston cd:ssä nro 18 oli niin syvät naarmut, että edes Kaptah ei pelastanut niistä Sinuhea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin mielenkiintoista, jos pystyisi palaamaan siihen, että miksi tai mistä on digannut nuorempana, koska syyt ovat tosiaan voineet olla ihan toiset, vaikka teos olisi sama.

      Mä esimerkiksi fanitin seiskaluokalla vakavissani Raptoria ja musta niiden sanoitukset oli ihan mahtavia. Sitten kun joskus parikymppisenä (kun autoissa vielä oli kuitenkin kasettimankkarit) puoliksi vitsillä otettiin Raptorit uuteen kuunteluun, tajusin etten ollut tajunnut varmaan puoliakaan niiden vitseistä silloin nuorempana. (Ne oli eri fiksuja!)

      Poista
    2. Ensinnäkin, Raptori on paras! Tai toisiksi paras, kaikkein paras on Allekirjoittanut, jossa on samoja tyyppejä. Niillä oli ihan hullut jutut. Osaan vieläkin pitkiä pätkiä ulkoa. (Meillä oli siskon kanssa kerran hyvin pitkällä automatkalla ainoana levynä Raptorin Tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian. Se oli paras matka!)

      Ja toiseksikin, suosittelen minäkin Sinuhea äänikirjana. Jos se on sama kuin se radioteatterin versio, minkä kuuntelin lukion jälkeen työharjoittelussa kirjastossa. Yksi kahdestakymmenestäneljästä kasetista oli rikki, ja niin istuin kielistudiossa päivittäin kuuntelemassa, että mikä. No toisiksi viimeinen. Kuuntelin toki loppuun.

      Poista
    3. Haa! Olen elänyt siinä uskossa, että kaikkien muiden mielestä Raptori on vain ärsyttävää huumoriräppiä, ja vain minä ja mies ollaan kerettiläisesti eri mieltä. Juuri tuo, että myöhemmällä iällä tajuaa, ettei ole nuorempana ymmärtänyt niitä sanoituksia.

      Kuuntelemani Sinuhe ei varmaankaan ollut radioteatteriversio, vaan yhden (miehen) lukema. Ajoin säännöllisesti samaa usean tunnin matkaa, ja vieläkin tietyt Sinuhen vaiheet tulevat mieleen jollakin tienpätkällä. Että tämän pellon kohdalla Nefernefernefer sai ensi kertaa pauloihinsa Sinuhen.

      Toinen kirja, jonka hienous jäi ensimmäisellä kerralla (ala-asteikäisenä) piiloon, oli Taru sormusten herrasta. Muistan, että mietin koska tämä tarina oikein alkaa. Sittemmin parikymppisenä tarinan syvyys iski aivan eri tavalla tajuntaan.

      Poista
    4. Heh, nyt ollaan kyllä asian ytimessä, kun kirjallisuusaiheista päästiin Raptorin sanoitusten nerouden ylistämiseen! Mutta miksi en Siina ole koskaan kuullutkaan tuosta Allekirjoittaneesta? Mistä olenkaan elämässäni jäänyt paitsi?!

      Ja työharjoittelu kirjastossa kuulostaa varsin hyvältä työltä! Mahtaisikohan tuollaisia työpaikkoja olla vielä tarjolla meikäläiselle?

      Onna: mietin tuossa ylpeys-vastauskohdassa, että sanoisinko Taru sormusten herrasta, koska mielestäni oli suuri ponnistus, että jaksoi ne ekat puuduttavat kaksisataa sivua lukea! (lLoppuosa oli sitten ihan palkitsevaa.) Mä olin silloin kyllä "jo" yläasteella, enkä ole kirjaan palannut toiste...

      Poista
  5. Jaa jaa, 8 ja 11 selvästi ristiriidassa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ollaanpas siellä tarkkana :D

      Luen kyllä ihan häpeällisen vähän tätä nykyä. Siksi tuo kohta 11 olikin pakko lisätä, paikkaillakseni edes vähän ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...