keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Viiden lista

Sain ihkun kiitoksen/palkinnon/haasteen, kiitos K. Ärjynperä Pärähdys-blogista! Minä jo katkerana katselin kun palkinnot kiertelevät blogista toiseen ja ainoa kiertopalkinto, joka minulle tuli, oli noro. Mutta nyt siis vihdoin!


Liebster Blog -palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Ja vain tällaiset huomiotani saavatkin, sillä seuraan vain yhtä, jolla on yli. Pieni on kaunista, ja blogien tapauksessa usein vähän vapaantuneempaa ja aidompaa. (Niiden ainoa ongelma on se, ettei niitä tahdo löytää.) Liebster liebster pienet blogit!

Vielä näin kirjallisesti kiertopalkinnon säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
(Mielestäni on hyvä, että kohteliaisuussäännöt pidetään muistissa.) Kiitos!

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Sen teen: ja koska olen niin onnellinen, että olen löytänyt uusia blogeja, haluan nostaa niitä teillekin esiin, jos ette vaikka tunnekaan. Palkinto menee siis sarkasmin valtioneuvostoon kuuluvalle Vuoden siivoojalle (joka saa myös Täti-ihmisen valitseman vuoden blogistinimipalkinnon), eteeriselle kirjastoihmiselle Siinalle (joka sanoi rakastavansa listoja, ja täällä niitä riittää), taistelevalle äiti-ihmiselle Rouva Ruuhkavuodelle, herttaisen ja värikkään tuumausblogin Jennijeelle (bloginimi, jolla paras tunnari), sekä Leopardikuningattarelle, joka tähän jo vastasikin, joten ei vastausvelvoitetta sinulle. Joten there! Pitäkää yllä hyvä työ!

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
Nyt mä NIIIIN toivon.

**

Ja sitten siihen hankalampaan osioon, julmetun pitkään listauslistaan.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

- Kahvi. Se, että rakas kahvikoneeni tokeni taannoisesta homeongelmastaan, kun pavut eivät ole enää jääkaapissa. Eikä sitä tarvi koko aikaa putsailla vaan purut saavat maata siellä ihan rauhassa.
- Päiväunet.
- Kun voi keskittyä lasten - tai vielä parempaa: lapsen - kanssa jonkin asian tekemiseen ilman, että se on A. pukemista, B. ruoanlaiton lomassa ohjailua, C. syömistä, D. nukuttamista. Tätä herkkua ei ole ollenkaan joka päivä. (Ihan kuin niitä päiväunia olisi.)
- Uudet lukijat blogissa, lämpimästi tervetuloa!
- Stressin väistyminen. Väitöskirjan taitto alkaa olla kahta vaille valmis. Syteen tai saveen, arpa on heitetty, ja samaan virtaan ei voi astua kahdesti, eli vaihtelu virkistää sano kissa ku akalla pöytää pyyhki.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
    (Saivartelija minussa haluaisi listata tähän jotta vettä, ruokaa, lepoa, happea ja lämpöä, mutta jos nyt mennään tarvehierarkiassa hiukan korkeammalle tasolle ja kuvitellaan että nämä on täytetty, niin)

    - No sitä kahvia kyllä ihan oikeasti tarvitsen.
    - Jonkun muun laittamaa ruokaa (Näin etätyöpäivän lounaana oli pikanuudelit voilla ja soijakastikkeella. Monipuolista ja ravitsevaa.)
    - Hyvää seuraa. Kavereita näkee liian harvoin. Perheelle ei aina itse ole hyvää seuraa, kun päivät kääntyvät arjen suorittamiseksi.
    - Villasukat. Heinä-elokuussa saattaa pärjätä ilman.
    - Kännykkä. En soittamiseen tietenkään, mutta elintärkeiden sähköpostien lukemiseen silloin kun ei päivystä koneella.

    Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

    - Jonathan Franzen, Vapaus - viimeisillä sivuilla mennään. Tosin jos odottaa kolmatta lastaan, ei ehkä kannata ettei syyllisty liikaa liikakansoituksesta.
    - Ian McEwanin varhaisempi tuotanto, esim. Lauantai.
    - Noi kolme fiktion puolelta, joita arvoin taannoin, on kyllä edelleen korkealla listoillani. Mites muuten Silmäilijä ja Liina - onko luettu?

    Viisi kaikkien aikojen suosikkilaujalaa/-yhtyettä:

    - Raptori (1990)
    - Madonna (1991)
    - Guns'n Roses (1992)
    - Suede (1995)
    - Mew (2003)

    Takerrun sanapariin "kaikkien aikojen". Olen minä musiikkia kuunnellut 90-luvun jälkeenkin, joskus jopa vapaaehtoisesti (mistä todistamassa Mewin lisääminen listalle, vaikka jouduin tiputtamaan sekä Roxeten että Pulpin), mutta 2000-luvulla fanitus ei enää ole ollut sitä mitä ennen.

    Viisi lempiruokaasi:

    - Tuore vihreä parsa ja voisula.
    - Uudet perunat ja voisula. (Tai pitäisikö vaan pelkistää tää lista yhteen? Voisula.)
    - Blinit. Ja kausiruoat on muutenkin kivoja kun niitä saa tarpeeksi harvoin.
    - Itse tehty guacamole on myös kyllä, on.
    - Hatchapuri, eli koska Suomeen saada georgialainen ravintola, kysyn vaan?

    Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

    - Intia, jonne mies ei suostu vatsataudin pelossa. Ehkä itsekin myönnän ettei ihan ykköskohteena näyttäydy näin pienlapsiperheenä.
    - Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa melkein missä vain. Mutta koen vaikeutta "kehitysmaaturismin" konseptin kanssa; en tiedä mikä olisi mielekäs ja kestävä tapa matkustamiselle (ihan kuin olisin just jo melkein lähdössä...)
    - Islannissa. Jos siellä olisi joskus kesä.
    - Japanissa. Jos siellä ei olisi niin julmetun kallista
    - Buenos Airesissa, ja Chilessä. Kai ne yhdeksi paikaksi kelpaa kun tuossa aiemmin katoin jo puoli mannerta yhdellä.

    Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

    - Kärsimätön. Ja täydellisyydentavoittelija. Nerokas kombo.
    - Sanavalmis. Haluisin oppia myös vaikenemaan.
    - Vanhoja märehtivä. Etenkin omien mokien. Tikulla silmään minua.
    - Heittäytyvä. Jos vain unohdan kaikki ne tekosyyt joita nykyään tapaan itselleni keksiä.
    (Tuli siinä viisi, ekalla rivillä oli kaksi.)

    Viisi asiaa, joista unelmoit:

    - Hyvistä yöunista.
    - Päivästä, jolloin kukaan ei kiukuttele.
    - Mielekkäästä työpaikasta nyt kun minusta tulee iso.
    - Että lapsilla on hyvä elämä, ja myös sietävät minua kahvipöydässä aikuisina.
    - Maailmasta, joka olisi sellainen paikka, että uutisten lukeminen ei ihan älyttömästi aina ahdistaisi.

    Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:

    - Huonot kirjat saa jättää kesken.
    - Kannattaa mennä, vaikka ei jaksaisikaan.
    - Ei saa jättää käyttämättä mahdollisuutta päiväuniin tai kuohuviinin juomiseen.
    - Vie mennessäs, tuo tullessas. Eli väärässä kerroksessa olevat tavarat kannattaa heittää portaisiin.
    - Voita eikä kermaa ei tule korvata kevyttuotteilla.

    18 kommenttia:

    1. Hyvät listat!

      Se kirja on puskurissa, tää seuraavan luettavan valitseminen ei ole tässä taloudessa aivan yksiselitteistä. Joko valinta tehdään excelillä TAI haahuillen punaviinilasi kädessä, tai joskus tosi kiireessä vessaan mennessä.

      Ja, öö, niin, tietokirjapuolelta kandee lukea Kevin Kellyn What Technology Wants, se auttoi liikakansoitusahdistukseen hieman.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos kun esitit lukeneesi ne kaikki!

        Niin olen ymmärtänyt, että melko hankala on sun lukujonossa kiilailla. ;) Kunhan kysyin, ja sivukirjastosta sitten stalkkailen kun sen vuoro tulee. Musta on ihana lukea ihmisten kirja-arvioita/-analyysejä, itse kun en sellaisiin koskaan jaksa vaivautua.. Joutuu miettimäänkin mitä kirjoittaa.

        Ja mitä se teknologia sitten haluaa?

        Poista
    2. Kiitos! Täytyy sanoa, että vaikka omassa blogissa nämä maininnat eivät ole massiivista lukijamäärän kasvua aiheuttaneet, niin itse olen löytänyt monta ihanaa blogia muiden listoilta, esimerkiksi tämän. :)

      Mä linkkaan edelliset vastaukset , pakko kierrättää, kun pari muuta listaa pitäisi kehitellä lähiaikoina.

      Kannattaa mennä, vaikka ei jaksaisikaan. Niin totta! Tästä jos jostain pitäisi tehdä ristipistoilla huoneentaulu.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. No mähän sanoin, että kaikilla muilla oli jo mua ennen! ;) Ei vaan, sori, että oli ohi mennyt sun postaus... Ja vastaamattomuus on ihan hyvä vastaus sekin, ei näitä aina jaksa.

        Poista
      2. Hei ja kiitos tuosta Karkkiautomaatin rallista, ihan mahtava! En ollut aiemmin kuullutkaan. :D

        Poista
      3. Ole hyvä; Karkkiautomaatti on aika mainio kyllä.

        Poista
      4. Siis mahtava tuo Karkkiautomaatti! Luulin, että multa on mennyt ohi, että se todella on Jennijeen tunnari, mutta eipä vissiin ollutkaan. Ainakaan ennen tätä. Mahtava löytö! :)

        Poista
    3. Ihana toi ensimmäinen elämänohje - nyt se on virallista että ei tarvi sinnitellä loppuun asti! :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Vaikeaa se on. Samoin kuin tv:n sulkeminen. Nykytaktiikkani olla avaamatta on paljon helpompi.

        Poista
    4. Tuli noista suosikkiruuista mieleen, että myös blinejä voi syödä voisulan kanssa. Miehen isoäiti pyysi ravintolassa bliniannokseensa voisulaa. Uh...

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Mmmmm. Voisulaa.... Ihanan perverssiltä kuullostaa myös vanhan kansan tapa syödä pullaa paksun voikerroksen kanssa.

        Poista
    5. Kiitoskiitoskiitos! En oikein osaa pitää itseäni kovin eteerisenä, mutta kiva jos olen jotenkin epähuomiossa silti antanut itsestäni moisen vaikutelman :) Toivoinkin salaa sormet ja varpaat ristissä, että saisin juuri tämän listahaasteen jostain!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Ole hyvä :) Eikös kaikki kirjastoihmiset ole eteerisiä, rauhallisia ja vähän ylimaailmallisia? Mun kokemuksen mukaan ainakin. :)

        Poista
    6. Kiitos vielä täälläkin tästä tunnustuksesta!

      VastaaPoista
    7. Oi kun oot ihana ihminen! Näiden tunnustusten perusteellahan siis tunnen sinut täydellisesti.. Eikö oo vaikee yhdistelmä tuo sanavalmis ja vanhoja märehtivä? Olen itse jo tovin miettinyt, että kummasta pitäis tinkiä.

      Ja on kyllä erittäin hyvät elämänohjeet. Noita jos aina sais itsensä noudattamaan, niin ois elämä helppoo (tai ainakin kivempaa).

      Elina

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. No itse olet ihana!

        Heh, en ole koskaan ajatellut että olisi hirveän helppoa olla minä :) Suuri suuni on kyllä aiheuttanut kerran jos toisenkin märehtimisen aihetta. Ja siitä märehtimisestä kyllä luopuisin mielelläni, jos osaisin... Toki, kuten sanoin, toisinaan voisin oppia olemaan myös hiljaa.

        Poista

    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...