Aikataulu sekä todelliset ongelmat

Olipa mahtavaa saada aikaan pientä kuhinaa kommenttiboksissa (ja edelleen vailla happamia anonyymejä). Seuraavaksi aionkin postata aiheista: 1. imetys ja sen merkitys hyvälle äitiydelle, 2. testissä äidinmaidokorvikkeet, 3. rintareppu vai kantoliina, 4. sisarukset päivähoidossa kun äiti vauvan kanssa kotona, sekä 5. kuinka panostaa omaan ulkonäköönsä, ettei mies jättäisi eivätkä lapset joutuisi häpeämään.

Ensin kuitenkin vielä kuumottavammasta aiheesta, nimittäin omasta väitöksestäni! Sillä: minulla on aikataulu.

Aikataulu syntyi siten, että katsoin kalenteria ja totesin, että väitöspäivän suhteen ei ole juurikaan liikkumavaraa – se on helmikuun lopussa. Sitten vain toivotaan, että esitarkastuslausunnot tulevat ajoissa, tarkastajat suosittelevat väittelyluvan myöntämistä, eivätkä vaadi turhan isoja muutoksia. Ja tietysti kaikki muut kuviot kielentarkastuksista taittovedoksiin sujuvat jouhevasti ja vailla viivästyksiä. Niin ja luonnollisesti esitarkastajaksi kaavailtu suostuu esitarkastajaksi juuri tuolla päivämäärällä.

En näe listassa yhtään solmukohtaa, joka voisi pettää.

Tehdäkseni alkuvuodesta vähän jännittävämmän sitouduin toimittamani kirjan (siis sen jonka piti olla valmis jo) osalta aikatauluun, joka tarkoittaa, että tekisin suurennuslasin kanssa viimeistelyeditointeja helmikuun lopussa - yhtä aikaa väitöskirjan kanssa - ja oikolukisin taittovedoksia missään-asennossa-ei-pysty-olemaan -kunnossa maaliskuussa. Nerokasta suunnittelua, sanoisin.

Mutta koska aikataulu ei tule kuitenkaan pitämään – niin kuin ei tähänkään saakka – voisin lyödä vetoa, että huhtikuussa 2013 valitan täällä tihrustaneeni taittovedoksia imetyshöyryistä ja valvomisesta sekopäisenä. En sitten tiedä kumpi vaihtoehdoista on huonompi.

Ja nämä kaikki suunnitelmat on tehty sen vakaan tiedon varassa, että lapseni syntyvät yksitoista päivää yliaikaisina. (Keksikö joku juuri mahdollisen ongelman?)

Mutta siis, koska minulla on vedenpitävä aikataulu, kyselin jo hääpaikkaamme karonkkajuhlapaikaksi, mutta se on buukattu koko helmikuun! Ensimmäinen takaisku suunnitelmassani. Muuten suunnitelmani ovat jo täysin valmiina. Paikan lisäksi tarvitaan pitopalvelu (sama kuin häissä, toivottavasti), juomaa (Tallinnasta, tyttöjen kanssa risteillen, toivottavasti - tosin mies ei ehkä suostu kun niin tehtiin häihinkin), kutsut (kenelle), kampaaja (pliispliispliis toivon, että aika sopii, tiedän vain yhden), meikki (samoin), mekko (paksukaiselle) ja lapsenvahti (se ainoa "vieras" lapsenvahtimme, eli sellainen joka ei saa kutsua juhliin, muutti Helsinkiin).

Huomasitte varmaan, että kahdeksan kohdan juhlanjärjestämislistalla on vain kolme omaan ulkonäkööni liittyvää kohtaa. Sisältäen ehkä suurimman ongelmakohdan, tai oksymoronin, tyylikäs iltapuku 9. kuulla olevalle.

Hääpuku on vaatteena lähtökohtaisesti kertakäyttöinen, ja olin omaan kierrätyspukuuni supertyytyväinen, mutta olin ajatellut, että karonkkamekkooni voisin sijoittaa hiukan enemmänkin, koska siitä tulisi iltapukuni tästä ikuisuuteen. Ja nyt siis joudun senkin hankkimaan vain kertakäyttöiseksi. (Hyvällä tuurilla kaksikertakäyttöiseksi jos miehen väitös osuu samoille nurkille.) Ja toisaalta, liekö kyse edes hinnasta – oletteko joskus nähneet hyvännäköistä iltapukua viimeisillään olevalla? (Ja nyt on turha linkata mihinkään victoriabeckameihin, vaan ihan eläviin ihmisiin.)

Olen hyväksynyt sujuvasti sen, että en voi nostella karonkassa maljoja. Mutta en ole hyväksynyt sitä, että tulen karonkassani olemaan yhtä syvä kuin pitkä.

Voin lohduttautua ainoastaan sillä, että on tässä vähän isompiakin murheita ennen sitä.