Itse juttuhan on tietysti jo niin so last week, mutta tuoreen Hesari-kohun jälkimainingeissa olen miettinyt vilppiä. Kyseisessä tapauksessa hyvin yleisenä reaktiona on ollut tuomita tuo yksi toimittajaa - itse epäilisin, että ilmiö on laaja, mutta hän vain teki sen huonosti. Eli jäi kiinni.
Melko arvovaltaisella äänellä Niklas Herlin kommentoi täällä plagiointia sanomalehdissä (ja tämänkin bongasin sieltä Ei oo tottan keskustelusta):
Useissa doping-jutuissa viitataan amerikkalaisen Bob Goldmanin tutkimuksiin 1980- ja 90-luvuilla - mutta sanottakoon, että en löytänyt luotettavia alkuperäislähteitä eli tutkijana on pakko todeta, että tässä on suuri väärinsiteeraamisen riski. Juttujen mukaan Goldman kysyi olympiatason urheilijoilta, käyttäisivätkö he dopingia, jos voittaisivat olympiakultaa, eivätkä jäisi kiinni. Yli 90% vastasi kyllä. Jatkokysymyksessä kysyttiin, että käyttäisivätkö he dopingia, jos voittaisivat olympiakultaa, eivätkä jäisi kiinni, mutta kuolisivat viiden vuoden sisään. Edelleen noin 50% vastasi myöntävästi.
Mietin voivatko huippu-urheilijoiden moraalikäsitykset olla jotenkin hirveän poikkeavia väestöstä keskimäärin. Onko kaiken yhteiskuntamme "moraalin" perustana vain pelko sanktioista - sosiaalisista tai rikosoikeudellisista?
Omalta kohdalta asiaa on vaikea pohtia, koska usein haluaa itselleenkin vakuutella olevansa korkeamoraalinen ihminen. Ja tosiaan, minäkin olen maksanut tunnollisesti tv-lupaa (tykkään sanoa, että se johtuu yhteisvastuuta kantavista arvoistani - joita olen noudattanut ainakin siitä asti kun kerran ovellani kävi tv-lupatarkastaja), enkä matkusta pummilla (jos en muusta syystä, niin ainakin siksi, että pelkään liikaa tarkastajia). Kun kerran mieheni sai huomautuksen kun minä ajoin ylinopeutta, en ollut pahoillani ylinopeudesta vaan siitä, etten huomannut kameraa.
Mutta entä jos mietitään sitä työasiaa, mistä lähdin liikkeelle. Harrastaisinko vilppiä, plagioisinko tutkimustuloksia, jos tietäisin, että en jäisi kiinni? Tietysti vastaan ei, mutta kysymys on myös teoreettinen, koska uskon, että siitä jäisi kiinni. Tosin olen saanut käsiini yhden professoritason plagiaatin, eli näemmä sitäkin yritetään.
(Entä jos minusta tulisi vilpillä Suomen tärkein tutkija ja nobelisti, mutta kuolisin viiden vuoden päästä, haluaisinko sitä? No en. En vaikka onnistuisin vilpittä.)
Totta kai tämä on kiistettävissä, ja osoitettavissa esimerkkejä päinvastaisesta. Mutta kiinnostavampaa olisi kuulla missä sinä olisit valmis vilppiin jos et jäisi kiinni.
Ja hei, ei sitten saa huijata vastauksissa!
Melko arvovaltaisella äänellä Niklas Herlin kommentoi täällä plagiointia sanomalehdissä (ja tämänkin bongasin sieltä Ei oo tottan keskustelusta):
"Monessa liemessä keitettynä en kyllä heitä ensimmäistä enkä toistakaan kiveä. Näitä plagiaatteja on tehty suomalaisessa mediassa maailman sivu.Mieleen tulee vertaus dopingista, joka on levinnyt kaikkialle huippu-urheiluun. Ja silti mediassa jaksetaan ristiinnaulita niitä yksittäisiä urheilijoita, jotka kulloinkin sattuvat jäämään kiinni.
En haluaisi muistella 1980-90-vaihteen Business Week -lehtiä, mutta muistelen kuitenkin. Olin yksi harvoista suomalaista, joka luki lehden kannesta kanteen kerran viikossa. Ja mitä nuori Kauppalehden pörssitoimittaja teki? Plagioi, ystävät, plagioi.
Mutta minua ei hävetä. Kaikki tekivät samaa. Myös Hesarissa ja Ylessä ja muualla. Ja Kauppalehden käytäntöjä, jopa minun luomiani, plagioitiin ruotsalaiseen Dagens Industrihin.
Sosiaalinen media on lisännyt kiinni jäämisen riskiä. "Varastaa saa, jos ei jää kiinni", entinen poliisi sanoi."
Useissa doping-jutuissa viitataan amerikkalaisen Bob Goldmanin tutkimuksiin 1980- ja 90-luvuilla - mutta sanottakoon, että en löytänyt luotettavia alkuperäislähteitä eli tutkijana on pakko todeta, että tässä on suuri väärinsiteeraamisen riski. Juttujen mukaan Goldman kysyi olympiatason urheilijoilta, käyttäisivätkö he dopingia, jos voittaisivat olympiakultaa, eivätkä jäisi kiinni. Yli 90% vastasi kyllä. Jatkokysymyksessä kysyttiin, että käyttäisivätkö he dopingia, jos voittaisivat olympiakultaa, eivätkä jäisi kiinni, mutta kuolisivat viiden vuoden sisään. Edelleen noin 50% vastasi myöntävästi.
Mietin voivatko huippu-urheilijoiden moraalikäsitykset olla jotenkin hirveän poikkeavia väestöstä keskimäärin. Onko kaiken yhteiskuntamme "moraalin" perustana vain pelko sanktioista - sosiaalisista tai rikosoikeudellisista?
Omalta kohdalta asiaa on vaikea pohtia, koska usein haluaa itselleenkin vakuutella olevansa korkeamoraalinen ihminen. Ja tosiaan, minäkin olen maksanut tunnollisesti tv-lupaa (tykkään sanoa, että se johtuu yhteisvastuuta kantavista arvoistani - joita olen noudattanut ainakin siitä asti kun kerran ovellani kävi tv-lupatarkastaja), enkä matkusta pummilla (jos en muusta syystä, niin ainakin siksi, että pelkään liikaa tarkastajia). Kun kerran mieheni sai huomautuksen kun minä ajoin ylinopeutta, en ollut pahoillani ylinopeudesta vaan siitä, etten huomannut kameraa.
Mutta entä jos mietitään sitä työasiaa, mistä lähdin liikkeelle. Harrastaisinko vilppiä, plagioisinko tutkimustuloksia, jos tietäisin, että en jäisi kiinni? Tietysti vastaan ei, mutta kysymys on myös teoreettinen, koska uskon, että siitä jäisi kiinni. Tosin olen saanut käsiini yhden professoritason plagiaatin, eli näemmä sitäkin yritetään.
(Entä jos minusta tulisi vilpillä Suomen tärkein tutkija ja nobelisti, mutta kuolisin viiden vuoden päästä, haluaisinko sitä? No en. En vaikka onnistuisin vilpittä.)
Totta kai tämä on kiistettävissä, ja osoitettavissa esimerkkejä päinvastaisesta. Mutta kiinnostavampaa olisi kuulla missä sinä olisit valmis vilppiin jos et jäisi kiinni.
Ja hei, ei sitten saa huijata vastauksissa!
Hyvä teksti! En vaan oikein tohdi kommentoida.
VastaaPoistaEpäilen itsekin, että kiinnijäämisen pelko on yllättävän iso tekijä. Joskus olen nähnyt unia, joissa olen tehnyt jotain ihan kamalaa, ja katunut kovasti - entäs jos nyt jään kiinni?
Koska olen ajoittain hieman yliempaattinen, en varmaankaan kävisi satuttamassa muita, vaikka kiinnijäämisen pelkoa ei olisikaan. Lisäksi omalle itsekunnioitukselle vahingolliset asiat jäisivät ehkä myös tekemättä.
Jos on ihan varmaa, etten ikinä jäisi kiinni ... jättäisin siivoamatta ja pitäisin tosi pitkiä lounastaukoja. Mutten tiedä, miten tämä siivousjuttu olisi käytännössä mahdollista toteuttaa.
Taidan olla vähän tylsä.
No niin, tämähän on tietysti kovin fiktiivistä pohdintaa - eli miksipä tosiaan sinä kävisit muita satuttamassa... Jotta ajatusleikki saisi tulta alleen, pitäisi olla myös iso motivaatio tehdä jotain väärää (mikä on sinun olympiakultasi?) ja sitten kysyä että olisiko valmis vilppiin saadakseen sen. Olisiko valmis huijaamaan lapselleen parempaa tulevaisuutta, esim.? Ja miten se edes tapahtuisi...?
PoistaMutta tuo oma itsekunnioitus - eikö sekin liity sosiaaliseen koodistoon ja sen rikkomisesta johtuvaan häpeään? Onko olemassa omaa itsekunnioitusta vahingoittavaa käytöstä jos *kukaan* muu ei ole sitä todistanut?
En tiedä! Mutta (mitenkähän tämän selittäisi kuulostamatta psykopaatilta) herkässä iässä kiusaus lukea poikaystävän tekstarit on joskus ollut ylitsepääsemätön. Enää ei ole, koska en vaan halua olla se tyyppi, joka tekee niin. En, vaikka tuskin jäisin kiinni. Se on musta itsekunnioitusasia.
PoistaAamulla kadun tätä tunnustusta :D
Mutta tiedän kyllä, että tämäkin voi olla vain tehokkaasti sisäistetty näkemys siitä, mikä on ok.
PoistaNo ei, toi oli musta kyllä ihan hyvä esimerkki - ja totta kai mä vähän provosoin noissa väitteissäni... Tuon tyyppisillä valinnoilla voi tosiaan itselleen rakentaa moraalista minäkuvaa.
PoistaKyllä mä enemmän ylpeilen (itselleni) sillä että teen oikein, kuin että onnistuinpas huijaamaan ilman että jäin kiinni. Mutta kunkin teot motivaatiot voi silti olla vähemmän korkeat. Esimerkkinä nyt vaikka tuo pummilla matkustaminen...
Minusta on ollut aina yhtä hämmentävää tavata koululaisia tai opiskelijoita, joiden mielestä on ihan ookoo plagioida. Ainoa syy (jos sitäkään) olla plagioimatta on heille juurikin kiinnijäämisen pelko. Tästä on käyty monet syvälliset keskustelut tunneilla. Olen yrittänyt saada heitä ymmärtämään, miksi niin ei saa tehdä - ja vielä enemmän olen yrittänyt ymmärtää, miksi he haluavat mennä siitä, missä aitaa ei ole.
VastaaPoistaOnko näin? Mä en ole sellaisissa opetustehtävissä vielä ollut... Osaatko selittää, että millä tavalla se on heistä ok? Kopioimisella ei ole väliä? Vai niillä tehtävillä itsessään ei ole väliä?
PoistaPlagioimista on kai ollut aina, tosiaan. Tuli tästä kirjoituksesta mieleen ala-aste. Parhaimmat ainekirjoitukset luettiin aina luokan edessä kaikille ja ainakin pariin kertaan muistan sanoneeni, että kirjoitushan on suoraan siitä ja siitä jutusta. Heh, luin paljon ja koko ajan siihen aikaan - ainoan lapsen ykköshuvi.
VastaaPoistaJuuri nyt voisin huijata kirjoittamalla ansioluettelooni enemmän paikallisen maan työkokemusta päästäkseni omalle alalleni töihin... Mutta siitähän jäisi heti kiinni, eli en toki huijaa. Mutta jos en jäisi kiinni, niin... ehkäpä.
Jes, tunnustus ;)
PoistaItse en ehkä kutsuisi vielä ala-asteaikaista toimintaa plagioimiseksi - se on senikäisen tiedonhankintaa. Mitenkäs muuten ala-astelainen esitelmänsä kirjoittaisi kuin Otavan suuresta ensyklopediasta kopiomalla? (Silloin lapset, kun äiti oli nuori oli sellaisia tieto*kirjoja* - ei ollut vielä wikipediaa keksitty. Niinpä!) Toki ainekirjoituksen puolella vähän eri...
Diplomityötä kirjoittaessani törmäsin tieteellisissä artikkeleissa siihen, että eräässä artikkelissa oli suoraan kopioitu sanasta sanaan erästä toista artikkelia muutaman sivun verran. Olisi ollut niin kiva ilmiantaa ne jollekin taholle, mutten sit keksinyt että mille... ;)
VastaaPoistaMutta itse kysymykseesi. Minäkin luonnollisesti pidän itseäni varsin korkean moraalin omaavana, mutta uskoisin että jos tosiaan ei kiinni jäisi, niin sitä saattaisi vaikka tehdä lyhyempää työpäivää kuin mistä maksetaan. En oikein usko, että huijaisin esim. tenteissä, työsuoritteissa tms. koska mulle on aina ollut varsin tärkeätä että ne suoritukset, joilla osaamistani mitataan ovat ihan oikeasti omia tekeleitäni. Olenpa muinoin hankkinut itselleni huonomman koearvosanankin kun olen kertonut opettajalle että se on korjannut kokeeni väärin eikä ollut huomannut virhettäni. On tainnut kyllä moraali heikentyä vuosien saatossa, kun ehkä en enää tuota tekisi... :P