Juuri kun olin vannonut totuudenpuhumisen nimeen, olin vaikean paikan edessä. Kiristys, lahjonta ja uhkailu ovat kuitenkin kasvatusarsenaalini vahva pohjustus, ja joulunalus näiden hedelmällisin toteuttamisajankohta.
- No enpä tiedä, näkyykö sun mielestä? Ainahan se on hyvä vähän miettiä, että onko niitä joulutonttuja kurkkimassa.
Huomaatteko: ei varsinaisesti valehtelemista. Joskaan ei ihan totuudenpuhumistakaan. Mutta pointtinani tässä kertomuksessa oli, että joulu on näemmä jo lapsiperheessä lähellä. Onhan lokakuu.
Joulu on musta ihan jätte kiva, en stressaa tarjoiluista enkä siivouksista, niin joulunalusaikakin menee leppoisasti, paitsi. Joululahjat aiheuttavat minulle suurta ahdistusta. Kahdellakin tasolla. 1: lahjojen keksiminen aikuisille sukulaisille, kun vuohet on jo niin nähty, ja teatteri-/illallislahjakortteja ei voi kovin pienille summille kirjoittaa. Ja 2: kuinka paljon lisää tavaraa meidän talouteemme tulee.
Vietämme joulua aika laajan suvun kesken, ja vaikka virallinen politiikkamme lienee, että aikuisten kesken lahjoja ei jaeta, on jotenkin tavaksi kuitenkin muodostunut antaa "jotain pientä". Minkä keksiminen on vielä vaikeampaa kuin ison lahjan. Sitten vielä serkkuni vievät viimeisetkin tuhkat pesästä antamalla itsekudottuja sukkia ja kaikkea kivaa kekseliästä itsetehtyä. En minä sellaisia
Nyt vaivihkaa ehdottelin, että josko tänä vuonna ei oikeasti jaettaisi aikuisten kesken lahjoja, mutta en kehtaa sopia sitä kuin osan kanssa ja sekin taisi mennä pieleen kun keksin, että he ovat lasteni kummeja eli "lasten nimissä" heille kai pitäisi jotain kuitenkin antaa. Hitto.
Toinen ongelma on vielä monisyisempi: lasten saamien lahjojen rajoittaminen/valikointi. Voin toki ohjata lahjanantajia toiveilla, mutta on vaikea keksiä järkeviä toiveita, kun mielestäni lapsilla on jo ihan kaikkea. Tänä vuonna esikoinen onneksi keksi toivoa luistimia, niin sitä saa yhden lahjatoiveen.
Itse annoimme viime vuonna esikoiselle duplosairaalan, mutta kuopus ei tainnut saada mitään, kun laskin, että saa muutenkin enemmän kuin tajuaa. (Ja hän viettikin lahjanavaushetken sohvapöydän alla lahjapapereissa kieriskellen.) Tänä vuonna pohdin voisimmeko me olla lahjomatta lapsia lainkaan, kun isovanhemmat, kummit ja sukulaiset antavat lahjoja kuitenkin. Mutta onko se sitten liian karua? Ja miksi olisi?
Salamatkustaja juuri esitti, että joulumyynti on monissa kaupoissa puolet vuoden myynnistä. Ai että miten niin tulee ostettua vähän turhaakin?
Ja sanottakoon nyt, että meillä lahjoja ei jaeta ihan älyttömästi: lapset saavat ehkä kymmenen lahjaa, joista muutama on isompia (kuten se duplosairaala) ja loput pienempiä - kirjoja ja vaatteita. Silti tämänkin paljoudesta kertoo se, että esikoinen ei havainnut kun viime jouluna katalasti laitoin osan lahjoista avaamisen jälkeen sivuun ja annoin nämä heille vasta kuukausia myöhemmin - jolloin riemu uusista leluista oli jälleen ylitsepursuava. Huomaan, että se uusien tavaroiden määrä, jota jouluna osataan arvostaa, on lapsilla aika rajallinen.
Silti en pysty ajattelemaan, että lapsiltamme evättäisiin joululahjat. Enkä halua loukata ihmisiä, jotka ihan hyvyyttään haluavat minun lapsilleni lahjoja ostaa.
Eli? Mutisen vain itselleni, ja samalla iloitsen lapsen ilosta? Ja toivon salaa, ettei ihan hirveästi joulupäivänä hajoavaa muovikrääsää laskeudu talouteemme? Ja itse toteutan ideaaliani ostamalla ikuisuudesta ikuisuuteen sukulaislapsille kirjoja, eli vain niitä tylsiä lahjoja. No sen teen kyllä.
Onko kenenkään muun elämä yhtä vaikeaa?
On. Erittäin sekavin tuntein odotan joulua. Vielä ei edes tiedetä missä sitä vietetään ja lahjojen hankinnat alkavat stressata. Minäkin ajattelin, että jos itse ei ostaisi lapselle mitään. Se kun on vielä niin pieni ettei tajua niiden päälle ja koska sitä tavaraa on jo ihan riittävästi. Koko loman olenkin täytellyt kirpparikassia.
VastaaPoistaMinusta on erikoinen rituaali antaa pienelle lapselle lahjoja, joista tämä itse ei tajua mitään. Tai sosiaalistaa kai se lasta siihen lahjojenantamisen traditioon.
PoistaIsommille lapsille näkisin ideaalina jonkun yhden isomman jutun, jota lapsi on toivonut - ja sen lisäksi mahdollisesti jotain käyttökamaa. Mutta lahjoihin hukuttamiseen opettaminen on mielestäni vastuutonta.
On. Ja mulla ei ole edes lapsia. Minä ja aviomieheni ei olla ostettu toisillemme lahjoja ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen (yhdessä ollaan oltu nyt 1 krääsällinen ja 5 krääsätöntä vuotta) ja ollaan tätä evankeliumia yritetty viedä eteenpäin muillekin aikuisille. Että lahjoja vain lapsille ja silloinkin ainoastaan kummilapsille (isovanhemmat tietenkin asia erikseen). Itse en ole ikinä ostanut lahjoja muille kuin kummilapsille. Enkä osta. Ikinä ei ole yksikään kummilapsi antanut minulle lahjaa. Niin minkäännäköistä. En halua lapsilta sitä krääsää, mutta miksi ihmeessä nyt tuli semmoinen olo, että olen jäänyt jostain paitsi...?
VastaaPoistaIhmismieli on kummallinen...
Meidän lasten kummit ovat saaneet lahjaksi valokuvakalenterin kummilapsen kuvilla varustettuna. (Ja nyt kannattaa kummien tulla anonyyminä tähän haukkumaan ideaa, koska muuten on edessä sama tänäkin vuonna ;)) Samoin isovanhemmat ovat saaneet kuvakalenterin isovanhemmuutensa ajat. Ne nyt ainakin diggaa.
PoistaOn. Tykkäisin ihan hirveästi hankkia kaikille lahjottaville maailman hienoimmat ja ainutlaatuisimmat lahjat, mutta jotenkin viivyttelen joka vuosi niin viime tippaan, että lahjat ovat enemmän teepaketti/joulukahviakselilla. Yritän sitten panostaa siihen paketointiin enemmän, ja askartelen hienoja sanomalehtikoristeita (jotka voi kätevästi työntää uuniin lahjojen avaamisen jälkeen.) Ja ihan totta, että halpoja lahjoja on tosi tosi vaikea löytää. Pitäis olla tosi kätevä käsistään, tai sit niin rikas että vois huolettomasti ostaa kalliita designlahjoja.
VastaaPoistaLapselle ei muistaakseni olla tähän asti ostettu mitään juuri siksi, että sukulaisilta tulee lahjoja liiankin kanssa. Itselleni en ole vuosikausiin toivonut muuta kuin suklaata ja hyvän kirjan. Äidiltä villasukat tai lapaset. Harvemmin olen joutunut pettymään!
Tuo lahjojen piilotus on muuten todella hyvä idea tulevia vuosia ajatellen! Kiitos!
Elina
Samoin, viinipullo/alkon glögi on löytynyt aika usein mun paketoimasta aikuislahjasta. Muutenkin tykkään lahjoista, jotka voi joko vaihtaa elämyksiksi tai syödä pois.
PoistaHalpa ja ekologisuus ovat myös asioita, jotka eivät aina kulje käsi kädessä. Ne "paketoi kirja omasta kirjahyllystäsi" -vinkit on ihan kivoja (esim. blogiarvontaan ;)) mutta eipä taida raadollinen ihmismieli ajatella tällaisen lahjan saadessaan ekologisuutta vaan hirveää pihiyttä... Ei ole helppoa, ei.
Lahjojen jemmaamista suosittelen, kunhan ei sitten ystävällinen lahjanantaja keksi tulla tenttaamaan lapselta onko tämä tykännyt juuri hänen antamastaan veturista :) Eikä varmaan hirveän vanhalla lapsella toimi. Mut aina voi yrittää.
Tuttavaperheessä on tehty niin, että kaikkia lahjoja ei avata kerralla, vaan niitä availlaan pikku hiljaa pitkin joulunpyhiä. Sillä säästyvät lapset lahjaähkyltä.
VastaaPoistaMinä tykkään kyllä antaa lapsilleni jonkun oman lahjan äidiltä. He ovat kuitenkin minun lapsiani ja on olemassa lahjoja ja Lahjoja. Jälkimmäiset ovat niitä, joilla leikitään pitkään ja jotka muistetaan vielä aikuisena. Jotenkin tämä äitiys on kyllä saanut aikaan sen, etten ihan oikeasti halua itselleni mitään, ellei lahjanantaja satu osumaan ihan just nappiin.
Meillä oli eilen sudenpentujen kanssa niin onnistunut jouluaiheinen loppuhiljentyminen, että pakko on jakaa kokemus täällä, kun nyt puheeksi tuli: http://pikkuisenparempaa.blogspot.fi/2012/10/onko-taalla-kiltteja-lapsia.html. Idea ei ole omani, vaan sain sen yhdeltä tutulta papilta, mutta tontuillapeloteltujen lasten reaktio oli kyllä metka.
Ehkä mun ongelmani myös lasten suhteen on, että en osaa keksiä niitä Lahjoja. Tai jos keksinkin jotain josta arvaan lapsen ilahtuvan, annan idean jollekin muulle, jonka tiedän lahjavinkkiä kaipaavan. Luotan kyllä siihen, että lasten kasvaessa myös toivomukset ja "tarpeet" kasvavat ja pääsen sitä lahjomistakin harrastamaan...
PoistaJeps, lapset ovat siitä mainioita pakkauksia, että he eivät leiki jollain lelulla vain kohteliaisuudesta. Jos en oikeasti keksi mitään, niin jätän lahjan antamatta. Eivät ne sitä edes huomaa.
Poista*nyökyttelyä*
VastaaPoistaMä diggaan joulusta ihan kauheasti. Mutta vuosi vuodelta vähemmän lahjojen takia ja enemmän ja enemmän tunnelma. (Vaikka materialistina lahjat kyllä näytteli suurta roolia elämässäni aika pitkään. Tuli nyt tämäkin tunnustettua.)
Perheessämme pyrittiin jokin aika sitten pienentämään lahjavuorta, ja yhtäkkiä ne vähemmät lahjat tuntuivat paremmilta kuin enemmät. Kummallinen on ihmismieli, tosiaan.
En jaksa tästä kauheasti stressata vielä: lapselle ostetaan varmaan jotain pientä. Kirjoja saa mun mielestä ostaa niin paljon kuin jaksaa kantaa, ja vaatteitakin voi paketoida jos niitä tarvitaan. Oikeastaan vaan pitäisi piilottaa sen jo olemassaolevista leluista 85%, ei se niillä kaikilla leiki.
Stressaamatta paras olisi minunkin olla, kun en osaa toimiakaan...
PoistaJa onhan joku lahja kiva saada, en sitä kiellä. Saan vanhemmiltani kirjan, mieheltä kampaajalahjakortin, ja kummitädiltä (ja serkulta) jotain itsekudottua. Joka vuosi ilahduttaa suuresti :) Mutta suureellisia lahjoja vierastan.
Mulla on aina suureellisia visoita itsetehdyistä lahjoista, mutta olen kuitenkin niin itsekeskeinen, etten oikein saa muille neulottua :D
PoistaMielenkiintoinen aihe! Meillä (kolme lasta, vamhin 13, nuorim 5) pyritään myös melko vähään lahjamäärään. Toisaalta meillä ei juuri ostella leluja tms. muutenkaan (vaatteita ostellaan kun äiti tykkää!) ja kyllä me ollaan pari-kolme pakettia per nenä jouluksi hankittu. Tämän lisäksi lapset saa isovanhemmiltaan ja enojensa perheiltä paketit. Alle kymmeneen jää, ja se on hyvä. Jotkut kaverit saa ihan järjettömät määrät lahjoja - mutta kukin tyylillään.
VastaaPoistaAikuisten kesken me ollaan tehty niin, että arvotaan kullekin lahjottava, ja sille yhdelle sitten lahja hommataan. Tänä vuonna käly saa villatakin, lisksi mummo huivin ja ukki slipoverin. Ite teen ja kaksi on jo valmiina. Lasten serkuille hommataan kaikille lahjat.