Synnytyskassi ja -kampaus

Pari päivää väitöksen jälkeen äitini kysyi, että kun minulla varmasti oli synnytyskassi pakattuna, niin kaipasinko sinne kertakäyttöhammasharjaa. (Ei maininnut, mutta voin lyödä vetoa, että oli varta vasten tätä tarkoitusta varten ottanut talteen lentokoneesta.)

No, ehkä lennokkaista jutuistani on muutenkin ollut ilmeistä, että olen suurten humoristien sukua. 

Koska olen suunnitellut synnyttäväni rv 41+4, eli kahden viikon päästä, en ole hoppuillut. Mutta yllättäen tällä viikolla olinkin päivän vuoteenomana, kipeänä, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Uudelleensynnyttäjänä on tietysti pakosta sikarento asenne - että ihme vouhotusta, mitäpä siellä nyt oikeasti kaipaa. Neuvolakortti on ollut käsilaukussa Helsingin reissusta asti ja kiitos blogiharrastuksen, laukussa on pysyväisluonteisesti myös kamera. Eli olen valmis synnyttämään, kunhan kassi on mukana.

Synnytyssuunnitelmakin on laadittu.

1. Lähde sairaalaan heti. Jos synnytyksen kesto yhä puolittuu, alkaa olla hoppu.
2. Soita, että olet tulossa. Olivat niin hölmistyneen näköisiä kun viimeksi puuskutin paikalle ilmoittamatta.

Mutta toisaalta uudelleensynnyttäjä tietää myös, että synnytyksen jälkeen sairaalassa on julmetun tylsää ja huonot sukat.

Ensimmäisenä pakkasin kotiutumisvaatteet. Vaikka elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto ykkösenä taisi olla "kohtele puolisoasi kuin lasta", on asioita, joissa on pakko holhota. Yksi on se, että sairaalastakotiutumisvaatteita ei jätetä miehen valittavaksi.

Näissä potkareissa on kotiutettu lapsia jo vuosina 1975, 1977, 2008 ja 2010.

Mutta mitä muuta?

- No lukemista!

Kysyin siis Liinalta suosituksia ja marssin kirjastoon. ("Marssin" ehkä unissani. Oikeasti kävelen niin hitaasti nykyään, että pakosta pistää naurattamaan kun laahustan menemään.)

Liinan suosituksista hyllyistä löytyi nämä:
- Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti. (En yhtään ole digannut Lindgrenistä kolumnistina, joten olin skeptinen, ja kirjasta en vielä C:n kohdalla ole täysin varma. Välillä naurattaa ihan ääneen, välillä menee vähän aiheen vierestä - olkoonkin, ettei kirjassa ole varsinaisesti aihetta. Mutta saattaa siis olla luettu ennen sairaalaa.)
- Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Liina taitaa kuvitella, että minutkin saisi vielä juoksemaan. Mies puolestaan kysyi, aioinko opetella ymmärtämään häntä paremmin. Ihania optimisteja.
Ja ihan itse valitsin:
- Leslie T. Chang: Tehtaan tytöt (linkki HS). Tunnelman keventämiseksi.
- Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé. En ole varma pystynkö lukemaan, mutta voisin koittaa. Liikaa on tullut harrastettua keskustelemista kirjoista, joita en ole lukenut. (Äitikortin olisin tietysti ottanut ellei se olisi umpilainattu.)

Eiköhän tällä kombolla selviä kaksikin päivää sairaalassa.

Ja tietysti lisäksi ipadi. ("Ei ipadia!" kauhistui esikoinen kun pohdin listaani ääneen. Viis siitä, jos minä olen pois muutaman päivän, mutta ei nyt sentään ipadia....)

Lisäksi käytännön tarpeita, joita mies voi tuoda käydessään.

- Puhelimen laturi, niin ja kameran laturi.
- Korvatulpat! Vaikka eivätpä ne jaetussa huoneessa paljoa auta. Yhyhyyy, kuorsaavia huonekavereita.
- Deodorantti, se hammasharja (ei kertakäyttöinen) ja -tahna
- Geishaa ja mehua kaupasta. Laimennettu sekamehu, yhyhyyyh, sanoi prinsessa. (No okei, ei se hernemaissipaprikapussi varioituna keittona, muhennoksena ja kastikkeenakaan mitään juhlaa ole (en muuten edes liioittele!), mutta mehuun vedän rajan.)

Muutenkin kaikki alkaa olla valmista. Ennen kaikkea, synnytyskampaus on käyty leikkaamassa! (Kiitos Leluteekin Emilia mahtavasta blogista!)

Turvaistuin on tilattu, vauvanvaatteet pesty. No se sairaalan "esitietolomake" mihin pitää täyttää kaikki ne tiedot, mitkä lukevat neuvolakortissa, on ärsytyksestä täyttämättä.

Niin ja työpaikan hylkäsin perjantaina! Lähetytin kuusi muuttolaatikollista kirjoja kirjastoihin, ja kuusi kotiin, siivosin kaiken tietokoneen työpöydältä roskakoriin ja palautin avaimet. Eli sinne ei ole enää menemistä.

Ensi viikoksi piti allasbileisiin, mutta niinköhän sitä enää kehtaa.