lauantai 23. maaliskuuta 2013

Synnytyskassi ja -kampaus


Pari päivää väitöksen jälkeen äitini kysyi, että kun minulla varmasti oli synnytyskassi pakattuna, niin kaipasinko sinne kertakäyttöhammasharjaa. (Ei maininnut, mutta voin lyödä vetoa, että oli varta vasten tätä tarkoitusta varten ottanut talteen lentokoneesta.)

No, ehkä lennokkaista jutuistani on muutenkin ollut ilmeistä, että olen suurten humoristien sukua. 

Koska olen suunnitellut synnyttäväni rv 41+4, eli kahden viikon päästä, en ole hoppuillut. Mutta yllättäen tällä viikolla olinkin päivän vuoteenomana, kipeänä, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Uudelleensynnyttäjänä on tietysti pakosta sikarento asenne - että ihme vouhotusta, mitäpä siellä nyt oikeasti kaipaa. Neuvolakortti on ollut käsilaukussa Helsingin reissusta asti ja kiitos blogiharrastuksen, laukussa on pysyväisluonteisesti myös kamera. Eli olen valmis synnyttämään, kunhan kassi on mukana.

Synnytyssuunnitelmakin on laadittu.
1. Lähde sairaalaan heti. Jos synnytyksen kesto yhä puolittuu, alkaa olla hoppu.
2. Soita, että olet tulossa. Olivat niin hölmistyneen näköisiä kun viimeksi puuskutin paikalle ilmoittamatta.
Mutta toisaalta uudelleensynnyttäjä tietää myös, että synnytyksen jälkeen sairaalassa on julmetun tylsää ja huonot sukat.

Ensimmäisenä pakkasin kotiutumisvaatteet. Vaikka elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto ykkösenä taisi olla "kohtele puolisoasi kuin lasta", on asioita, joissa on pakko holhota. Yksi on se, että sairaalastakotiutumisvaatteita ei jätetä miehen valittavaksi.

Näissä potkareissa on kotiutettu lapsia jo vuosina 1975, 1977, 2008 ja 2010.

Mutta mitä muuta?

- No lukemista!

Kysyin siis Liinalta suosituksia ja marssin kirjastoon. ("Marssin" ehkä unissani. Oikeasti kävelen niin hitaasti nykyään, että pakosta pistää naurattamaan kun laahustan menemään.)

Liinan suosituksista hyllyistä löytyi nämä:
- Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti. (En yhtään ole digannut Lindgrenistä kolumnistina, joten olin skeptinen, ja kirjasta en vielä C:n kohdalla ole täysin varma. Välillä naurattaa ihan ääneen, välillä menee vähän aiheen vierestä - olkoonkin, ettei kirjassa ole varsinaisesti aihetta. Mutta saattaa siis olla luettu ennen sairaalaa.)
- Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Liina taitaa kuvitella, että minutkin saisi vielä juoksemaan. Mies puolestaan kysyi, aioinko opetella ymmärtämään häntä paremmin. Ihania optimisteja.
Ja ihan itse valitsin:
- Leslie T. Chang: Tehtaan tytöt (linkki HS). Tunnelman keventämiseksi.
- Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé. En ole varma pystynkö lukemaan, mutta voisin koittaa. Liikaa on tullut harrastettua keskustelemista kirjoista, joita en ole lukenut. (Äitikortin olisin tietysti ottanut ellei se olisi umpilainattu.)

Eiköhän tällä kombolla selviä kaksikin päivää sairaalassa.

Ja tietysti lisäksi ipadi. ("Ei ipadia!" kauhistui esikoinen kun pohdin listaani ääneen. Viis siitä, jos minä olen pois muutaman päivän, mutta ei nyt sentään ipadia....)

Lisäksi käytännön tarpeita, joita mies voi tuoda käydessään.

- Puhelimen laturi, niin ja kameran laturi.
- Korvatulpat! Vaikka eivätpä ne jaetussa huoneessa paljoa auta. Yhyhyyy, kuorsaavia huonekavereita.
- Deodorantti, se hammasharja (ei kertakäyttöinen) ja -tahna
- Geishaa ja mehua kaupasta. Laimennettu sekamehu, yhyhyyyh, sanoi prinsessa. (No okei, ei se hernemaissipaprikapussi varioituna keittona, muhennoksena ja kastikkeenakaan mitään juhlaa ole (en muuten edes liioittele!), mutta mehuun vedän rajan.)

Muutenkin kaikki alkaa olla valmista. Ennen kaikkea, synnytyskampaus on käyty leikkaamassa! (Kiitos Leluteekin Emilia mahtavasta blogista!)


Turvaistuin on tilattu, vauvanvaatteet pesty. No se sairaalan "esitietolomake" mihin pitää täyttää kaikki ne tiedot, mitkä lukevat neuvolakortissa, on ärsytyksestä täyttämättä.

Niin ja työpaikan hylkäsin perjantaina! Lähetytin kuusi muuttolaatikollista kirjoja kirjastoihin, ja kuusi kotiin, siivosin kaiken tietokoneen työpöydältä roskakoriin ja palautin avaimet. Eli sinne ei ole enää menemistä.


Ensi viikoksi piti allasbileisiin, mutta niinköhän sitä enää kehtaa.

24 kommenttia:

  1. Kiitos, tämä saattoi oikeasti olla hyödyllinen teksti ihan omaa tulevaa synnytystä ajatellen :) En mä oo mitään sairaalakassia pakkaamassa vielä moneen kuukauteen, mutta ei olisi muuten tullut mieleenkään laittaa sinne korvatulppia tai lukemista. Esikoisen synnyttyä oleilimme perhehuoneessa - mitä, joudunko mä nyt johonkin jaettuun huoneeseen? Just olin sopeutunut ajatukseen, että mies ei ehkä olekaan siellä koko ajan vauvaa hoitamassa, kuten viimeksi. Ja viimeksi en todellakaan lukenut sairaalassa, mitä nyt Facebookia kännykällä. Nukuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista missä päin synnytät, mutta näissä mun kokemissani paikoissa (NKL/TYKS) on todellisuus tosiaan sellainen, että uudelleensynnyttäjät on jaetuissa huoneissa - perhehuoneen ihana rauha on varattu ensisynnyttäjille...

      Ja ehkä ekalla kerralla ei niin tylsää ollutkaan. Kun oli mies mukana, siinä oli enemmän sellaista touhuamista, valokuvaamista ja ihmettelyä. Ryhmähuoneessa ei kauheasti viitsi edes sängystä nousta, koittaa olla vaan mahdollisimman hissukseen... Siinä ehtii sitten lukea.

      (Ja TYKSissä pidetään uudelleensynnyttäjätkin pitkään, 2-3 päivää. Helsingissä kai lentää uudelleensynnyttäjä seuraavana päivänä ulos, eli tekeminen kannattaa mitoittaa senkin mukaan ;))

      Poista
    2. Perhehuonetta en enää odottanutkaan, kun ei niitä Helsingissä taida Naistenklinikan remontin takia riittää edes ensisynnyttäjille. Mutta mulla oli joku illuusio siitä, että olisimme beben kanssa päässeet omaan huoneeseen, ilman huonetovereita. Todennäköisesti sekään ei toteudu, joten ihan hyvä, että tämä haavekuva romuttui jo nyt. Onpahan aikaa sopeutua :)

      Poista
  2. Mä en yhtään tajunnut esikoista odottaessa, että miksi sitä kassia pitää pakata etukäteen kun synnytyksen käynnistyttyä käkitään kotona tuntikaupalla ja odotellaan, että homma etenee. Ajattelin, että siinä ehtii kyllä pakata kassin jos toisenkin.
    Synnytyksen käynnistyttyä vesien läiskähtäessä pitkin vessaa, teinkin suunnitelman, että ensin nukun muutaman tunnin, sitten silitän ja pesen vessat ja sitten pakkaan sen kassin ja katon telkkaria.
    No jep. Tästä suunnitelmasta tunnin kuluttaa saatanallisen kipeitä supistuksia tuli tauotta, hyvä kun sain kotiutumisvaatteet kasaan. Olisin lähtenyt sairaalaan ilman housuja (ne pitää kuitenkin riisua heti) ellei mies olisi saanut ylipuhuttua joulukuuhun ja hyytävään lumimyräkkään vedoten.
    Lukeminen tai neulomus olisi ollut kiva kun siellä ei ollut nettiä! Vuonna 2011, käsittämätöntä. Eikä päästetty kotiin kuin vasta kahden yön jälkeen ja sittenkin piti kinata aiheesta. Kuten jo itekin kahde kokemuksella totesit, siellä on saatanan tylsää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nettiä?! (Mulla ei itsellä vielä 2010 ollut mitään mobiililaitetta millä olisin nettiin mennyt, niin enpä tiedä mikä oli tilanne...) Mutta luulen, ettei TYKSissä ole vieläkään avointa verkkoa - toivon, että pääsen mun yliopiston tunnareilla sisään.

      Hih, kuinkakohan moni synnyttäjä oikeesti saapuu kiroillen ilman housuja :D

      Poista
    2. Juu, ei ole tyksissä nettiä saatavilla. Mulle mies toi mokkulan kannettavaan, kun sairaalareissu synttäessä venyi viikkoon. Ei tullut edes mieleen kokeila mun tunnuksia, että olisko toimineet. (tyhmä minä, sentään tyksin työntekijä :D)

      Poista
    3. Hyvä tietää. Ja onneksi kännykästä pääsee lukemaan tärkeimmät blogit hätätapauksessa jos ei tunnarit toimi... :D

      Poista
  3. Tulin ajatelleeksi tätä elintärkeää tukka-asiaa sun innoituksesta aika tarkkaan kaksi vuotta sitten. Varasin parturiajan taktisesti noin viikon ennen laskettua aikaa, kun ajattelin, että en jätä ihan viime tippaan. Kuvittelin nääs, että se laskettu aika tarkoittaa, että bébé syntyy silloin.

    Ei syntynyt, meni 11 päivää yli. Kun siihen lisättiin melkein viikko, joka lusittiin sairaalassa, oli sairaalastapaluukuvissa tukkatilanne melkein neljän viikon jälkeen jo aika katastrofaalinen. Ei siinä ihan heti päästy parturintuoliin istumaan vauvan synnyttyäkään, varsinkaan kun mun luottoparturi sijaitsi 50 kilsan päässä meidän kodista.

    Jos oltaisiin jouduttu olemaan Naisten- ja Lastenklinikalla vielä yksikin päivä, olisin livennyt sieltä naapuriin saksittavaksi; se luottokampaaja kun sijaitsee 50 metrin päässä Naistenklinikan pääovesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kampaajalle pitää varata aika pari-kolme kuukautta etukäteen, niin taktikoin tämän ajan just sen viikkoa ennen laskettua aikaa - suurin ongelmahan (sairaala-ajan valokuvien lisäksi) on, että vauvan syntymän jälkeen on vaikea irrota kampaajalle...

      Seuraavan varasin toukokuun lopulle (ja sitten olenkin todellisessa pulassa kun se kampaaja jää äitiyslomalle!!), luottaen, että joku ottaa kaikki kolme natiaista siksi aikaa hoitoon.

      Poista
  4. Sekä nauru että juoksu tekevät ihmiselle hyvää! Voi mä jo näen, miten ensi vuonna kirmaamme yhdessä Naisten kympin! Tai siis emme toki yhdessä, koska en osaa kuvitella, miten yhdessä juokseminen toimii. Eikö muka ala ärsyttää, että koko kymmenen kilometria pitää mennä toisen tahtiin ja yrittää keksiä juteltavaa? Paheksun. Mutta siis samassa juoksutapahtumassa, omine äänikirjoinemme.

    :D

    Noeisit.

    Tätä sun tahtia katsoessa tulee toki mieleen, että ehkä joku Rikos ja rangaistus olisi ollut hyvä, että olisi vielä siellä sairaalassakin jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo lupasin miehelle voittaa sen maratonilla. Pitää kuulemma voittaa tunnilla, kun sen aika on niin heikko. Että näen järjellisiä keskusteluja tässä taloudessa...

      Ja hei, näin suureellisilla lukusuunnitelmilla voin lyödä vetoa etten lue yhden aakkosen vertaa Lindgreniä laitoksella...

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä. Siis tukka hyvin valokuvissa, kauniit muistot vauva-ajasta.

      Poista
    2. Mutta tästähän rakentuu ihan pitävä teoria: jos on energiaa tukan laittamiseen, kaikki on sen verran ok ettei muistotkaan sitten voi olla sieltä ihan syvimmästä päästä. Ja on vielä nätit valokuvat todisteena.

      Poista
    3. Tuttava, joka sai kolme lasta kolmeen vuoteen toistakymmentä vuotta sitten, sanoo, että mitään ei muista ekasta viidestä vuodesta, mutta valokuvien perustella näyttäisi, että ihan mukavaa oli. En ole kysynyt tukasta...

      Mutta ei siis todellakaan pidä aliarvioida valokuvadokumentaation merkitystä! (Onneksi (vai valitettavasti) minulla on todisteena näistä vuosista myös blogi - pitääkin siis alkaa kaunistella lisää tätä meidän arkea.)

      Poista
  6. Nuo vauvan kotiutumisvaatteet on ihan liian ihanat! Aika mieletön perinne pitää suvussa kulkevat sairaalastakotiutumisvaatteet.

    Mulla on kassi pakattu, yhden käden sormilla laskettava määrä päiviä jäljellä lähtöön (eräpäivä tiedossa kun pitää leikata). Äitikortin ehkä voisin vielä käydä ostamassa sairaalalukemisiksi. Morfiinipöllyssä ei taida venäläiset klassikot upota. Tai ehkä morfiinipölly olis juuri se salaisuus joilla ne uppoaisi, tiedä häntä.

    Tsemppiä lopun aikoihin ja mukavaa synnytystä sitten kun aika on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ole! <3 Ei niitä erityisesti kotiuttamista varten liene säilytetty, mutta ovatpahan ainoita vauvanvaatteita, joita mun lapsuudesta on säilynyt...

      Hui, aika jännää kun tietää täsmällisen lähtöpäivän! Tsemppiä ja onnea! (Mut hei, kamoon, "mukavaa"?! Sovitaan vaikka että "siedettävää"...)

      Poista
  7. Mun molemmat vauvat(tai ainakin toinen) on kotiutettu tuossa samassa potkarissa ja ruskovillan hatussa! Toi on mun ehdoton "the vauva-asu"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Aika jännä, että just sama asu on säilynyt liki 40 vuoden takaa. (Meinasin kirjoittaa 30, mutta voi luoja, ei riitä...!!) Tai ehkä on ollut aikansa suosituin potkari ;)

      Poista
  8. Voi apua miten söpöt potkarit :)))! Ja jopas on teillä vauvan syntymä jo hyvin lähellä :), onnea synnytykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lähellähän se on, jos laskettua aikaa miettii (kolme päivää), ja melko lähellä vaikka ei miettisikään :D

      Poista
  9. Siis herran tähden, sähän synnytät ihan milloin vaan! Oot ollut niin aktiivinen, että tää ei oo oikein konkretisoitunut mulle aikaisemmin. Sulle oletettavasti jo vähän paremmin. :) Oisin ehdottanut synnytyspäiväksi 10.4. kun silloin on syntynyt muitakin merkkihenkilöitä (krhm), mutta se taitaa olla liian kaukana. Mut mites olis aprillilapsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olisihan Speden syntymäpäivä hieno omalle lapselle! Jos järjestäisin vedonlyönnin, alhaisimmat kertoimet annettaisiin päiville 6.-7.4.

      Jos jotain muuta, tulen olemaan kovin hämmästynyt.

      Aprillilapsesta saisi tietty hupia irti facebookissa... :D Siellä kun en ole mahakuvia julkaissut, niin voipi olla ettei kaikki edes raskaudesta tiedä.

      Poista
  10. Veronika (ei enää Jusleniasta)26. maaliskuuta 2013 klo 10.59

    Toi synnytyskampaus on niin tärkeetä! Itse en sitä ekalla kerralla tajunnut. En edes sen vertaa, että olisin tehnyt jotain ripsiväreille. Pienen säädön takia näin lopulta itseni peilistä ekan kerran noin pari vuorokautta synnytyksen jälkeen - hiukset pystyssä, mutta jes, myös ripsarit poskilla. Tästä alkoi epätoivoinen anelu suihkuun, jonne pääsin sitten seuraavana päivänä. Tuli aavistuksen tyhmä olo, kun ketään ei ollut sanonut mitään mun pandakarhulookista! (Onneksi olin jo etukäteen kieltänyt mun valokuvaamisen sairaalavaatteissa.)
    Seuraavalla kerralla laitan hienon, kaikenkestävän synnytyskampauksen ja pesen meikit ennen lähtöä sairaalaan. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...