sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Reportaasi: ennen ja jälkeen. The PhD edition.

Se on ohi. Väitös siis. Hullu juttu, mitä ei kokonaisuudessaan vielä tajua. Karonkassa yksi ystävä sanoi, että ajattele, huomenna sun ei tarvi enää tehdä väitöskirjaa. Ja niinhän se on. Mutta en minä kyllä ihan vielä tiedä, että mitä muutakaan minä teen. Ehkä pian tajuan, että olen jäämässä kolmen lapsen kanssa kotiäidiksi. Oh lord.

Mutta siis. Kuinka siinä sitten kävikään.

Ennen

Väitös näkyi paria viikkoa ennen lähinnä unissa. Herätessäni yöllä aloin järjestää väitöspäivää, enkä saanut enää unta.

Lektion kirjoitin tapani mukaan hyvissä ajoin. En osannut tarttua myöskään muihin töihin, joten viikon verran lähinnä syljeskelin kattoon. Suunnittelin karonkan paperituotteita, ja viilasin to-do-listoja juhlapaikan henkilökunnalle ja talkooavuilleni.

Viikkoa ennen alkoi mediahässäkkä. Ensin haastattelu paikallisradioon, sitten YLE:n valtakunnan verkkoon, ja sitten YLE:n kakkosen alueuutiset bongasivat jutun. Läpällä heitin taannoin, että puoli yhdeksän uutisissa nähdään, mutta ihan oikeasti niin kävi! Puolitoista sekuntiani julkisuudessa! (Luulen, että juttuni oli jonkun uuden toimittajan tehtäväksi annettu "leikkaa tämä uutinen niin lyhyeksi kuin mahdollista". Aika lyhyeksi sen meinaan sai. Mutta väliäkö tuolla!) Paikallislehdet eri puolilla Suomea kirjoittivat juttuja, vain Helsingin paikallissanomat ei. Hmph.

Paria päivää ennen kirjoitin ohjaajalleni leuhkien mediahuomiostani, ja meninkin kysymään onko "viime hetken vinkkejä". Ei ollut, mutta lektiosta ohjaaja totesi, noin niinkuin ohimennen, että sen pitäisi olla sisällöltään täysin toisenlainen kuin mitä olin kirjoittanut. Tämä siis puolitoista vuorokautta ennen väitöstä, puoli yhdeltätoista illalla.

Seuraavana päivänä järjen äänet miehen ja kollegojen muodossa yrittivät sanoa, ettei ohjeita tarvitse noudattaa, mutta enhän minä sellaiseen pysty. Lisäksi tämän ohjaajan neuvot ovat aina olleet hyviä. Siispä huonosti nukutun yön jälkeen, päivää ennen väitöstä, väännän itku silmässä lektiota uusiksi.

Koska tapanani on valmistella asiat ajoissa, hyperventiloin ajatuksesta, että kirjoitan tämän tärkeän puheen ilman tyypillistä kahden viikon hiontajaksoa. Annoin tekstin luettavaksi myös miehelle, joka sitten chatissa kommentoi sitä oman tieteenalansa täysin toisenlaisesta näkökulmasta, aiheuttaen lähinnä paineita siitä miten torppaan ideat miestä loukkaamatta. Printtasin paperista seitsemäntoista viimeistä versiota. Ja lopulta lähdin suoraan töistä illalliselle vastaväittäjän kanssa, varmana siitä, että ei tämä hyvin mennyt.

Tai kuljin minä Sokoksen kautta, ostin ripsivärin ja laitoin hyllystä hajuvettä. (Pitääkö nyt hippiäideille vakuuttaa, että en minä yleensä raskaana käytä hajuvettä, mutta ryytynyttä olomuotoa oli pakko kompensoida edes jollain.)

Vain vähän ennen

Sinnittelin illallisen vaitonaisena ja puoli yhdentoista aikaan pysähdyin vielä kotimatkalla ulos penkille lukemaan lektion viimeisen kerran läpi. Sen on oltava valmis, päätin. Illalla mietin, että koskaan en sitten "valmistautunut väitökseen", siis niihin kysymyksiin.

Mutta yöstä alkaen suunta kääntyi. Olin järjettömän päivän jälkeen niin järjettömän uupunut, että taisin nukahtaa heti kun sänkyyn menin, puolilta öin. Ja nukuin aamuun. Lapset olivat yökylässä, eli huvittavaa kyllä, kaikista paineista huolimatta väitöstä edeltävä yö taisi olla parhaiten nukuttu yö kuukauteen. Kannattaa väitellä pienten lasten äitinä.

Aamusta saatoin laittaa autopilotille, keskustella meikkaajan kanssa tv-habituksestani ja kampaajan kanssa raskaudesta - hänkin kun kertoi odottavansa vauvaa. Tässä kohtaa päivää oli taas yksi huoli vähemmän: vaikka päivä menisi kuinka huonosti, ainakin näytän hyvältä. (Kunhan vaan joku ottaisi valokuvia.)


Ja sitten

Lektiota lukiessani en uskaltanut katsoa ohjaajaani, kun en kuitenkaan saanut sitä muokattua kuin puoliksi hänen toivomaansa suuntaan. Mutta sitten, vastaväittäjän ensimmäisen kysymyksen jälkeen, helpotus. Jos tämä on keskustelun linja, minulla ei ole mitään hätää.

Jälkeen

Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin se oli ohi. En joutunut lunastamaan suunniteltua taukoani, en joutunut tieteelliseen pinteeseen. Enkä ruvennut itkemään kun vastaväittäjä lausui repliikkinsä "...suosittelen väitöskirjan hyväksymistä..." (Muiden väitöksissä yleensä alan.) Lähinnä ihmettelin kun ensimmäiset tulivat kyynelsilmin onnittelemaan. Että eihän tässä ollut mitään.

Jälkikäteenkin olen taivastellut, että miksi ihmeessä yhteen päivään, siihen parin tunnin show'hun ladataan niin älyttömän paljon. Kirjahan on kuitenkin se mikä lopulta merkitsee mitään, ei väitös. Mutta siihen kaikki kulminoituu, ja muiden silmissä vasta siinä kohtaa oma työ tulee todeksi.

Sain kukkia ja onnitteluita ja tilkan skumppaakin käteen ennen kuin yksi innokas toimittaja halusi haastatella minua (se siis oikeasti istui sen kaksi ja puoli tuntia kuuntelemassa!), ja kun vapauduin, olivat käytännössä katsoen kaikki lähteneet. Otin kukkani ja astuin ulos ja mietin, että kaiken päivän toimittamisen olen delegoinut muille, olen vapaa ja erittäin onnellinen.

Onneksi tiesin ystävieni menneen lounaalle väitöksen jälkeen, joten liityin heidän seurueeseensa yhdelle Virgin Mojitolle ja kuuntelin ylisanoja siitä miten hyvä olin ollut. Ja siihen malliin se päivä sitten jatkuikin. Minun tähtihetkeni ja minun juhlani. Ja osasin jopa nauttia niistä.

Sen seuraavan yön taas valvoin. Kävin läpi jokaisen kysymyksen väitöksestä ja jokaisen päivän vaiheen, puheet ja keskustelut. Kipristelin kaameassa suonenvedossa kouristelevia jalkapohjiani. Ehkä torkahdin hetkeksi, mutta virallinen lausuntoni on, että en. Yhdeksältä tönin miehen hereille, ja kömmin alakertaan keittämään kahvia. Kirkas kevätaurinko paistoi kukkiini.


Kahdeksan vuoden duuni ohi. Ja näyttäisi, ettei se ihan huonosti mennyt.

29 kommenttia:

  1. Niisk. Flunssaa tämä on, ei liikutusta. Ihan varmasti.

    VastaaPoista
  2. Onnea!!! Kuulostaa siltä että todella hienosti meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö kuulostakin, kun oikein itseään äityy kehumaan ;)

      Poista
  3. Onnea väitelleelle (vai voiko tohtoriksi jo tituleerata, meillä ainakin tiedekunnan hyväksyntä kestää tovin ja sitä ennen on vaan FM väit. ;)). Hienosti kuulostaa mennään ja hui mitä julkisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, virallista titteliä toki odotellaan vielä en-tiedä-yhtään-kuinka-kauan. Julkisuus yllätti itsenikin - ja vaikka se ei toki ole itseisarvoista, niin mukavaa kyllä. Että jotain kiinnostavaa olisi tutkimuksessaan onnistunut osoittamaan. :)

      Poista
  4. Onnea, hieno suoritus! Nyt on sitten plakkarissa myös ase ja hassu hattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Ase ja hattu eivät tule tilaamatta, ja luulenpa että hankkimatta jää... Miekka ainakin ja hatullekaan ei ole käyttöä ennen kuin mahdollisesti itse on vastaväittäjänä. Eli hirmu kiire ei ole ;)

      Poista
  5. Onnea, kuulostaa hienolta!
    Saisinko esittää toiveen myös pienestä karonkkapostauksesta - itseäni kun kovasti kiinnostaa miten se sujuu lasten kanssa. (Ainakin jostain ymmärsin, että teillä oli lapset mukana?) Itsellä kun työtoveri jossain vaiheessa tuumasi, etteivät lapset kuulu karonkkaan ja minusta tuntuisi hullulta juhlia yhtä (työ)elämän suurinta tilaisuutta ilman rakkaimpia, vaikka olisivatkin vielä lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja saat! Ja voin jopa toteuttaa sen :)

      Meillä oli tosiaan lapset mukana - mutta jatkoilla. Vaatii hyviä lastenvahteja ja hyvin valvovia lapsia. ;) Minustakin oli itsestäänselvää, että lapset on mukana. Mutta mä olenkin vähän sellainen - lapsia raahaamassa paikkoihin, joihin ei pitäisi...

      Poista
    2. Mä olen myös ollut karonkoissa, joissa on lapset mukana. Karonkasta saa tehdä itsensä näköisen, mieluummin niin, että itse viihtyy kuin jonkun antiikin aikaisen etiketin mukaan.

      Poista
  6. Miljoonasti onnea! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja on: kohta enenevissä määrin teletappien.

      Poista
  8. Onneksi olkoon! Ihan mahtava juttu! Ja olen tosi vaikuttunut valtavasta mediahuomiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niin minäkin! Saatte kiittää onnea tästä anonymiteetin varjelustani, etten ole voinut linkittää kaikkia mahdollisia juttuja tänne ;)

      Poista
  9. Mahtavaa, olet rautainen mimmi! Onnittelut vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - vaikka raudan puutos onkin fakta ;)

      Poista
  10. Onnea paljon! Oma koitos edessä toukokuussa ja mietin, miten aloitan kirjoittamaan lektion - yritän tehdä sen valmiiksi hyvissä ajoin.... :)
    T.Pirjo

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...