Kotitöiden suhteellinen ja absoluuttinen määrä

Salamatkustaja kertoi heidän taloutensa kadehdittavasta kodinhoidollisesta systeemistä, jossa hän vastaa ruoanlaitosta ja mies kodin siivouksesta. Kadehdittavasta siksi, että minä niin mielelläni ottaisin tuollaisen jaon. Ja jo siksi, että tehtävät on niin selkeästi jaettu, ja ilmeisen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Työnjako meillä: mies ostaa uusia hammastahnatuubeja, minä yritän käyttää vanhoja tyhjäksi. Minä olen selkeästi tehottomampi.

Meidän taloudessamme kotityöt ovat olleet varmasti suurin väännön aihe kautta aikain. Kuten aiemminkin olen manaillut, on miehen siisteyskäsitys korkeampi kuin minun, ja kotirauhan säilyttämiseksi minä joudun pyrkimään miehen määrittämälle tasolle. (Elämässäni ennen miestä ei pedattu sänkyä kuin vieraita odottaessa.)

Vuosien saatossa on kyllä jonkinlainen herkkä balanssi meidänkin kotitaloudessamme löydetty. Lasten tuoman lisätyömäärän tasautuminen on näkynyt viipeellä, ja väittäisin, että koskaan se ei ole täysin tasautunut. Tosin nyt kun koitin miettiä tyypillistä tilannetta, huomasin, että koko ajan elämme jotain vaihetta ja aika usein poikkeustilannetta. Kuten juuri nyt.

Mutta viimeisimmän vuoden aikana, jolloin olimme molemmat töissä - ja vieläpä yhtä (paljon aikaa) vaativissa töissä - pyrittiin arjessa melko tarkkaan tasaukseen. Käytössä oli vuoroaamut ja vuoroillat lasten viemisissä ja hauissa ja sen mukaiset roolitukset päivissä. Iltaharrastukset jaettiin suht tasan. Sittemmin perheemme ajankäyttöä helpotti minun raskauteni, eli se, että minä lopetin harrastukseni, eikä niihin näin ollen kulu aikaa.

Mutta jos nyt kuvittelen jonkinlaista normaalitilannetta, jakautuvat kotityöt meillä seuraavasti.

Päivittäiset:

- Pyykinpesu, pääsääntöisesti minä. (Suhteemme alkuaikoina kielsin miestä pyykinpesusta, koska ei osannut lajitella pyykkiä. Tämän siitä saa.) Mies pesee omia treenikamojaan, ja siinä sivussa myös muuta mustaa pyykkiä.
- Pyykit kaappiin, pääsääntöisesti minä. Mies toki omansa.
- Astianpesukone, molemmat täyttää (minä salaa uudelleenjärjestelen miehen jäljiltä), mies tyhjentää.
- Lasten aamiainen (sisältäen keittiön siivouksen), useammin mies. (Tässä väitöksen jälkeisessä maailmanjärjestyksessä.)
- Lasten päivällinen (sisältäen keittiön siivouksen), useammin minä. Mies jos minä olen poissa.
- Lasten iltapala. Kuten edellinen.
- Lasten iltapuuhat ja nukutus. Yleensä yhdessä/vuoroillat.

Harvemmin tehtävät/kausiluontoiset:

- Laskujen maksu, vakuutusasiat sekä muut viranomaistoimet. Minä.
- Lasten vaatehuoltoon liittyvä kaikki - kausivaatteiden ajantasalla pito, uusien hankkiminen, vanhojen poislaitto, nimikointi, ja niin edelleen. Paikkaaminen ja nappien ompelu sikäli kun sitä ikinä tehdään. Minä.
- Yöllä oksentavien lasten hoito ja ylipäätään yöhommat. Minä.
- Lakanoiden ja pyyhkeiden vaihto eli liinavaatehuolto. Minä.
- Jääkaapista pilaantuneiden asioiden ja tyhjien pesuainepullojen poisheittäminen. Minä.
- Kaupassa käynti, pääsääntöisesti mies.
- Autoon liittyvä kaikki. Huollot, pesut, tankkaaminen ja jopa skrapaaminen (minä en osaa riittävän tarkasti). Mies.
- Lumityöt ja pääosin haravointi. Mies.
- Vesimittarin luku kellarissa. Mies.
- Nikkarointi, jos kotitöihin liittyvää sellaista on. Mies.
- Internetin ja kodinteknologian hankkiminen (pyytämättä) ja ylläpito. Mies.
- Painavien asioiden siirtely. Mies.
- Ikkunanpesu. Niin? Pian alkaisi olla aika. Minä sen olen tainnut aiemmissa asunnoissa tehdä.

Huomaatte, että listasta puuttuu kokonaan imurointi, lattioiden pesu ja sen sellainen. Tämä siksi, että olemme nyt jonkin aikaa nautiskelleet ulkoistetun siivouksen käsittämättömästä luksuksesta. Kumpikaan meistä ei siis tartu imuriin tai luuttuun, vaan näitä toimenpiteitä suoritetaan tasan kahden viikon välein muiden toimesta.

Ja silti kotitöistä pitää purnata? No vähän.

Havaintoja kotitöiden jakautumisesta:

1. Kotitöiden roolitus on meillä todella perinteisesti jakautunut siten, että pyykkäys ja vaatteet ovat minun hommiani, auto ja muu mekaniikka miehen.
2. Päivittäisistä kotitöistä kasautuu iso osa minulle, koska koen että ne pitää tehdä ajallaan. Kyllä mieskin lapset ruokkii, mutta ei välttämättä juuri sillä kellonlyömällä kuin minusta pitäisi. Eli minä ehdin useimmin hoitaa sen ensin.
3. Mies on ajankäytöllisesti voittanut siivouksen ulkoistuksessa enemmän, koska imurointi oli hänen rastinsa (ja lattioita ei pessyt kukaan).
4. Oikeastaan minua ei häiritse lainkaan se, montako tuntia käytän kotitöihin, kunhan se tuntimäärä on sama kuin miehen. Eli kysymys on lopulta enemmän periaatteellinen kuin käytännöllinen. Jos mies voi oikaista työpäivän jälkeen sohvalle, minäkin haluan voida. Siksi vuorovastuu onkin toiminut hienosti - kun toinen ei ole kotona, ei kotitöistä tarvitse neuvotella. Kunhan molemmat saavat vapaa-aikaa saman verran.

Silmäilin Väestöliiton julkaisemaa Anneli Miettisen tutkimusta kotitöiden jakautumisesta sukupuolten välillä taustoitukseksi etsien tukea omalle korostuneelle roolilleni kotitöiden tekijänä. Tilastojen valossa talouksissa, joissa on pieniä lapsia, miehet hoitavat n. 30% kotitöistä ja lastenhoidosta. Ja jos molemmat vanhemmat työskentelevät, on naisten käyttämä yhteenlaskettu aika palkallisiin ja palkattomiin töihin (so. kotitöihin) huomattavasti suurempi kuin miehillä.

Valitettavasti en voi kuitenkaan tilastoilla osoittaa minun tekevän leijonanosaa kotitöistä. Ja erityisesti kotitalouspoliittisia neuvotteluja hankaloittaa se, että meillä myös mies kokee tekevänsä vähintään yhtä paljon ellei enemmän kotitöitä kuin minä. Olenkin laskenut, että meillä tehdään kotitöitä yhteensä n. 150%.

Mutta kuten sanottua, tämänhetkinen systeemi on toiminut. Eli syy miksi nyt aihetta pyörittelen päässäni on tuo edessä häämöttävä huoltosuhteen muutos: vauvan myötä kotitöiden osuus noussee jonnekin 180-200 prosenttiin. Millä tavalla tasataan kotityöpainetta, joka kohdistuu minuun vauvan syntymän jälkeen? Vaikka ymmärrettävästi kotivapailla kodinhuolto on päiväsaikaan "minun työtäni", tiedän, että käytettyäni koko päivän ensin lasten kanssa ruoanlaittoon, siivoamiseen, nukutukseen, syöttämiseen, pukemiseen ja pesemiseen, tulen olemaan aika kiukkuinen marttyyri jos en iltaisin koe saavani enemmän vapaa-aikaa. Ja vanhasta kokemuksesta epäilen, että miehen työaikojen ulkopuolinen aika jaetaan "tasan", kuten ennenkin.

Koska en usko, että millään excel-taulukoinnilla arkeamme muutettaisiin, mitä voin tehdä, etten täysin katkeroidu kotiäitinä?

1. Hyväksyä tilanne ja keskittyä sen tilapäisyyteen. So. olla vertaamatta omaa työmäärää miehen vastaavaan. (Ja muistaa että mieskin tavallaan tekee töitä päivisin, joskaan ei kotona.)
2. Pitää huolta omasta vapaa-ajastani, edes pienessä määrin.
3. Laskea standardeja kodin- ja lastenhoidollisesti: ehtii sen myöhemminkin. (Tosin tästä seuraa potentiaalisesti laskua kodin yleisessä viihtyvyysilmapiirissä.)
4. Huolehtia, että pistän pitkäkseni sohvalle silloin kun olemme molemmat kotona.
5. Niin ja olla järjestelemättä sitä astianpesukonetta. (Jolloin maailma tuhoutuu, koska meillä pestään vajaita koneellisia.)

Muita hyvin vinkkejä? (Niin ja miehelle terveisiä, että voit vaikka anonyymisti kommentoiden tuohon alle listata kaikki asiat, joita sinä teet enemmän ja jotka olen puolueellisessa vuodatuksessani täysin ohittanut. Kukaan muu tuskin näin pitkälle jaksoi lukeakaan.)