...äkkiä sitten laivayhtiöiden sivuille mahduttamaan mahdollisimman montaa matkapäivää siihen ainoaan mahdolliseen aikaikkunaan miehen loman alun ja seikkailukisojen väliin, kun esikoisen uimakoulu nappaa heinäkuusta yli puolet.
Epäsuotuisan varaustilanteen vuoksi puskutraktorin alle jäivät kahdet juhlat ja yksi rullaluistelutapahtuma. Pahalta tuntui kyllä harvinaislaatuisten juhlien takia, mutta vauvan kanssa perhematkailu eittämättä lienee palkitsevampaa kuin bileet. Ja miehelle etenkin pieni perheloma tekee hyvää - yhden urheilutapahtuman kustannuksella. Kuluneella viikolla keskimmäinen kutsui naapuria isäksi, kun tämä lohdutti kaatumisen jälkeen, ja esikoinen protestoi isälleen että "sinä olet aina jossain". (Ei mitään paineita, kulta. Kerron nää vaan täällä netissä!)
Matkan varaamisen jälkeen tuli mieleen, että kuopuksella ei ole ensimmäistäkään henkkaria - ei edes Kela-korttia, mikä ilmeisesti tuon ikäiselle riittäisi. Eli voipi joutua hankkimaan passin pikana, mikä tuntuu vähän turhasta maksamiselta. Mutta sen siitä saa kun tykkää elää hetkessä. (Tai tykkää ja tykkää. Minä kun mielelläni laittaisin hyvissä ajoin kalenteriin kaikki spontaanit ilottelut. Mutta kaikkeen näemmä sopeutuu.)
Kokko vuosimallia 2012. |
Ensin kuitenkin keskikesän juhlaa. Juhannuksesta se päivä taas lyhenee, muisti mammani lausua joka kesä lyömättömällä varsinaissuomalaisella optimismilla. Että nautitaanhan vielä niistä muutamasta pitenevästä!
Kelpas tuo naapurin kutsuminen isäksi :D
VastaaPoistaKelpas varmaan miehellekin ;D Mun lapsilla on joku juttu näihin naapureihin... Olen varmaan ennenkin kertonut, miten esikoinen julisti about kaksivuotiaana kaupassa "Äiti rakastaa naapurin setää!"
Poista(Epäluulojen välttämiseksi mainittakoon, että asuimme tuolloin toisaalla, kaukana nykyisestä naapurista...)
Mä oon tuolla Tukholmassa rampannut poikain kaa ja koskaan ei oo ketään niiden henkkarit, ees ne Kela-kortit, kiinnostaneet. Tietty haluaako sitten ottaa riskin että kiinnostaakin, niin, noh, mut anyways, suunnitelmat kuulostaa hyvältä, tärkeysjärjestys kohdallaan, ja näin ollen toivotankin teille ihanaa juhannusta ja hyvää lomaa noin niinkuin muutenkin.
VastaaPoistaNo joo, eipä meiltäkään ole koskaan papereita kyselty, mutta ajatus, ettei tarpeen tullen pystyisi osoittamaan että oma lapsi on oma, on jotenkin kylmäävä. Keskimmäisellekin hankittiin passi ihan vaan Ruotsiin reissaamista varten - vaikka siihen se Kela-kortti olis riittänyt. Live and learn ja lue matkustusohjeet laivavarustamon sivuilta...
PoistaNyt Kelan sivuilla luki, että korttien toimituksessa on häikkää - kun olisi se kai normisti meille jo tähän mennessä saapunut. (Pitikin hidastella sen nimen kanssa!)
Kiitos toivotuksista! Ihanaa kesää sinnekin <3
Hyvää juhannusta, lomaa ja matkaa! Aika täydeltähän tuo kesä kuulostaa. :) Huh huh.
VastaaPoistaMeillä ei vielä ollut oikeastaan mitään lomasuunnitelmia, mutta eilen varasimme loman alkuun pienen Oslon matkan. Jostainhan se on aloitettava. :)
Ai täydeltä, hih! Mä kun olen vähän kiemurrellut kun kalenteri on ollut ihan tyhjillään - nyt alkaa helpottaa kun seuraavat viisi viikonloppua tiedän missä ollaan :D
PoistaSe uimakoulu tosiaan pitää meidät aika hyvin passissa kotona, kun on jokaisena arkipäivänä. Mutta kestää vain tunnin päivässä, eli kohtuuväljät on aikataulut yhä ;)
Ja kiitos, hyvää lomaa teillekin! Oslo on varmasti mukava lomakohde :)
Kuulostaa siltä, että perheloma todellakin on korteissa. Nostan silti hattua. Minusta yhden lapsen kanssa kauppaan lähteminen kuulostaa raskaalta, ja ajatuskin laivamatkailusta saa hikikarpalot nousemaan otsalleni. Ja eräät ottavat mukaansa kolme tenavaa!
VastaaPoistaJos itse yrittäisin samaa, näyttäisin varmasti niin rikkinäiseltä, että tullimiehet epäilisivät minun olevan lapsikauppa-asioilla liikenteessä.
Yhden lapsen kanssa kauppaan lähteminen *on* raskasta. Ainakin jos vaihtoehtona on ilman lapsia kauppaan. Tai ilman lapsia terassille. Mutta jos vaihtoehtona on kolmen lapsen kanssa kauppaan, se alkaa kuulostaa vähemmän raskaalta :D
PoistaMieti ja sääli kuitenkin sitä mun itsenäistä ystävää, joka majoittaa tän meidän sirkuksen (yhden huoneen ja keittiön) asuntoonsa. Että ei se olla me, kellä hien luulisi pahiten pukkaavan...