Mysteeri nimeltä naisen käsilaukku

Miehen lompakko oli kateissa. Olemme yhteisen elämämme aikana oppineet, että yleensä syypää miehen kadonneisiin tavaroihin olen minä, joten etsinnät aloitettiin minusta. Mies muisti, että hän oli ojentanut lompakon minulle Ruissalon retkellämme, kun vauvaa vyötettiin häneen. No minä en muistanut, mutta se ei yllättäne ketään.

Mies tyhjensi käsilaukkuni lattialle. Siellä oli:

Yksi kappaletta käytettyjä vaippoja. Yhden yön vanha vasta.

Kolme ja puoli kappaletta käyttämättömiä vaippoja.

Lompakko, joka oli laitettu käsilaukkuun taannoisen kauppareissun yhteydessä.

Pyyhkimisvälineitä, kuten silmälasienpyyhintälappu (vuodelta 2007) ja vähän rypistyneitä servettejä.

Käsilaukun mukana tullut mainoslehtinen.

Yhdeksän mustetäytekynää/tussia sekä puuvärit.

Ensiapuosasto.

Kaksi kameraa - esikoisen käytössä oleva vanha sellainen sekä oma.

Kuitteja ja muistilappuja (joista ilmeni myös taannoinen neuvola-aika).

Meikkejä. (Huulikiilto ostettu viime marraskuussa Ars Novasta tuttavalapselle tuliaisiksi. Nykyään odottaa "sopivaa hetkeä" antaakseni sen esikoiselle.)

Vaihtovaatteet vauvalle: pipo, body, kolme sukkaa.

Vaihtovaatteet itselle: pipo, kaksi liivinsuojaa.

Välipalaa.

Keskimmäisen lapsen aurinkolasit.

Kaksi muistitikkua - ei siis olisi tarvinnut pyytää nimiäiskuvia isältäni hänen muistitikullaan.

Korvatulpat. Melko puhtaat.

Pieni pyyhe.

Niin ja tietysti kirja, koska koskaan ei tiedä milloin olisi aikaa lukea. (Vitsi.)

Kyllähän näillä yhden Ruissalo-iltakävelyn pärjää. Eli hyvä laukku on, tilava. Laukusta puuttuivat neuvolakortit ja tyhjä vesipullo, koska siivosin laukkua juuri viime viikolla. Ja tietysti neuvolakorttia olisi tarvittu heti seuraavana päivänä rokotustutkimuskäynnillä. Eli mitä tästä opimme: pakkasin kuvaamisen jälkeen kaiken likaista vaippaa lukuun ottamatta takaisin.

Mutta niin se lompakko. Se oli luonnollisesti auton katolla. Nahka oli tarrannut onneksi sen verran tiukasti kiinni märkään kattoon, että oli pysynyt kyydissä kaksikymmentä kilometriä, ja sen verran huomaamattomasti, että oli välttänyt rantojen kulkijat.

Ja minähän sen sinne olin laittanut. Tai paha kiistääkään, kun ei yhtään muista.