No, jos nyt yhä olet täällä, voit teeskennellä ettet lukenut.
Ja ennen kuin aloitetaan, vietetään vielä pieni hiljainen hetki äitiysblogille, jossa ei puhuta pissasta ja kakasta.
***
Noin.
Sitten heti asiaan. Keskimmäisestä on yhtäkkiä tullut iso. Mikä ei sinänsä yllätä, tulihan hänestä isosisko. Lapsi vitsailee, vaatii, tavuttaa sanoja, pelleilee, kiipeilee ja menee kaikkiin huvipuistolaitteisiin mihin viisivuotiaskin.
Ja kulki näihin päiviin asti vaipoissa.
Tämän myöhäisyys on painanut minua, mutta koska talvella oli niin huono hetki aloittaa, niin vaipoista luopumisen projekti on odottanut kesää. (Saara, joka vihdoin perusti oman blogin, ihmetteli missä tätä kesävaipattomuutta voi niin kätevästi toteuttaa. No esimerkiksi lähipuistossa, jos ei hävetä kävellä kotiin housuttoman lapsen kanssa.)
Kuten Emilia siis oivasti kuvaili, monien uusien asioiden lanseeraaminen on eniten kiinni vanhemman mukavuudenhalusta tai jännityksestä uuden edessä. Helpompihan olisi pitää lapsi tukevasti vaipassa kuin miettiä tuleeko vahinko väärässä paikassa.
Aika nopeasti ollaan kuitenkin päästy vaiheeseen, jossa lapsi ilmoittaa itse vessahädästä - joskus ajoissa ja toisinaan liian myöhään. Ja onhan tässä hieno uusi aika edessä, kun vain siirtymävaiheen yli jaksaa houkutella lasta ajoissa potalle vaikka yhtään ei ole hätä ja sietää seuraukset nipotuksesta lipsumisessa.
Aivan kuten unikouluissa: urakan palkintona olisi paremmat yöt, mutta ensin pitäisi sinnitellä se kolmesta useampaan yötä siirtymävaihetta eli heräilyä ja huutoa. Harvoin on sellainen hetki, että tällä viikolla haluan valvoa.
Toinen iso siirtymä, joka on kokeilussa, on päiväunien poisjättö keskimmäiseltä. Tässä hyötynäkökulma on vähän kiikun kaakun. Toisaalta voitamme "omassa ajassa" iltaisin jos kaikki lapset nukahtavat yhdeksältä eivätkä vaihtelevasti puoli yhteentoista mennessä - toisaalta minä menetän sen ainoan rauhallisen hetken ja hengähdystauon päivän aikana.
Tämä kokeilu alkoi vähän yllättäen. Pari päivää sitten jätin keskimmäisen terassille rattaisiin nukkumaan - kuten aina - ja siirryin vauvan kera lueskelemaan esikoiselle yläkertaan. Kuulin ulkoa huutelua - kuten yleensä - ja seuraavaksi tepastelua olohuoneesta. Lapsi oli kavunnut viisipistevöistä, avannut ulko-oven ja tullut sisään.
En aio kokeilla lähteekö se joskus toiseen suuntaan.
Tämän jälkeen päivälepo siirtyi lastenhuoneeseen - sillä seurauksella, että kukaan ei nukahda. Mutta iltanukahtaminen on aikaistunut, ja vaikka keskimmäinen onkin vähän turhan väsynyt illan viimeiset tunnit, uskoisin, että tämä tasaantuu kunhan uusi rytmi normalisoituu.
Sitä paitsi - miten paljon helpompaa onkaan toteuttaa erilaiset retket ja seikkailut, kun aikataulut eivät rajaudu vain kymmenestä kahteentoista ja kolmesta eteenpäin. Vauva kun nyt nukkuu ihan omia aikojaan, ihan missä vaan. Muumimaailma, Särkänniemi, Junibacken, täältä tullaan!
 |
| Keskimmäisen varpaat keväällä 2012, ennen pinnasängyn hylkäämistä. Siinä oli muuten siirtymä, joka ei ole kannattanut edes keskipitkällä tähtäimellä - sängystä karkailu on jatkunut tähän päivään. |
Vertailu lasten välillä on tarpeetonta, mutta moni tällaisista siirtymistä on tapahtunut esikoisella nuorempana kuin toisella, ja kuvittelisin, että tämä heijastelee osin myös meidän vanhempien aktiivisuutta.
Nyt olisi sitten kolmannen kanssa mahdollisuus skarpata alusta asti. Olenkin tässä pohtinut, pitäisikö jättää tutti kokonaan pois, kun ei se siitä oikein perusta (ja ovat hukassakin olleet jo monta päivää). Säästyisi sitten vierottamisen ongelmilta myöhemmin.
Kakkosta emme koskaan saaneet totutettua tuttipulloon, mikä rajoitti minun elämääni varsin konkreettisesti. Tämän hyvin tietäen ja muistaen, en ole saanut vieläkään aikaiseksi aloittaa pullokoulutusta kuopukselle.
Miksikäs tätä toteuttamaani vanhemmuusideologiaa sopisi parhaiten kutsua? Helppousvanhemmuus? Matala-aita-vanhemmuus? Laiskuusvanhemmuus? No en nyt sentään laiska ole.
Ahkeruudelta rajoittunut korkeintaan.
Voi vieroitus. Meillä luovuttiin tutista, ajattelemattoman äidin päähänpistosta, ihan tosta vaan. Kuusi päivää tässä on tahkottu ja päiväunet jäävät edelleen vähiin, koska nukahtaminen ei ilman sitä kumihärpäkettä onnistu. Mun hermot menee. Onneksi kohta pääsee töihin.
VastaaPoistaAuts. Meilläkin lähti tutit kyllä aika raa'alla meiningillä eräänä aamuyönä. Lapsi toipui kyllä muutamassa päivässä, mutta yhä vieläkin saattaa joskus muistella, että "mun tutti meni rikki". Traumaattista oli, epäilemättä.
PoistaHmph. Mä oon koko ajan toittanut olevani suunnilleen laiskuusvanhempi. Vähän kyllä masentaa, ettei saa vertaistukea!
VastaaPoistaSuunnilleen laiskuusvanhempi on kyllä hyvä. Kun eihän laiskuusvanhemmalla nyt voi olla niin justiinsa.
PoistaDamn teitä ahkeria helppousvanhempia! Kun meidänkin pitäs sitä pottahommaa, mutku... Ja nukahtamiset ja yöt on taas yhtä farssia, mutta kuten sanoit, just tällä viikolla ei todellakaan tee mieli valvoa.
VastaaPoistaRespectit karkulaiselle! Erityisesti siitä, että ei lähtenyt sinne toiseen suuntaan. Huh.
Meillä tämänkertainen unikoulu (osa 68?) johti miehen pysyvään sijoittautumiseen lastenhuoneeseen (vähintään yhtä paljon omaksi kuin lasten iloksi, blog. huom.) Eli ehkä pientä laiskuutta oli siinä koulutuksen viimeistelyssä.
PoistaViime yön mies oli reissussa ja voi tsiisus mitä hulinaa se sitten oli. Yksi herätti toisen ja kolmannen ja sitten toinen kolmannen ja sitten toinen taas sen ekan. Ja aamulla kaikki oli mun sängyssä. Puuh.
No kyllä, melkoinen Houdini! Mun lapset ei onneksi ole karkaavaista tyyppiä - ellei sitten vahingossa. Sanoi hän ja koputti puuta.
Joo, nää nipotuksesta luistamisen seuraukset: perjantaina muutenkin sekoilevalla kirpparikäynnillä (sekoilevalla, koska olin lipsunut päiväuniajasta) en jaksanut pakottaa sitä laiskempaa pottailijaa potalle siskonsa perässä, ja niinpä sitten ruuhkaisella Hämeentiellä takapenkiltä kuuluu "Pissa!" No, ehdittiin vielä tyylikkäästi kurvata sivukadun varteen, lapsi irti istuimesta ja katuojaan - mutta mä en osaa pissittää pientä poikaa niin että ei kaikki menisi housuille.
VastaaPoistaNo, siinä vaiheessa tuli taas todettua kaksosäitiyden hyvät puolet: ei kun toiselta sopivan kokoiset legginssit mekon alta pois (koska vaihtovaatteitahan mä en ole viitsinyt aikoihin kantaa mukana), ja niinpä mun ei tarvinnutkaan mennä asuntonäyttöön ja juhlistamaan esikoisen koulunpäättymistä housuttoman jälkeläisen kanssa, vaan trendikkään hipsterilapsen seurassa. Mutta kyllä taas jonkun aikaa nipotan ahkerammin.
Meillä se unikoulu muuten kantoi hedelmää myös sängyn suhteen, sieltä ei ole koskaan kukaan karkaillut. Että siitä taputan itseäni olalle. Ja mä liputan tutittomuuden puolesta, pitkälti vieroituksen pelossa meillä ei yksikään ole käyttänyt tuttia - vaikka ehkä se kuunneltavan huudon määrä on sitten kuitenkin vakio, vain sen sijoittumiseen voi vaikuttaa.
Nää on just näitä! Mutta ilmoitti kuitenkin ajoissa ;)
PoistaTutittomuudesta: pohdin, että olisi oman etuni mukaista kuitenkin koittaa lanseerata tuttia. *Minähän* saan vauvan rauhoitettua muutenkin, mutta jos aion jättää sen joskus jonkun muun hoiviin (kuten tarkoitus olisi, köh) niin joku ulkoinen rauhoittaja voisi olla tarpeen... Se vieroitus lienee kuitenkin päivien juttu, verrattuna tähän pitkään (lyhyeen?) vauvavuoteen... Mutta saapi nähdä kuinka käy!
Siis häh, kyllästyitkö sä mun huuteluihin täällä sun tontilla? En aio sitä lopettaa, vaikka oma blogi onkin! Hähää!
VastaaPoistaJa jee, pissa- ja kakkajuttuja! Vaikka aika vähiin olit tuon eritepuolen sitten kuitenkin jättänyt.
Mä oon laiskuusvanhempi ja ylpeä siitä. Pottajutut otan agendalle ehkä sitten kun selviää, miten ykkönen sopeutuu kakkoseen. Tai sitten vasta ensi kesänä, jolloin mennään ilman vaippaa puistoon (vaikka kyllä mua ehkä vähän hävettäisi kävellä kotiin housuttoman lapsen kanssa).
Ai oli eritepuoli liian köyhä... No, mulla on toinenkin aihe mielessä, ja siinä en pysty välttämään sanojen "kakka" ja "kakkaaminen" käyttämistä virkkeessä. Katsotaan tuleeko sitä postausta :D
PoistaPuistonakuiluun kannattaa varautua hiukan pidemmällä, tunikamallisella paidalla, niin ei ole niin härskiä. Tai sit voi varustautua vaihtovaatteilla, mutta sellainen ei oikein kuulostaa yhteensopivalta laiskuusvanhemmuuden ideaalien kanssa.
Niin ja muuten meidän esikoinen oli kuiva kaksivuotiaana, mutta muuton ja pikkusisaruksen syntymisen yhteydessä (melko samanaikaisesti) tässä otettiin muutamien kuukausien retkahdus. Eli varmaankin pohtimasi odottelu vauvan syntymän jälkeiseen aikaan on hyvä.
PoistaVaihtovaatteet! Siinä voisi tosiaan olla ratkaisu :) Ehkä mä kykenen laiskuudeltani tsemppaamaan.
PoistaOon kuullut aika monta tarinaa taantumisesta nimenomaan pottajuttujen osalta, etten ole ottanut aiheesta sen kummempaa stressiä. Ja muutenkin, onhan tuo esikoinenkin aika pieni vielä.
Ahkeruudelta rajoittunut. :)
VastaaPoistaMiten mulla ei oo mitään muistikuvia esikoisen vaippaelämän loppumisesta?! Muistan, et se oli aika pieni, reilu puolitoista kun vaipat vaan jäi. En kyllä kauheesti oo omalla vvv-innostuksellani voinut kehuskella, kun en muista vaippa-ajan päättymisestä mitään – siis en ollut koko ajan humalassa, en vaan mitenkään alleviivannut potatusprojektia, niin ei jäänyt mieleen.
Mun laiskuusvanhemmuus ilmenee siinä, että minusta vaipan pukeminen vauvalle on paljon työläämpää kuin lattian tai mattojen pesu. Puolisoani se ällöttää. Mut lattia ei rimpuile yhtään niin paljon kuin pukemista vihaava vauva!
Ehkä se tarkoittaa, että olet suhtautunut asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Eli pienellä. Mutta uskoisin, että tuo lattioitten pesuinto on voinut auttaa - eiköhän lapsi nopeammin opi kuivaksi jos sitä pitää vaipatta kuin jos vaippajalkaa koittaa houkutella ajoissa potalle...
PoistaNiin kauan mun sohvakalustoon (kyllä, mun, siitä käytiin tiukkaa keskustelua saako se jatkaa seurassamme tähänkin asuntoon) ei pissata, kaikki vahingot on musta ihan ok.
Mä onnistuin kanssa ajoittain stressaamaan lapsen vaipoissa olemisesta, kun kaveri täytti nyt keväällä 3 vuotta ja se oli kyllä sellaista onnetonta sohvalle pissimistä koko talven ajan. No, olin päättänyt, että kun haalarikelit loppuvat, niin vaippoja ei vaan pistetä enää edes ulos. Ja kas, jo ennen tätä päättämääni siirtymää lapsi rupesi ihan oma-aloitteisesti käymään potalla pissahädän yllättäessä. Ja tämä äiti sai muistutuksen, että kyllä, niillä lapsilla on oma aikaikkunansa asioiden oppimiseen ja homma toimii sitten kun on sen aika.
VastaaPoistaEdelleen silti uskon, että vaipattomuus vähän viivästyi kuopuksen syntymän johdosta, sillä olimme viime kesänä samassa tilanteessa vaippa-asioiden kanssa kuin nyt keväällä ennenkuin lapsi lopetti pöksyyn pissimisen oma-aloitteisesti. Luulisin, että yökuivuutta saapi odotella vielä hyvän tovin, mutta mitäpä siitä. Oppinee se senkin.
Eli en ole ihan kovin taipuvainen uskomaan, että vanhempien aktiivisuudella on välttämättä kovinkaan paljon näiden asioiden kanssa tekemistä. Tai riippunee lapsesta. Meillä selkeästi homma alkaa rulettaa kun on sen aika. Tekivät vanhemmat mitä hyvänsä. Sama juttu vaatteiden pukemisen kanssa ym. Lapsi alkoi laittaa kledjut päälleen kun osasi. Meillä ei ollut mitään "tahdon, mut kun en osaa -byää" -vaihetta.
Olen ihan samaa mieltä, että lapsilla on herkkyyskausia tietyille asioille, ja eri lapsilla ne ovat eri aikaan. Ja yökastelu esimerkiksi on ymmärtääkseni asia, jota ei voi opettaa vaan se tulee kun on tullakseen. Uskon silti, että lapsi tuskin oppii potalle tai luopuu tuttipulloista, ellei häntä niihin jotenkin ohjata. (Meidän esikoinen itse hylkäsi tutin alle vuosikkaana, mutta se lienee harvinaista.)
PoistaOtan vertailupohjaa Malesiasta, missä veljeni perhe asuu. Tuolla on varsin tavallista että nelivuotiaat (ja vanhemmatkin) kulkevat vaipoissa ja syövät tuttia (samaan aikaan kun lukevat vieraita kieliä koulussa). Tuskin kyse on fysiologisista eroista lapsissa vaan ennemminkin erilaisista lastenhoitokulttuureista...