Joulun materia

Pikkuveljen tytöiltä perityssä garderoobissa on käytännössä katsoen vain bodyja ja verkkareita, joten satsasin täysillä ja hankin nuorimmaiselle krakan, kauluspaidan ja henkselihousut joulun pyhiä varten. Ja myönnyn oman pröystäilyni edessä: siitä tuli niin söpö, että uudenvuodenlupauksenani on pukea lapsi pukuun vuoden jokaisena päivänä.

- Parempi kaksi lahjaa kuin ei yhtään lahjaa, pohti esikoisemme pukin vierailun aikana, kun serkkulasten lahjapinot jo huojuivat, mutta omassa oli vain kaksi. Sydämestä otti lapsen viisaus, mutta myöhemmin, kun kaikki lahjat oli jaettu ja niitä tullut yli kaksi, esikoinen ihasteli päivän olevan ikimuistoinen ja niin ihanaa, että voisin itkeä! Että ei nyt ihan antimaterialisti kuitenkaan. Mutta ihana on hyvä ja ikimuistoinen myös.

Esikoinen sai koota Lego-taloaan puoli kahteentoista aattoiltana, ja minä jouduin kovasti pidättelemään itseäni, etten liikaa auttaisi. Ehkä sen voi jonain yönä purkaa osiin ja rakentaa salaa uudelleen. Eli nyt aletaan olla kunnon lahjojen äärellä! Kauhistelen kuitenkin noiden pientäkin pienempien osien säilymistä meidän kaaoksessamme, mutta eivätpähän ainakaan vauvan suhteen tuota vaaraa. Eihän noihin pysty edes tukehtumaan.

Myös minun (muutkin) toiveeni toteutuivat moninkertaisesti: en ainoastaan minä vaan koko perhe saimme upeat pipot, aitoa turkulaista käsityötä, ja minä vielä ihan mahtavat hanskatkin. Antimateriapuolella vauva ei lunastanut joululahjatoivettani, mutta sepä ei kuulukaan tämän postauksen aihepiireihin.

Citymarket ei enää myy joulukuusen kynttilöitä! Edessä ovat vakavat ajat kynttilänhamstraajana. (Elävien kynttilöiden ihanuus on yksi syy siihen, miksi omaa kuusta en ole tämän mennessä suunnitellut hankkivani.) Lapsuudenkodissani kuusi kaatui vain kerran ja silloinkin kynttilät sammuivat ilmavirran voimasta, joten turvallisuusriskikin on nähdäkseni turhaan suurenneltu.

Kuusenkynttilässä saa joulun tunnelma materiaalisen muodon.