Olen vähintäänkin viimeiset kolme kuukautta sinnitellyt joululoman voimalla. Siis siinä ajatuksessa, että joululomalla minä kääriydyn pehmoisen peiton alle jossain rauhaisassa paikassa ja mieheni hoitaa vauvan yövieroituksen. Männä viikolla, kun sadannen kerran puhuin aiheesta, mies esitti, ettei hän oikeastaan uskonut tällaisen unikoulun voimaan. Ja minä ymmärsin, ettei hän halunnut valvoa niitä vaadittua kolmea yötä.
Niinpä tuossa viime perjantaina, kun vauva tapansa mukaan heräsi ensimmäiselle yösyötölle (siltä ainoalta pitemmältä unipätkältään) kello 00.40, unikoulu sitten alkoi. Vähän vahingossa, kuten meillä tapana on. Olin, yllättävää kyllä, vähän väsynyt, ja kuulin kuinka se vielä väsyneempi mies katsoi alakerrassa telkkaria. Juuri kun olin huutamassa jotain rakentavaa tyyliin on se kumma, että jaksat telkkaria katsoa öisin kun et jaksa vauvaa hoitaa, mies tuli yläkertaan ja alkoi hyssytellä vauvaa.
Puolen tunnin kuluttua minä otin vuoron ja päätin, että nyt on jo lasta huudatettu liikaa; että enää en antaisi rintaa ja tekisi kaikkea tätä vaivaa ja huutoa turhaksi. Mutta sitkeäksi osoittautui lapsi. Hyvin sitkeäksi. Ehkä tämä on sellainen yhden yön kaveri, kannattelin itseäni.
Muutaman kerran vauva torkahti syliini, mutta heräsi välittömästi makuuasentoa yrittäessäni. Tunnin kuluttua hain tuttipulloon vettä ja se kelpasikin ihan hyvin - mutta ei millään tavoin edistänyt nukahtamista tai vähentänyt huutoa.
Kaksi tuntia vauva kesti. Mutta minä voitin!
Ja ihme! Seuraava herääminen hoitui vesipullon kanssa muutamassa minuutissa, samoin seuraava. Neljännen heräämisen aikaan kello olikin jo melkein kuusi ja päätin, että se saa kelvata aamusyötön ajankohdaksi. Siitä nukuimme yhdeksään. Ja ehkä tämä tosiaan oli tällainen yhden yön juttu, mietin tyytyväisenä.
Seuraava yö olikin tavallaan lupaava. Se lupaava osuus oli, että ensimmäisellä heräämisellä vauva huusi vain 20 minuuttia ja rauhoittui hyvin vesipullon kanssa. Se vähemmän lupaava, että näitä heräämisiä oli likimain tunnin välein koko yön.
Viime yö oli yö numero viisi. Siinä ajassa ymmärtääkseni hoituu unikoulu kuin -koulu. Yhteen mennessä vauva oli herännyt kolmesti. Siitä yhdestä valvoimme kolmeen. Minä kiroillen, vauva huutaen. Ja sitten aamupuoli taas rinnalla.
Eli kun aiemmin vauva heräili ja nukkui rinnalla koko yön, nyt hän huutaa alkuyön ja on rinnalla loppuyön. Ja minä nukun vähemmän kuin koskaan.
Niin, ja oli mieskin vielä oikeassa.
***
To be continued... Tai sitten ei. Tällä hetkellä pohdin, että ihan sama mitä pyristelen, eivät nämä minun lapseni nuku ennen kahta vuotta.
Juu en ole tämän meidänkään kaverin kanssa vielä huomannut sitä että muutamassa yössä pitäisi hoitua unikoulu kuin unikoulu. Paskanmarjat. En ole viitsinyt noista meidän unikoulu-räpellyksistä edes kirjoittaa enää sen ihmeemmin koska tosiaan muutama yö yritetään ja ollaan kaikki vaan entistä väsyneempiä. Tällä hetkellä saadaan nukuttua niin että mies nukkuu sohvalla ja mä vauvan kanssa parisängyssä. Kaukana siitä ideaalista mutta sentään edes nukutaan.
VastaaPoistaEi lohduta mutta mä koen lohdullisena lukea että meidän perhe ei ole ainoa joka ei vaan unikoulusta valmistu.
Vertaistuki on paras tuki! Koska tuleehan siinä vähän epäonnistunut olo, kun kerran unikoulut on vaan niin helppo toteuttaa. No, en viitsi kyllä vanhaankaan systeemiin palata, eli pakotan sitten vaan miehen ja muut sukulaiset valvomaan vauvan kanssa - kunhan se joululoma koittaa ;)
PoistaEn osaa muuta sanoa, kuin että I feel you… Me ei pystytty unikouluttamaan kotona ja päädyttiin sinne ensikodin unikouluun. Niillä on myös uniasioissa neuvova puhelin, voiskohan siitä olla mitään apua?
VastaaPoistaKiitos! (Mä muuten vastasin tähän kommenttiin jo päiviä sitten, mutta näemmä Blogger söi. Pirun Blogger, välillä, kyllä. Mur!)
PoistaPohdin kommenttisi jälkeen, että olisiko tosiaan fiksua vähän kysellä jeesiä jostain. Jotenkin olen ajatellut, että ei tämä tiedon puutteesta ole kiinni - on vaan nyt vähän tavallista sinnikkäämpi tämä kaveri.. Mutta pistän korvan taakse - ei siitä varmasti haittaakaan olisi! (Toivotaan kuitenkin etten näiden joulunpyhien jälkeen enää apuja kaipaile...)
I feel you too... Meillä oli yösyöttöjä lopettaessa/unikoulun alkaessa vauva n. 9 kk, ensin heräili pari viikkoa tunnin-parin välein (huutamaan tunniksikin kerrallaan, tai nukkui ensimmäisen heräämisen jälkeen vain sylissä) ja sitten vielä pari kuukautta joka yö neljän aikaan vinkumaan/huutamaan, kunnes aamusyöttö kuuden aikaan. Suunnilleen 11,5 kk iässä päätimme että aamusyöttökin jää pois kun tuntui että sitä tosiaan vauva alkoi odottaa jo silloin neljän aikaan, ja sitten vaan puoliso nousi antamaan muuta aamupalaa kuin maitoa (yleensä luonnonjogurttia, helppo "valmistaa" myös keskellä yötä), vaikka kello olisi ollut puoli viisi aamulla. Tämän systeemin vauva tajusikin parin päivän jälkeen, ja sitten pikkuhiljaa heräämisaika hilautui puoli seitsemän pintaa, vaikka kyllä siihenkin viikkoja meni.
VastaaPoistaEttä milläs tässä tsemppaisin..? Kyllä se siitä, vaikkei ehkä vielä ensi viikolla.
-TuuliaK
Kiitos, tosi lohduttava kertomus :D
PoistaVähän noin se on mennyt meilläkin. Olen optimisti (vaikka en itsekään ymmärrä miksi), että meillä tarina saa hiukan nopeamman onnellisen lopun...
Voih, kuulostaa kyllä äärimmäisen väsyttävältä. Meillä esikoisen kanssa toimi jäätävä määrätietoisuus, toteutettiin Anna Wahlgrenin Sova hela natten -metodia, ja se auttoi, että meillä oli molemmilla (siis miehellä ja mulla) ohjeet luettuamme hyvin selkeä käsitys siitä, miten tässä edetään, mitä tehdään missäkin tilanteessa ja mikä on tavoite. Kaksosten kanssa menikin sitten unikoulutus ihan vanhalla rutiinilla. Unet parani siinä muutamassa yössä ihan huomattavasti, mutta kyllä siihen nukkuu-koko-yön-heräämättä -tavoitteen saavuttamiseen meni esikoisen kanssa viikkoja ja viikkoja.
VastaaPoistaTsemppiä joka tapauksessa - ja ainakin joululoma on jo ihan ovella.
Kuulostaa hyvältä. Voihan olla, että meillä on metodit hakusessa, mutta suurimpana ongelmana (ja erona teihin) pitäisin sitä, että saan hoidella tätä unikouluhommaa aikalailla yksin. Mies hoiti viime yönä puolet yöstä ja olikin sitten sen jälkeen aivan koomaväsynyt - tosin flunssakin iski häneen pahasti samalla hetkellä.
PoistaMun vanhemmat ovat kyllä jälleen kerran esiintyneet tarinan sankareina ja vauva oli heidän hoidossaan yhden yön. Sinä yönä taivaat aukenivat, tihkuen makeaa mannaa... Voih, ihan herkistyn, kun mietin sitä viiden tunnin katkeamatonta unipätkää torstaiyönä...
Mutta kyllä tämä saisi pikkuhiljaa jo taittua!
Aijai, voi teitä! Mutta kyllä se sinnikkäinkin vauva vielä taipuu. Varmasti!
VastaaPoistaMeilläkin nuoremman heräily kyllä jatkui (on jatkunut) viikkoja ja kuukausia. Mieheni oli onneksi ehdoton (minun jo kerran luovutettua) ja on hoitanut yöheräilyt koko syksyn. Kyllä se tuttikin siinä yhden vuoden kypsässä iässä rupesi vähitellen kelpaamaan. Aamupuurolle taisivat mennä aika usein siinä viiden-kuuden aikaan. Nyt nukkuu jo pieninkin kasiin parin aamuisen tutinojennuksen voimin. Joululomalla vaihtuu taas vanhempien töihinpanostamisoikeus, ja heräilyvelvollisuus siirtyy minulle. (Ääk.)
Voih.. tsemppiä! Mä tässä just päätin että saakoot unikoulut odottaa. Pikkuinen veti tuossa pari tuntia sitten sellaset huudot kun aattelin yrittää joskos tuo nukahtaisi uudelleen ilman rintaa että luulin että nyt pitää taas kutsua ambulanssi... ja nyt valvon edelleen hermot riekaleina vaikka sekä vauva että mies vetävät tuossa vieressä sikeitä... huoh. Hitot siis unikouluista... katsotaan sitten ens kesänä uudestaan...
VastaaPoista