Muutto kotona

Kun nyt koko ajan käy ilmeisemmäksi, että asunnonvaihto tulee olemaan meille elämää suurempi operaatio, joka vaatii vielä uuden ulkoisen motivaattorin (ei edes asuinkaupunkimme ole tarkentunut koko syksyn kestäneissä pohdinnoissa), päätin toimia nykyisen asuntomme viihtyisyyden lisäämiseksi enkä vain sitkutella tulevan odotuksessa.

Rymsteeraus linkittyy vauvan (yhä epäonniseen) unikouluun, sillä ajattelin, että vauvan nukkumishuoneen vaihto olisi hyvä toteuttaa samassa rytinässä kuin yösyöttöjen lopetus. Ideaalina kun tietenkin olisi, että lapset nukkuisivat lastenhuoneessa ja me aikuiset emme. Ja entisessä sisustuksessamme pinnasängyn siirto lastenhuoneen puolelle olisi poistanut vapaan lattiatilan kyseisestä huoneesta kokonaan.

Esitin siis miehelle idean makuuhuoneiden vaihdosta: meille pienempi, oven takana*, ja lapsille isompi, johon johtavat kerrosten väliset portaat. (Asunnossamme on tosiaan tasan nämä kaksi makuuhuonetta - seikka, joka aikanaan pakottaa meidät muuttamaan, vaikka emme kaupunkia edes vaihtaisi.) Selvä, sanoi mies.

Ihan pelkällä kalusteiden kantamisella hommasta ei kuitenkaan selvitty. Makuuhuoneessamme oli koko seinän kattava valokuvaripustus, joten seinän uudelleenmaalaaminen oli välttämätöntä. Miksei siis jollain muulla kuin valkoisella, tuumin. Ja vihdoin sain syyn uudelleenmaalata myös vanhan lastenhuoneen tehosteseinän, joka oli alussa tullut väärällä sävyllä maalatuksi.

Edellinen maalauskerta meni tosiaan pieleen, koska himmailin liikaa värejä valitessa; ajattelin, että ne kuitenkin näyttävät tummemmilta isoina pintoina. Nyt sain apua loistavalta myyjältä ("Ihmiset aina kysyvät minulta onko tämä liian tumma, mutta kun minusta ei edes musta ole tumma"), eikä mieskään ollut mukana, niin sain luvan kanssa ostaa kirkkaampaa ja tummempaa.

Lastenhuoneeseen iloinen keltainen. Trendistä huolimatta, haluan väittää itselleni.

Samoilta jalansijoilta on otettu kaikki blogin asukuvat. Silloin tuossa tuolin takana oli siis peili.

Muutto-operaatio oli paperilla pieni, mutta logistisesti hankala, koska tilaa laskea siirreltäviä huonekaluja ei juuri ollut. Ja sekä sänkymme että työpöytämme ovat kooltaan massiivisia. (Niin massiivisia, että olin varautunut korvaamaan työpöytää jollain pukki ja levy -viritelmillä, mutta tämä osoittautui kuitenkin tarpeettomaksi. Hyvä niin.)

Aikaa hommassa vierähti kuitenkin seinien paklaamisineen ja maalaamisineen vaivaiset kaksi päivää, ja mikä hämmästyttävintä: remontti tehtiin kerralla taulujen ripustusta vaille valmiiksi! (Kovin kliiniseltä näyttää ilman niitä, mutta onpahan hyvä valokuvailla. Ja ymmärrätte toki extreme close-upit - en nyt koko huoneita jaksanut alkaa siivota.)

Vanhempien huoneeseen pirteä harmaa! (Kiinteä lamppu on alkuperäisremontin sähkömiehen valitsema. Ajatuksella kunhan nyt jotain. Ajatus, joka ei aina kanna kolmea vuotta.)

"Patinoitunut" työpöytä on seuraava entisöinnin kohde.

Ja kyllä tuli hyvä. Jos vain yhtä helpolla saisi loihdittua vähän lisäneliöitä, niin eihän tästä muuttaisi ikinä.

* Oma huone!, riemuitsi mieskin muuton jälkeen. Eteisen ja vessojen lisäksi huone onkin ainoa, jonka oven voi sulkea. Tuntuu ihan luksukselta, oikeastaan. Vielä kun siellä saisi nukkua. Mutta ehkä jo tämä yö on parempi!