Ensi jouluna, vastaan. Tai: Et sinä kyllä pelännyt joulupukkia viime joulunakaan. Sitten käydään läpi missä asioissa hän on jo iso, missä asioissa pieni. Riittävän iso käydäkseen isojen lasten jumpassa, mutta ei - ei vielä niin iso, että saisi toiveensa mukaisesti kävellä sieltä yksin kotiin.
- Koska minä sitten olen niin iso?
- Sitten kun menet kouluun; koululaiset saavat kävellä yksin.
- Koska minä olen koululainen?
- Neljän vuoden päästä.
- JESSSSSSSS!
Uskomattomalta kuulostaa, että tuonikäisenä isoveljeni sai kävellä kolikkokukkaron kanssa lähikauppaan ostamaan leipää. Tuore leipä kun tuli vasta iltapäivällä.
Nykyään lähikaupassa olisi tutun kaupantädin sijaan äkkiä poliisi ja lastensuojelu. Mutta tuoretta leipää saa tietysti mihin aikaan tahansa.
Ainekirjoitushaasteen kuudennen kierroksen heitti ilmoille Kukkavarvas. Omani palautettiin vähän myöhässä ja ohimennen, ihan kuin ennen vanhaan.
Meillä ei isoudesta kysellä. Meillä ilmoitellaan: "Minä olen jo iso tyttö". (Tai sitten, että "Minä olen kaahu." Minulle kelpaa kaahukin.)
VastaaPoistaVaikea kyllä ajatella, että edes teidän keskimmäisenikäinen menisi mihinkään (pl. vessa) yksinään.
Ehkä se kyseenalaistaminen tulee vähän myöhemmin - kuten Anu tuossa alempana toteaa. Itse en toki muista enää mitä meidän lapsi puhui kaksivuotiaana :D Mutta meidän keskimmäisellä luulen, että oman isouden kysely juontaa suhteesta sisaruksiin: isosisko on iso ja pikkuveli on pieni, mitä on hän siinä välissä.
PoistaJa sanos muuta. Siis yksin menemisestä. Edes omalle pihalle en päästä - en edes isosiskon kanssa. Tiedän, että on rennompiakin suhtautumistapoja :D
Kiva teksti. Meillä 2v ilmoitti aina olevansa iso, mutta 3 täytettyään alkoi epäröidä :) Nyt se myös kyselee, onko iso ja milloin hän on iso. Jotenkin liikuttavaa kyllä.
VastaaPoistaMä kyllä odotan sitä aikaa, että lapset voi päästää ilman jatkuvaa valvontaa ulos. Ja sit mullakin tulee hirveä ikävä tätä aikaa, kuten Liinakin kirjoitteli omilla huudeillaan.
Kiitos :)
PoistaMä olen huomannut, että uusien vapauksien antaminen on todella vaikeaa. Erityisesti varmaan tietysti esikoisen kohdalla. Että joko sen voi jättää pihalle yksin? Ja naapuriin menemään yksin? Mutta että ihan kadulle asti yksin - ehkä sitten kaksitoistavuotiaana. Nyt siis tajuan miksi kaikilla ekaluokkalaisilla on nykyään kännykät.
Voi, minäkin odotan sitä hetkeä, kun nuo voi päästää ilman valvontaa ulos. Mutta toisaalta. Sitten ne ovat kyllä jo hirmu isoja!! O.o Joten nautitaan nyt vielä tästä..
VastaaPoistaNoinhan se juuri menee. Sitä odottaa jotain tulevaa vapautta, jota ei sitten kuitenkaan ehkä halua. Ja kun katsoo omia kavereitaan, joiden lapset on koululaisia - vain viitisen vuotta omiani vanhempia - tajuaa, että tämä lapsissa tiukasti kiinniolemisen kausi on todella hyvin lyhyt.
PoistaKyhyyyllä. Jotenkin jo valmiiksi surettaa se aika (=loppuelämä), kun ne menee tuolla maailmalla omia menojaan eikä enää kaipaa mua kaikkeen. Hassu ja absurdi ajatus, kun vielä on niin selkeänä muistissa, miten paljon välillä ahdisti lapsen ekana vuonna juuri se irrallisuuden puute. Joku huoneentaulu tästä?
PoistaMeillä lapsi "muistelee" aikoja, kun hän oli iso. Menneen ja tulevan konseptit menee iloisesti sekaisin (esim. yleispätevä "eilen", joka voi tarkoittaa mitä vaan ensi viikosta dinosaurusten aikaan). "Silloin kun minä olin iso poika, sua ja isiä ei ollut vielä olemassakaan. Mulla oli suussa rautahammas."
Teitä on ikävä!
Joo, toi lapsen aikakäsitys on ihan mahtava! Piti ensin kirjoittaa siitä, mutta sitä on niin vaikea tavoittaa... Yksi toistuva on meilläkin ollut tuo, että "sitten kun minä olen iso ja sinä ja isä olette lapsia." No ei ihan silleen... Esikoisen suusta on kuultu myös klassinen "oliko silloin dinosauruksia kun sinä olit pieni, äiti?"
PoistaJa kiitos samoin! Etäisyyttä on kyllä turhan paljon tässä näkemisen esteenä... Kun tuparitkin missasitte, mokomat! Mutta kenties tässä vielä joskus samassa kaupungissa...
Meillä lapsen ollessa parivuotias, tämä sai jonkun väsykänkkäränkän nukkumaan mennessä ja lopulta katsoi ikkunasta ulos ja huusi: "Haluan kuun taivaalta!" :D Arvaa onko tälle naurettu kjälkeen päin.. meidän lapse tosiaan on vaativa, kun on ihan oikeasti sanonut haluavansa kuunkin taivaalta.
PoistaItsellä ei ole lapsia enkä ole kovinkaan läheltä niiden nykyaikaista kasvatusta seurannut, mutta toden totta, kun itse muistelen niin 5-vuotiaanahan mä ravasin nurkkakioskilla vuotta vanhemman naapurintytön kanssa. Käsittämätöntä, kun vertaa nykyään 5-vuotiaisiin. 6-vuotiaana käveli jo itekseen koulusta kotiin ja vietti iltapäivän yksin, 7-vuotiaana leikittiin samaisen vuotta vanhemman kaverin kanssa "ajetaan ympäriinsä Helsingin busseilla ihan miten sattuu ja lopulta mietitään, miten päästään kotiin, eli katsotaan josko joku bussi menisi Rautatientorille koska sieltä osataan kotiin" -leikkiä. Mihin kaikki vaahtosammuttimen kokoiset on kadonneet julkisista kulkuvälineistä?
VastaaPoistaLasten suojelu on varmasti kasvanut eksponentiaalisesti suhteessa lapsia kohtaaviin uhkiin, mutta tiettyyn pisteeseen asti (eli siihen mitä minä teen :D) tämä on varmasti myös hyvästä.
PoistaJa eiköhän ne vaahtosammuttimet yhä matkusta bussilla - ainakin Turussa (jotkut) ekaluokkalaiset menevät yksin bussilla kouluun. Erona siihen meidän lapsuuteen vaan on, että niillä on repussa kännykkä (mihin ne ei muista laittaa ääniä päälle eikä vastata ja sitten vanhemmat huolestuu kahta pahemmin :D)