perjantai 21. helmikuuta 2014

Metsä ojentaa

On hyvin kasvattavaa kuulla lastensa suusta omat puhetapansa. Kasvattavaa ja melko vähän palkitsevaa. Tosin, enimmäkseen tunnun opettavan viisaita.

Viisivuotias minulle:
- Kannattaisi kirjata nuo asiat pikkuveljen vauvakirjaan silloin kun ne tapahtuu. Ei tarvitsisi sitten muistella, että "kooooskakohan se nyt oli..."
- Ei kannattaisi istua niin myöhään tietokoneella, kun sitten olet aamulla väsynyt.
- Ei saa tuuppia! Kyllä sinun pitäisi se jo tietää! [Anteeksi: se oli vahinko!]
- Sinut pitäisi laittaa kännykkäkieltoon! [Ei tekisi pahaa ollenkaan.]
Kolmivuotias minulle:
- Mä olen todella kyllästynyt sun käytökseen!
Kyllähän sitä äiti-ihminenkin sitten taas kovasti yrittää.

6 kommenttia:

  1. :D Nämä on kyllä just niitä parhaita hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella. Sitä tuntee itsensä niin onnistuneeksi!

      Poista
  2. Auts!

    "Äiti, ootkohan sää taas vähän väsynyt, kun kuulostat noin kärttyisältä" on meikäläisten tietokoneella notkumisen vastine. Syvälle sydämeen sattuu.

    VastaaPoista
  3. Meillä ollaan jo askeleen pidemmällä: lapsi on _todella pettynyt_ käytökseeni. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...