Tunnustin aiemmin katselleeni paljonkin hääaihesta "tosi"-tv:tä, ja ehdoton suosikkini näistä oli Say Yes to the Dress, jonka konsepti on niinkin yksinkertainen kuin kuvata häämekkoputiikissa naisia sovittamassa mekkoja ja ostamassa niitä. Mikä ohjelmasta teki koukuttavan oli se täydellinen ylilyöminen puvulle annetun merkityksen ("hän on sairastanut syövän, joten tottahan hän ansaitsee ihanan hääpuvun"), ihmisten reaktioiden (itku) ja pukujen hinnan suhteen (kaupan halvimmat taisivat olla parintuhannen dollarin luokkaa).
Yksi toistuvista hokemista ohjelmassa oli, että "kyynelistä tiedetään, että puku on oikea." Toinen, että "jokainen tyttö on unelmoinut tästä päivästä/suunnitellut tätä päivää koko ikänsä." Tarvinneeeko tätä edes kommentoida..
Aasinsiltana aiheeseen toimii erään jakson morsian, joka halusi järjestää mahdollisimman "ekologiset" häät ja siksi (matkusti Kanadasta New Yorkiin ja) valitsi tästä kalliista kaupasta hääkoltun, jossa oli lehtiornamentteja kuvaamassa hänen rakkauttaan luontoon. Se hiukan huvitti.
Myös minä olen pyrkinyt "ekologisiin häihin" ja pohtinut onko mahdollista yhdistää häitä sellaisena konseptina kuin sen tunnemme ja ekologista ajattelua. Varmastikaan ei, mutta haluan edes siihen suuntaan yrittää. Avainsanat ovat karsiminen, uusiokäyttö ja lainaaminen.
Karsimme kertakäyttöisistä häätuotteista – hääkakun koristeita, morsiusparin pikareita tai vastaavia yhdenillanjuttuja meille ei tule. En koe tarvetta hääkengille tai häälaukulle: kenkiä ja laukkuja minulla jo on.
Mutta sitten se hääpuku. Olin ajatellut juhlakolttua – mieluusti mustaa – jota voisin käyttää myös tulevissa juhlissa. Mutta miehen mukaan "kyllähän nyt valkoinen hääpuku pitää olla." Ja koska valkoisella (hää)puvulla ei niin kauheasti ole jatkokäyttöä, niin uuden puvun sijaan minulle tullaan muokkaamaan puku äitini vanhasta hääpuvusta (ihanassa Boutique Minnessä). Paitsi tunnearvoa, saan valinnalla annettua puvulle hieman ekojeesuspisteitä.
Uusiokäyttöön tai kierrätykseen voidaan lukea myös kihlasormukseni, jonka löysin panttilainaamon Vintage-kaupasta. Mies hiukan epäili, että on huonoa karmaa ostaa pantattuja koruja, mutta mielestäni eettisyys voittaa karman lait tässä kohtaa. Ja (luotettavia) käytettyjen korujen myyjiä ei löydy helposti. Olenkin hiukan huolestunut vihkisormuksen löytämisestä – varsinkin kun sitä ei kukaan edes etsi – eli on hyvin mahdollista, että kihlasormuksestani tulee vihkisormus. Kierrätystä sekin.
Koristelut teolliseen hääpaikkaan toteutetaan lähinnä valojen – lamppujen ja kynttilöiden – avulla, ja tuikkuja ja lyhtyjä hankin mökin nurkista, kavereilta lainaan sekä kirpputoreilta. Juhlien jälkeen tuikut pääsevät takaisin Pelastusarmeijalle myyntiin. (Paitsi ne lainatut, ne palautan, lupaan.) Murattia kasvatan ruukuissa pihalla, katsotaan saanko ne talveen asti pidettyä hengissä.
Paljon jää silti sellaista, joiden olemassaoloa on vaikea perustella – kierrätyspaperi on vain pintasäätöä, eli kutsut olisi voinut lähettää sähköpostilla, noin niinkuin esimerkiksi. Ja menussa lähdettiin kasviksesta, sitten lisättiin hieman kalaa, ja lopulta myös hirvilihapullia, etteivät ihmiset kokisi jäävänsä ilman ruokaa.
Ekologisinta tietysti olisi ollut tehdä tämä miehen ehdottamalla tavalla, eli maistraatissa kahdestaan. Mutta syy kuin syy – tottahan elämässä tarvitaan myös juhlia!
Omia kemuja suunnitellessa en erityisesti pyrkinyt ekologisuuteen, mutta kertakäyttöiset häätuotteet ovat mielestäni kaikin puolin turhakkeita ja käsittämättömiä rahasyöppöjä. Minulla oli kengät siskolta, kassina oma treenikassi (tavaraa oli paljon, joten käsilaukku ei tullut mielestäni kysymykseen). Kotimaiset marjat olivat aika hienoja koristeita kakussa, en kaivannut Viiviä ja Wagneria söpöstelemään kakun päälle. Ja samanlaisista laseista kelpasi kuohuva meille kuin vieraillekin.
VastaaPoistaPukuasiaan vielä, että valkoisen puvun voisi toki värjätä (kotikonstein) häiden jälkeen esim. mustaksi, jolloin sille saisi mahdollisesti lisäkäyttöä. Kuitenkin on kyllä kaikin puolin mahtavaa, että äitisi mekko pääsee uuteen loistoonsa!
Ihan oikeasti, elämässä on hyvä myös juhlia! Ja siirtymäriitit on tärkeitä olemassa. Niinpä häät maistraatissa kahdestaan ovat vähän kuin väitös ilman karonkkaa :P Tosi monta asiaa on oikeastaan aika helppo tehdä yksinkertaisesti, kivasti ja ilman turhaa hässäkkää. Mutta kutsut on kyllä kivoja ihan perinteisesti paperilla. Mieti sitä naista joka matkusti Kanadasta New Yorkiin. Se on iso juttu kulutuksen kannalta. Jollain kymmenellä paperikirjeellä kuorineen ei ole mitään merkitystä :) Pukuvalintasi kuulostaa parhaalta mitä voi kuvitella!
VastaaPoistaIhania ja itselle mieleisiä ja sopivia järjestely- ja juhlanodotusaikoja sinulle ja teille!
Hilkka: turhakkeita tosiaan. Eli ihan ilman ekologisuuden perusteitakaan niitä ei olisi meille tulossa. Mutta onhan se hyvä kiillottaa omaa hippisädekehäänsä. :D
VastaaPoistaJa kiitos Hanna kauniista toivotuksista. Postissa tullut kutsu on tosiaan sen verran harvinainen nykyään, että nostaa juhlan juhlavuutta. Kaikesta ei kai voi eikä kannata luopua.
Mun äidin hääpuku vuonna 1983 oli vaaleansininen. Ei olis pystyny.
VastaaPoistaNinni :D Sähän olisit ihan trendien harjalla vuoden -83 vaaleansinisessä satiinipuhvihihaprinsessakermakakussa. No, ehkä mäkin olisin harkinnut toisenkin kerran.
VastaaPoistaMeidän äiti on onneksi eri vuosikertaa: puku on vuodelta 1970, mikä oli tyylistä päätellen 60-lukua vielä.