torstai 28. maaliskuuta 2013

Kotitöiden suhteellinen ja absoluuttinen määrä

Salamatkustaja kertoi heidän taloutensa kadehdittavasta kodinhoidollisesta systeemistä, jossa hän vastaa ruoanlaitosta ja mies kodin siivouksesta. Kadehdittavasta siksi, että minä niin mielelläni ottaisin tuollaisen jaon. Ja jo siksi, että tehtävät on niin selkeästi jaettu, ja ilmeisen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Työnjako meillä: mies ostaa uusia hammastahnatuubeja, minä yritän käyttää vanhoja tyhjäksi. Minä olen selkeästi tehottomampi.

Meidän taloudessamme kotityöt ovat olleet varmasti suurin väännön aihe kautta aikain. Kuten aiemminkin olen manaillut, on miehen siisteyskäsitys korkeampi kuin minun, ja kotirauhan säilyttämiseksi minä joudun pyrkimään miehen määrittämälle tasolle. (Elämässäni ennen miestä ei pedattu sänkyä kuin vieraita odottaessa.)

Vuosien saatossa on kyllä jonkinlainen herkkä balanssi meidänkin kotitaloudessamme löydetty. Lasten tuoman lisätyömäärän tasautuminen on näkynyt viipeellä, ja väittäisin, että koskaan se ei ole täysin tasautunut. Tosin nyt kun koitin miettiä tyypillistä tilannetta, huomasin, että koko ajan elämme jotain vaihetta ja aika usein poikkeustilannetta. Kuten juuri nyt.

Mutta viimeisimmän vuoden aikana, jolloin olimme molemmat töissä - ja vieläpä yhtä (paljon aikaa) vaativissa töissä - pyrittiin arjessa melko tarkkaan tasaukseen. Käytössä oli vuoroaamut ja vuoroillat lasten viemisissä ja hauissa ja sen mukaiset roolitukset päivissä. Iltaharrastukset jaettiin suht tasan. Sittemmin perheemme ajankäyttöä helpotti minun raskauteni, eli se, että minä lopetin harrastukseni, eikä niihin näin ollen kulu aikaa.

Mutta jos nyt kuvittelen jonkinlaista normaalitilannetta, jakautuvat kotityöt meillä seuraavasti.

Päivittäiset:

- Pyykinpesu, pääsääntöisesti minä. (Suhteemme alkuaikoina kielsin miestä pyykinpesusta, koska ei osannut lajitella pyykkiä. Tämän siitä saa.) Mies pesee omia treenikamojaan, ja siinä sivussa myös muuta mustaa pyykkiä.
- Pyykit kaappiin, pääsääntöisesti minä. Mies toki omansa.
- Astianpesukone, molemmat täyttää (minä salaa uudelleenjärjestelen miehen jäljiltä), mies tyhjentää.
- Lasten aamiainen (sisältäen keittiön siivouksen), useammin mies. (Tässä väitöksen jälkeisessä maailmanjärjestyksessä.)
- Lasten päivällinen (sisältäen keittiön siivouksen), useammin minä. Mies jos minä olen poissa.
- Lasten iltapala. Kuten edellinen.
- Lasten iltapuuhat ja nukutus. Yleensä yhdessä/vuoroillat.

Harvemmin tehtävät/kausiluontoiset:

- Laskujen maksu, vakuutusasiat sekä muut viranomaistoimet. Minä.
- Lasten vaatehuoltoon liittyvä kaikki - kausivaatteiden ajantasalla pito, uusien hankkiminen, vanhojen poislaitto, nimikointi, ja niin edelleen. Paikkaaminen ja nappien ompelu sikäli kun sitä ikinä tehdään. Minä.
- Yöllä oksentavien lasten hoito ja ylipäätään yöhommat. Minä.
- Lakanoiden ja pyyhkeiden vaihto eli liinavaatehuolto. Minä.
- Jääkaapista pilaantuneiden asioiden ja tyhjien pesuainepullojen poisheittäminen. Minä.
- Kaupassa käynti, pääsääntöisesti mies.
- Autoon liittyvä kaikki. Huollot, pesut, tankkaaminen ja jopa skrapaaminen (minä en osaa riittävän tarkasti). Mies.
- Lumityöt ja pääosin haravointi. Mies.
- Vesimittarin luku kellarissa. Mies.
- Nikkarointi, jos kotitöihin liittyvää sellaista on. Mies.
- Internetin ja kodinteknologian hankkiminen (pyytämättä) ja ylläpito. Mies.
- Painavien asioiden siirtely. Mies.
- Ikkunanpesu. Niin? Pian alkaisi olla aika. Minä sen olen tainnut aiemmissa asunnoissa tehdä.

Huomaatte, että listasta puuttuu kokonaan imurointi, lattioiden pesu ja sen sellainen. Tämä siksi, että olemme nyt jonkin aikaa nautiskelleet ulkoistetun siivouksen käsittämättömästä luksuksesta. Kumpikaan meistä ei siis tartu imuriin tai luuttuun, vaan näitä toimenpiteitä suoritetaan tasan kahden viikon välein muiden toimesta.

Ja silti kotitöistä pitää purnata? No vähän.

Havaintoja kotitöiden jakautumisesta:
  1. Kotitöiden roolitus on meillä todella perinteisesti jakautunut siten, että pyykkäys ja vaatteet ovat minun hommiani, auto ja muu mekaniikka miehen.
  2. Päivittäisistä kotitöistä kasautuu iso osa minulle, koska koen että ne pitää tehdä ajallaan. Kyllä mieskin lapset ruokkii, mutta ei välttämättä juuri sillä kellonlyömällä kuin minusta pitäisi. Eli minä ehdin useimmin hoitaa sen ensin.
  3. Mies on ajankäytöllisesti voittanut siivouksen ulkoistuksessa enemmän, koska imurointi oli hänen rastinsa (ja lattioita ei pessyt kukaan).
  4. Oikeastaan minua ei häiritse lainkaan se, montako tuntia käytän kotitöihin, kunhan se tuntimäärä on sama kuin miehen. Eli kysymys on lopulta enemmän periaatteellinen kuin käytännöllinen. Jos mies voi oikaista työpäivän jälkeen sohvalle, minäkin haluan voida. Siksi vuorovastuu onkin toiminut hienosti - kun toinen ei ole kotona, ei kotitöistä tarvitse neuvotella. Kunhan molemmat saavat vapaa-aikaa saman verran.
Silmäilin Väestöliiton julkaisemaa Anneli Miettisen tutkimusta kotitöiden jakautumisesta sukupuolten välillä taustoitukseksi etsien tukea omalle korostuneelle roolilleni kotitöiden tekijänä. Tilastojen valossa talouksissa, joissa on pieniä lapsia, miehet hoitavat n. 30% kotitöistä ja lastenhoidosta. Ja jos molemmat vanhemmat työskentelevät, on naisten käyttämä yhteenlaskettu aika palkallisiin ja palkattomiin töihin (so. kotitöihin) huomattavasti suurempi kuin miehillä.

Valitettavasti en voi kuitenkaan tilastoilla osoittaa minun tekevän leijonanosaa kotitöistä. Ja erityisesti kotitalouspoliittisia neuvotteluja hankaloittaa se, että meillä myös mies kokee tekevänsä vähintään yhtä paljon ellei enemmän kotitöitä kuin minä. Olenkin laskenut, että meillä tehdään kotitöitä yhteensä n. 150%.

Mutta kuten sanottua, tämänhetkinen systeemi on toiminut. Eli syy miksi nyt aihetta pyörittelen päässäni on tuo edessä häämöttävä huoltosuhteen muutos: vauvan myötä kotitöiden osuus noussee jonnekin 180-200 prosenttiin. Millä tavalla tasataan kotityöpainetta, joka kohdistuu minuun vauvan syntymän jälkeen? Vaikka ymmärrettävästi kotivapailla kodinhuolto on päiväsaikaan "minun työtäni", tiedän, että käytettyäni koko päivän ensin lasten kanssa ruoanlaittoon, siivoamiseen, nukutukseen, syöttämiseen, pukemiseen ja pesemiseen, tulen olemaan aika kiukkuinen marttyyri jos en iltaisin koe saavani enemmän vapaa-aikaa. Ja vanhasta kokemuksesta epäilen, että miehen työaikojen ulkopuolinen aika jaetaan "tasan", kuten ennenkin.

Koska en usko, että millään excel-taulukoinnilla arkeamme muutettaisiin, mitä voin tehdä, etten täysin katkeroidu kotiäitinä?
  1. Hyväksyä tilanne ja keskittyä sen tilapäisyyteen. So. olla vertaamatta omaa työmäärää miehen vastaavaan. (Ja muistaa että mieskin tavallaan tekee töitä päivisin, joskaan ei kotona.)
  2. Pitää huolta omasta vapaa-ajastani, edes pienessä määrin.
  3. Laskea standardeja kodin- ja lastenhoidollisesti: ehtii sen myöhemminkin. (Tosin tästä seuraa potentiaalisesti laskua kodin yleisessä viihtyvyysilmapiirissä.)
  4. Huolehtia, että pistän pitkäkseni sohvalle silloin kun olemme molemmat kotona.
  5. Niin ja olla järjestelemättä sitä astianpesukonetta. (Jolloin maailma tuhoutuu, koska meillä pestään vajaita koneellisia.)
Muita hyvin vinkkejä? (Niin ja miehelle terveisiä, että voit vaikka anonyymisti kommentoiden tuohon alle listata kaikki asiat, joita sinä teet enemmän ja jotka olen puolueellisessa vuodatuksessani täysin ohittanut. Kukaan muu tuskin näin pitkälle jaksoi lukeakaan.)

39 kommenttia:

  1. Naurattaa. Ja minä kyllä luin ihan loppuun asti.

    Olin itsekin vähän kade Salamatkustajalle, mutta sitten päätin olla törsäämättä energiaani kateuteteen. Sen sijaan aion yhden lapsen kermaperseäitinä pohtia, miten saisin ujutettua omia juttujani illan siihen osaan, kun lapsi on hereillä vielä. Ei minun oleteta* tekevän kotitöitä silloin koko aikaa, mutta toisaalta en voi oikein uppoutua kirjaankaan, koska lapsen mielestä minun pitäisi tuolloin uppoutua hänen valitsemaansa kirjaan (Myyrä parantaa hiiren). Mutta ehkä voisin neuloa samalla kun katselen ihailevasti lapseni leikkimistä?

    * Mies ei oleta, minä en oleta, kukaan ei oleta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurattaa?! Minä sydänvertani vuotaen täällä avaudun...

      On väärin sanoa, että minunkaan oletettaisiin kuuraavan hellaa sillä aikaa kun mies makaa sohvalla. Ehkä sohvallamakuun yksipuolisuus liittyy siihen, että miehestä on ihan ok katsella uutisia tai hiihtoa kun lapset hyörivät siinä miten hyörivät - minä taas yritän juurikin osallistua lasten leikkimiseen (sillä seurauksella että leikittämisestäkin tulee kotityötä). Eli tässäkin asiassa minulla itselläni olisi petrattavaa: ottaa rennommin.

      Poista
  2. Olen ollut pienestä saakka törkeän sekasortoinen, mitä kodinhoidollisiin puuhiin tulee. Siksi rutiinien luominen on ääretöntä pinnistelyä. Jako on meillä jotakuinkin sama kuin luettelossasi ja ristinäni on maailman hajamielisin kumppani, jolla "ei vaan riitä kaista" (suora lainaus).

    Suhtaudun kotitöihin erittäin tuskaisesti ja oloani lievittääkseni olen kehittänyt kotiharrastuneisuutta. Ennen olisin nauranut räkäisesti lastenvaatteiden ihailulle tai värikkäille kestovaipoille, mutta hoitaessani neljän hengen pyykkitaloutta kicksejä saa jopa niistä (tässä kicksit hyvin suhteellinen ilmaus...).

    Ainaista tavaroiden järjestelemistä kutsun sisustamiseksi, jottei lurahtaisi järki päästä. Samalla periaatteella keksin juttuja kotiin. Jos olen varoissani, ostan vaikka tulppaaneja, niin ne motivoivat siivoamaan muutakin kämppää.

    Leijailen kodin hengettärenä, jottei totuus paljastuisi. Se, kuinka toivottoman kaoottinen olen ja kuinka jumaliste vihaan tätä ainaista kodin jynssäystä.

    Välillä tekis mieli paeta ja mennä juomaan kaljaa. Välillä meenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kohtalotoveri!

      Tuo kukkapuskametodi on kyllä loistava, käytän sitä toisinaan. Huone kukkien ympäriltä on pakko siivota, jotta kukat pääsevät oikeuksiinsa.

      Ja oluelle pakeneminen on ehdottomasti loistava tapa käsitellä kodinhoidollisia ongelmia. Ehkä siksi tämä näin pitkäkestoisen raittiin kauden lopussa ahdistaakin... ;)

      Poista
  3. Minuakin naurattaa! Hihi. Paljon on kotitöitä maalimassa.

    Meillä ruuanlaittoa ei ehkä lasketa kotitöiksi, jos toinen pitää lapset poissa jaloista sillä aikaa. Jos oon yksin lasten kanssa, niin teen ruuan esikoisen kaa, jolloin se kokkaaminen edelleen kuuluu leikkimiskategoriaan. Siivoaminen on minun nakki, koska sotkuisuus ärsyttää minua enemmän. Tai oli, nyt skippaan siivouksen sillä periaatteella, että mun pitää vauvan nukkuessa "kirjoittaa" (kommentteja blogeihin). Jostain syystä mies on ruvennut ennakoimaan mun ärsytystä, ja imuroi ja jynssää lattiat esikoisen kanssa.

    Yleinen järjestely on kyllä vihoviimeinen kotityö, jota pitäis tehdä jatkuvasti. Haluaisinkin palkata siivoojan yksinomaan sitä varten. Laskuttaiskohan se per kerätty tavara vai tunneista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä tuli oivaltava uusi näkökulma - jos niitä ei ajattelisi velvollisuuksina! Olin jo listaamassa tuohon vaikka mitä joulukorttien kirjoittamisesta pääsiäisruohon istutukseen, mutta sitten itsellekin tuli sellainen olo, että jos kaiken määrittelee työksi niin kai se siltä alkaa tuntuakin. (Esimerkiksi kerran vuodessa luettava vesimittarin lukeminen on ankea velvollisuus josta keskustellaan joka vuosi!)

      Vähän samaa henkeä on siinä Druckermanin "Kuinka kasvattaa bebe" -kirjassa, jota olen juuri aloitellut, ja joka luo kontrastia suorittavien amerikkalaisäitien ja äitiydestä nauttivien ranskalaisnaisten välille. Kun vain keksisi miten näistä kotitöistä voisi vähän enemmän nauttia... Juuri tuo *jatkuva tavaroiden paikalleen laitto*. Aaaargh!

      Mutta päiviuniajat, siitä pidän kiinni, että se ei ole siivousaikaa. Blogienkommentointiaikaa hyvinkin :)

      Poista
  4. Kun kotityöt listaa noin, tulee listasta hirveän pitkä! Ihan kauheasti tekemistä koko ajan ja kun meillä ei tällä hetkellä käy edes se säännöllinen siivooja, niin huh. Mä olen aika onnellinen siitä työnjaosta, että silloin kun mies on työmatkoiltaan kotona, hän hoitaa ruuanlaiton, kaupassakäynnit, pyykkää muutakin kuin omat treenikamat ja kun innostuu siivoamaan, siivoaa huomattavasti perusteellisemmin kuin minä. Itse huolehdin päivittäiset järjestelyt, imuroin monta kertaa viikossa, hoidan lapsen ruuat ja ruokailut ja nukuttamiset ja vaatteet. Koen että molemmat tehdään ja työtä riittää. Kunhan palaan työelämään, aion taas tilata säännölliset siivoukset. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuo siivouspalvelu on sellainen, joka tekee tästä yhtälöstä edes jotenkin siedettävää. On helpompi järjestellä jos on hiukan sekaista kuin siivota jos on kuonaista. Mietin mitenköhän siitä ikinä pystyy luopumaan nyt kun tulotaso entisestään romahtaa... En mieti sitä, lallallaa.

      Ja tsempit sulle, jos mies on paljon poissa. Tiedostin kyllä tätä valitusvirttäni kirjoittaessa, että mulla ei paljoa ole valittamista esimerkiksi yksinhuoltajaan verrattuna. Mutta olen antanut itselleni oikeuden valittaa silti ;)

      Poista
  5. Tykkäsin tästä: "(Ja muistaa että mieskin tavallaan tekee töitä päivisin, joskaan ei kotona.)"

    Meillä riidellään kotitöistä ihan liian usein, koska kumpikaan ei ole tyytyväinen jakoon (myös meillä niitä ilmeisesti tehdään reilusti yli 100% - kumma kun se ei näy kämpän kunnossa). Musta mua on vielä huijattu niin, että maailman sotkuisimmasta miehestä on tässä vuosien mittaan kehkeytynyt järjestelijä ja putsaaja - mä taas silloin aikoinaan alensin standardini sen tasolle, koska en todellakaan aikonut olla ainoa joka siivoaa, enkä ole sitten siltä tasolta kivunnut. Pölyjä mä olen siis viimeksi pyyhkinyt vuonna 1998.

    Meillä mies laittaa ruoan, ja se tykkää siitä, mä taas pidän sitä päivittäistä kaaosta jollain tapaa kurissa, ja inhoan sitä. Ja pyykkään, enkä mä nyt siitäkään ihan villinä ole. Että tasan ei mene. Ja päiväuniaika ei _todellakaan_ ole siivousaikaa (mies on tästäkin tietysti eri mieltä, koska sehän on tavallaan siellä töissä myös päiväuniaikaan), mä siivoan silloin kun lapset katsoo videota tai leikkii jotain vaaratonta.

    Huoh, tää on vähän masentava aihe, puhutaanko jostain muusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, ei pysty: mä puhun tästä seuraavan puolitoistavuotiskauden mitä vietän kotiäitinä.

      Poista
    2. Mä luulen, että meillä puheet vasta alkaakin kun mä lähden syksyllä töihin. Aih, vielä masentavampaa.

      Poista
  6. Meillä kotityöt jaettiin aikalailla tasan ennen lasta (paitsi, että kun minä olen se jonka siivouskäsitys on tarkempi, niin minä siivosin useammin, mutta mies toisaalta hoiti pääosin esim. ruuanlaiton ja kaupassakäynnin), osin stardardisukupuolinormittuneesti, osin ei (meillä ei ole autoa, mutta esim. minä olen se joka pyörät on huoltanut ja tukkeutuneet viemärit aukonut). Nyt kun meillä on lapsi ja minä olen kotona, on siivous yhä enemmän mun vastuullani. Ei siinä mitään, koska yksi mun ja lapsen viikon ohjelmanumeroista on siivous (en halua tuhlata esim. viikonloppua siivoukseen), mutta mitvit ajatukset herää siinä kohti, että kun kävin tossa välissä muutaman kk töissä, niin siivosiko mies kertaakaan (vastaus on ei, hitto). No, mutta toisaalta se raahaa kilokaupalla ruokaa mulle ja skidille ja sen lisäksi kokkaa (nimimerkillä ei tarvitse montaa kertaa viikossa laittaa itselle lounasta) sekä mulle että skidille (joka on syönyt purkkiruokaa kerran elämässään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kunnia mun pitää antaa omalle miehelle, että sen koti-isäkausina on kyllä ollut siistimpää kuin mun kotiäitikausina eli noudattaa omia standardejaan. Mutta mä en varmasti maannut hetkeäkään työpäivän jälkeen vaan otin vetovastuun illasta välittömästi... (Että en mä mun työn sankari -kruunusta vielä siksi luovu.)

      Tuo on kyllä luksusta, että saa valmiin ruoan lounaalla! (Joskaan ei ehkä silti kompensoi siivoamisnakkia ;))

      Poista
  7. Meillä on tuon pyykinpesun kanssa ihan sama. Mä olen kyllä todella tarkkana, mitä siihen tulee. Mies saattaisi pestä koko korin kerralla. Meillä imuroidaan usein, mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että meillä on koira. Yleensä joka toinen päivä. (Siis ne huoneet, joissa koira majailee.) Se tuo tassuissaan aivan käsittämättömät määrät hiekkaa sisällä (etenkin keväisin ja syksyisin), vaikka kuinka pesisi. Karvanlähtö on taas oma juttunsa. Nopeiten imurointi siis hoituu, kun sen tekee usein. Me ei varmaan miehen kanssa edes lasketa imurointia kotityöksi, vaan se on meille tyyliin joku koiran hoidollinen juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsetkin tuo muuten käsittämättömän määrän hiekkaa sisälle. Se onneksi rajoittuu aika hyvin kuistille. (Ah, ollapa erillinen tuulikaappi-sisääntuloaula...) Mutta hatunnosto koiranomistajille - mä en ikinä jaksaisi. Esimerkiksi just sitä jatkuvaa imurointia.

      Poista
  8. Teillä on aika tutunkuuloiset kaavat. Tosin sillä erolla, että koska me asumme kerrostalossa ja meillä ei ole autoa, ei mies pääse harjoittamaan taitojaan noissa miehisissä töissä (taitoja, joita ei taida edes olla...) Mies kyllä laittaa ruokaa, tiskaa ja siivoaa sekä hoitaa lasta, mutta myös minä teen noita kaikkia. Ja lisäksi hoidan koko pyykkirumban paitsi, että mies saa järjestellä omat puhtaat vaatteensa kaappiin. Ja sitten minä teen lähes kaikki sellaiset satunnaiset työt, joita sinunkin listalta löytyi. Eli olen varma, että ajallisesti käytän miestä enemmän aikaa tämän talouden pyörittämiseen, vaikka mies varmaan yrittäisi tämän kiistää.

    Mutta hitsin pimpulat, miten meille saataisiin maksullinen siivooja?! Olen muutaman kerran puolivakavissani ehdottanut sitä miehelle, joka tyrmää ajatuksen alkuunsa ja toteaa, että hän voi kyllä siivota, jos minä en jaksa. Ja on valmis myös ottamaan siitä rahaa, jos olen valmis maksamaan. (Piru vie!) Minusta ongelma ei niinkään ole perussiivous eli lattioiden imurointi ja vessojen siivoaminen, mutta kunpa joskus saisi tehtyä KUNNON SIIVOUKSEN! Sellaisen, että kaikki pinnat (mukaan lukien kaappien ovet, peilit, ikkunat) kiiltävät, eikä myöskään parketeissa ole siellä täällä jotain epämääräisiä läikkiä. Ammattilaisen jäljiltä huusholli varmasti näyttää ihan oikeasti siistiltä. Niinhän?

    Mutta ymmärrän mietteesi kotitöiden määrästä ja jakautumisesta, kun teidän pääluku kohta kasvaa. Ja huh, en uskalla edes ajatella miten mahtaisin selviytyä tilanteessa itse. Tai no, yksi ratkaisuyritys mulla varmaan olisi kiikuttaa esikoinen puolipäiväiseen hoitoon ainakin muutaman päivänä viikossa. Vaikkei sekään takaisi sitä, että käyttäisin tuon ajan kämpän siivoamiseen. Rohkenen epäillä, että näin nimenomaan ei kävisi.

    Muuten, odotan täällä kuumeisesti, että miehesi tulisi tänne kirjoittamaan vastineensa tekstiisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos miehesi tyrmää ajatuksen siivoojasta lupaamalla hoitaa siivouksen, niin mä varmasti sitten pistäisin miehen lunastamaan lupauksensa... Tai sitten tilaat omatoimisesti siivoojan "kokeeksi" - eiköhän se siitä jää ;)

      Ehdotin miehelle vieraspostausta vastineeksi. Kieltäytyi kohteliaasti ja totesi, että ehkä on parempi ettei käy lukemassa munkaan postausta :D

      Poista
    2. Oo, sulla on selvästi fiksu mies! :)
      Ei nämä jutut oikein olekaan miehille sopivia (en tarkoita sinun blogiasi erityisesti, vaan äitiysblogeja yleensä). Pitäähän olla joku paikka, jossa naiset saa päästellä höyryjä!

      Ja siivoojan tilaamista olen kyllä harkinnut ainakin koeluontoisesti. Mutta käykö siinä niin (kuten useamman olen kuullut sanovan), että siivoojan tulon lähestyessä alkaa itse siivota, että kehtaa päästää siivoojaa taloon? ;)

      Poista
    3. Minulle sanoi yhden siivousfirman edustaja, että kannattaa miettiä haluaako maksaa 40e/tunti siitä, että joku kerää legoja. Eli oman vastauksen mukaan ;)

      Mä en halua maksaa legojen keräämisestä vaan vessan hinkkaamisesta eli ennen siivousta tyhjennän lattiapinnat, mutta jätän kyllä tiskipöydän pyyhkimättä sen aamun aamiaisella. En siis ole huolestunut siitä, että minua pidetään ruokottomana, vaan ajattelen, että kun ne pyyhkivät sen kuitenkin, niin turha vaiva kahdesti :D

      Poista
  9. Meillä tuskin menee kotityöt tasan, mutta asiaa helpottaa kummasti samanlainen siisteyskäsitys ts kumpikaan ei jätä sotkujaan toisen harteille. Ne muutamat epämiellyttävät kotityöt (ikkunoiden pesu, pölyjen pyyhintä) on mun harteilla, mutta _koskaan_ mies ei asiasta huomauta, ainostaan kehuu, kun olen (marttyyrina) ne tehnyt. Mitä ei muuten tapahdu kovin usein.

    Muutamia kertoja mies on yrittänyt jopa hillitä mun siivousintoani, mutta raskaushormoonit "pakottaa" jynssäämään laattalattioiden saumoja. Onneksi on ohi menevää tällainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mulla ei ole noita hormoneja onneksi tai epäonneksi ollut lainkaan ;)

      Poista
    2. Ai raskaushormoneistako se laattalattioiden saumojen hinkkaus johtuu ;) Luulin, etta olin vain saavuttanut uuden neuroottisuuden asteen, mutta jospa tama siis menisi ohi...

      Poista
  10. Hienoa, etten ole ainoa joka salaa uudelleenjärjestelee tiskikonetta. Vaikka tiedostan sen olevan äärimmäisen raivostuttavaa, onnittelen itseäni siitä että minä sentään vain järjestelen niitä valittamatta kenellekään. Mitä nyt kyllä auliisti kerron näkemykseni koneen täytöstä, kun sitä kysytään. Ja sen tyhjennyksestä. (Teen sitäkin, uudelleenjärjestelen puhtaita astioita ja aterimia, aterimiin samat suunnat ja haa-vei-lu, lautasen tasapainoiseen pinoon ja niin edelleen, eikä se ole kummallista että kulhoissa on värijärjestys)
    Oksennusrefleksini sen sijaan pelastaa minut sellaisilta kurjuuksilta kuin yöllisten oksennusten tai suihkukaivon siivoilu! Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jaettu neuroosi on paras neuroosi!

      Meillä astiat menee kaappiin ihan kelpo järjestyksessä ilman minuakin - kaappitila on niin tarkkaan laskettu, ettei astiat taida sinne mahtuakaan kuin tietyssä järjestyksessä... Aterimet joskus saattaa mennä vääriin lokeroikkoihin, ja ne tietysti pitää vaihtaa, että saa kattaessa katsomatta oikean aseen käteensä.

      Poista
  11. Minäkin uudelleenjärjestän tiskikoneen, yleensä miehen pyynnöstä, "nyt tarvitaan ekspertiissiä", hän huokaa. Olen mielelläni ekspertti.

    Meillä on jaettu hommat sen mukaan kuka vihaa vähiten. Mies imuroi, minä pesen vessan. Pyykit hoidetaan 50-60, eli kumpikin tekee mielestään enemmän kuin toinen. Ruokahuolto on minun vastuullani, koska tykkään siitä ja miehellä ei ole kapasiteettia ajatella mitään ruokalistoja ja jääkaappeja. Jos hän saisi päättää söisimme aina kuivaa näkkäriä ja tomaattipastaa.

    Mutta kyllä meilläkin eniten riidellään kotitöistä, lähinnä koska täällä asuu yksi ärsyttävä marttyyri, joka saa tasaisin väliajoin harhaisen kohtauksen ja kuvittelee tekevänsä AINA YKSIN KAIKEN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein eilen ekaa kertaa ikinä ruokalistan pyhiksi ja sen mukaisen kauppalistan miehelle! Tästä alkaa uusi organisoitunut elämä, josta pian lisää...

      Tollaset marttyyrit on kyllä todella rasittavia. Meillä on niitä vielä kaksi! (Tai no, melkeinpä kolme: esikoinen säännöllisesti valittaa "Miksi *mun* aina pitää hakea hammasharja, hae sinä!")

      Poista
  12. Meillä tehdään aina 200% kotitöitä. Ollaan saatu riita aikaan jopa siitä, kumpi joutuu tilaamaan siivouspalvelun. Tarkalleen ottaen raskasta puuhasta tuli siksi, että kolme ekaksi yhytettyä yritystä ei suostuneet meille tulemaan (eikä ne ees ollu nähny tätä läävää vielä)?!

    Ruuanlaitto sen sijaan on Omaa Aikaa. Ruuanlaittajaa ei saa häiritä, koska hän suorittaa pyhää tehtävää, eli harrastaa. Ruokkimisella ja ruuanlaitolla ei kuitenkaan välttämättä ole mitään yhteyttä, koska ruokkimiseen käytetään monesti pakastimesta tavattuja aarteita (jotka valitettavasti harvoin ovat ruuanlaiton tulosta).

    VastaaPoista
  13. Mutta. Mitäs sitten tehdään, kun on kotityö*, josta kumpikaan ei tykkää ja joka on pakko hoitaa?

    A) Riidellään asiasta.
    B) Minä hoidan, mies ei.
    C) Jotain muuta, MITÄ?

    * Ruuanlaitto ja kauppalistan tekeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kysyt minulta niin A (josta seuraa usein B). Mutta yritän tässä kovasti keksiä myös muita keinoja ;)

      Poista
    2. Enköhän mä sopeudu, kokkaaminen ei sit kuitenkaan oo niitä ihan hirveimpiä kotitöitä (mun ei onneks IKINÄ tarvi imuroida!).

      Ruuanlaitosta tulee sitä paitsi koko ajan helpompaa ja koko perheelle sopivien safkojen lista laajenee kun pienimmälle ihmiselle ilmaantuu enemmän hampaita, niitä on tällä hetkellä 6 kpl :)

      ...niin ja kehut blogille, fanitan kovasti!!

      Poista
  14. Nyt kun ei enää voi jakaa kotitöitä (tai riidellä niistä), olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja. Tällainen linjasta poikkeava yh-avautuminen siis tähän väliin.

    - Siivoaminen on hauskempaa, kun se aiheutuu vain omista (ja lasten) sotkuista. Imuroin nykyelämässä jopa kahdesti viikossa, omituista!
    - Ei tarvitse järjestellä mitään kenenkään jäljiltä, koska oma tapa on nyt PAITSI parempi, myös ainoa.
    - Siivouspaikalla ja -välineillä ON merkitystä. Uusi koti on käytännöllisempi ja säilytystilaa on enemmän, joten siivousoperaatio ei aina ala isolla huokauksella. Myös greipiltä tuoksuva keittiösuihke tekee puuroisen pöydän pyyhkimisestä jopa miellyttävää. Oikeasti!
    - Pyykkiä on lähes yhtä paljon kuin ennenkin, mutta viikkausvaiheessa ei tule ikinä sitä "tässä minäkin sun paitojas viikkaan jajaja" -marttyyrikohtausta.
    - Kun syöjiä on yksi vähemmän, tiskiä tulee vähemmän (ruokaakaan ei tarvitse tehdä ihan niin usein), ja myös ne aiemmin säästösyistä käsin tiskattavaksi jätetyt isot vuoat yms voi hyvillä mielin tunkea tiskikoneeseen - astioita on kuitenkin niin vähän, että kone pörrää päivittäin joka tapauksessa. Eli vähemmän tiskiharjalla hinkkausta, jihuu!
    - Lattioiden pesu tai pölyjen pyyhkiminen ei kyllä edelleenkään nappaa, yhtään.
    - Koska kauppareissu on Järjestettävä Operaatio, olen muuttunut käteväksi emännäksi, joka suunnittelee ruokalistaa kolme päivää eteenpäin ja käy kaupassa kahdesti viikossa, yksin. No joskus pitää lisäksi hakea maitoa, jugurttia ja karkkia.
    - Roskien vientikin pitää nykyään suunnitella, meillä saattaa siis ajoittain haista vähän pahalle.
    - En ikinä koskaan halua muuttaa pois kerrostalosta. Enkä omistaa autoa.

    Bonushuomio:
    - Miettivätkö miehet ikinä kotitöitä näin?

    (Ja pakollinen kruununhimmennin: kun isä on lastensa kanssa, siivoaa hän kyllä esim ruokailun jäljet ja pistää tiskikoneen päälle, että ihan kaikkea kunniaa uuden arjen "helppoudesta" en voi ottaa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan tuosta listasta monta kohtaa: kuten sen, että hyvät säilytystilat helpottavat kummasti. (Meillä ei tietenkään ole - maailmanympärimatkahaaveeni on muuttunut haaveeksi kodinhoitohuoneesta.)

      Ja tosiaan, ruoanlaitto on ihan eri mittakaavassa tekeekö lapsille, lapsille ja itselleen vai koko perheelle: meillä mies syö helposti enemmän kuin minä ja lapset yhteensä... Siksi laiskana äitinä olenkin usein tyytynyt laittamaan lapsille ruokaa ja itse syönyt vain leipää (kun olen työmaaruokalassa syönyt kuitenkin lämpimän aterian) - sillä keinolla saan yhden makaronilaatikon riittämään pakastimesta todella pitkään... Nyt työelämän päätyttyä pitää tuhlata energiaa myös omaan ruokailuun. Vastustan!

      Nostan kyllä hattua sinulle ja kaikille muille, jotka yksinään lapsiperhettä pyörittävät - respect! En yhtään kuvittele, että arjen pyörittäminen yksinään olisi millään tasolla helpompaa tai mukavampaa, mutta uskon kyllä, kuten sanot, että siinä on myös voimaannuttavat puolensa kun saa tehdä *juuri niinkuin haluaa* (eli kuten oikein on).

      Poista
  15. Minäkin luulin olevani ainoa astianpesukoneen uudelleenjärjestelijä! Onpas helpottavaa kuulla, että meitä on muitakin! Astianpesukoneasiassa superärsyttävää on kyllä se, että mies on mielestään niin tosi järkevä ja sillä ei ole väliä, miten ne astiat sinne latoo. Manailee sitten vaan, että huono kone, kun ei tule puhdasta, kun on likaiset kokkausastiat lasien paikalle jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme olleet vaiennettu vähemmistö! (Tai ehkä emme siis edes vähemmistö ollenkaan...)

      Haistan tutkimusaiheen: "Suomalaisten naisten astianpesukoneentäyttöneuroosit 2010-luvulla: arjen kontrollin viimeinen linnake"

      Poista
  16. Ooh, mahtavaa! Miten multa on mennyt tämmöinen juttu lomahuumassa ihan ohi.
    Meillä tilanne on aikas sama, sekä lähtökohtaisen siisteyskäsityksen jakaantumisen että työlistan suhteen. Mutta koska tämä on aihe, johon meidänkin surkeat riitely-yritykset kulminoituu, aion hyödyntää (saanhan kopioida, saanhan!) sun listaa ja kirjata hommat ylös. Onpahan seuraavassa väittelyssä kättä pidempää jurnuttamisen tueksi.

    Mun on kyllä pakko todeta, että vaikka meillä käy siivooja kerran kahdessa viikossa, niin imuri kourassa on pakko huhkia lähes joka päivä. Keittiö ja eteinen on täynnä murua ja hiekkaa. Vai ollaanko me vaan poikkeuksellisia sotkijoita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu anna mennä vaan :)

      Ja ei, mä luulen, että meillä on sitten vain likaisempaa ;) Mä kyllä lakaisen keittiötä, mutta imuri on liian työläs ottaa esille. Ja eteisessä on sellainen tummanharmaa eteismatto, joka syö yllättävän määrän hiekkaa. Pahimpina lokakausina kyllä sitä joutuu itsekin imuroimaan, mutta ei nyt muistella sitä.

      Poista
  17. Nyt lomahuuman loputtua on hyvä palata kotityöaiheeseen. Olen tässä tutustunut flow-tutkija Csikszentmihalyin kirjallisuuteen ja miettinyt sen soveltamisesta paitsi työsarkaani, myös kotitöihin. Ihan tosi kiinnostavia tutkimuksia flow-tilasta ja sen ilmenemisestä. Mietin tuossa, että jos ulkopuolisen silmin tosi hankalissa tai ainakin haasteellisissa oloissa elävät ihmiset pystyvät kehittämään itselleen jatkuvan flow-tilan, niin ehkä kotityötkin voisi ottaa eräänlaisena harjoituksena onnelliseksi ihmiseksi kehittymisessä..? Hehe.

    Että keskity vaan autoteelisen persoonallisuuden kehittämiseen, kun viimeisilläsi ison mahan kanssa kyykit niitä legoja lattialta. :) Tsemppiä lopunaikoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tulokulma! Mä luulen, että mua häiritsee kotitöiden kanssa eniten se, että niiden kanssa mikään ei tule koskaan valmiiksi. Vaikka koko kodin saisi joskus rauhassa laitettua kuntoon, on työn tulos mitätöity saman päivän aikana. Pyykkikori ja tiskikasa päivittyvät itsestään jatkuvalla syötöllä. Että joo, flowhun voi päästä kyllä työnteon kanssa - mulla se tunne ainakin syntyy ja ruokkii itseään kun työ *etenee* - mutta tällaisenaan se ei toimi ikuisuusrotaatiolla toimivien kotitöiden kanssa. Ehkä jos ne ottaisi sellaisina Karate Kid -tyyppisinä luonteenlujitusharjoituksina? ;)

      PS: Montako kertaa pitää oikolukea, että saa kaverin nimen oikein? ;)

      Poista
  18. Noi hammastahnaputkilot! <3
    Mä haluaisin, että meillä kävisi myös joku imuroimassa ja pesemässä lattiat pari kertaa kuussa, mutta lukuisista ehdotuksistani huolimatta mies ei suostu siihen. "Turhaa rahantuhlausta", sanoo hän. Eipäs, vaan vapaa-ajan ostamista itselle. Mutta ei, se vaan ei suostu...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...