perjantai 8. maaliskuuta 2013

Vaihda vapaalle, mutsi!

Tänään aamulla vein lapset päiväkotiin, palasin kotiin ja pakkasin laukkuuni parit vaihtovaatteet, läppärin, kutimen ja Ulla-Lena Lundbergin Jään (ja neuvolakortin). Purin käsilaukusta koon 92 sukkahousut ja vaihtovaipat. Hyppäsin reteästi taksiin koko kilometrin matkaksi rautatieasemalle.

Se on nimittäin kuulkaa minulla loma! Palkintomatka! Oma lahjani itselleni!

(Tosin eilen, kaiken sen ihanuuden ja hehkutuksen jälkeen mitä väitöksestä on seurannut, sain ensimmäistä kertaa vähän huonompaa palautetta siltä saralta ja olin - ja olen - aivan romuna, eikä tee mieli juhlistaa yhtään mitään. Mutta yritän olla hyvä sportti ja tajuta miten ainutlaatuinen mahdollisuus tämä viikonloppu tulee olemaan koko kuluvana kalenterivuonna, eli kivaa pitää olla vaikka väkisin!)

Kyllä olen todellakin junassa ja junassa on ikkuna, mistä näkyy luminen maisema sekä auringonpaiste.

Ja vaikeahan se on nähdä miten tällä suunnitelmalla ei viihtyisi. Seuraavien kahden vuorokauden aikana minua tullaan näkemään kohteissa Ryhmäteatteri, Kiasma, Akateeminen kirjakauppa, Taidemuseo Tennispalatsi ja mukava vierashuone ilman metrinmittaista seuraa sekä ravintoloissa Dong Bei Hun, Boulevard Social, Sandro ja Satkar. (Toivottavasti minua ei tulla näkemään kohteessa Naistenklinikka, vaikka siihen nyt neuvolakortin muodossa varauduinkin.)

Ennen kaikkea minua tullaan näkemään hyvässä seurassa henkilöiden monet vanhat ystävät kanssa sekä henkilön Liina kanssa! Kaksinkertainen fanitapaaminen, uskallan sanoa. Aidosti jännittävää nähdä IRL kun vuoden verran olemme kehuneet toisiamme toistemme blogeissa - eli todentaa kuinka valheellisen kuvan itsestäni olen onnistunut blogissani luomaan.

Lupaamme tietenkin ottaa ahkerasti taiteellisia detaljikuvia kahvikupeistamme ja sumeita kuvia toisistamme ja blogata tapaamisen kaikki pienimmätkin yksityiskohdat. En malta itsekään odottaa tästä seuraavaa blogi-ilotulitusta (Liinan blogissa)!

18 kommenttia:

  1. Et sitten rupea synnyttämään ennen kuin on nähty :D Odotan jo kovasti!

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa reissua :) ja mukavaa blogitapaamista molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa on ollut - nimimerkillä toinen aamukahvi menossa ja kello käy puoltapäivää!

      Poista
  3. Olen avoimen kade! Kuulostaa todella ihanalta :). Tein lähes vastaavan irtioton vuosi sitten rv 30+. Ja kannatti :)! Nauti omasta ajastasi ja palkinnostasi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä tällainen pieni pako arjesta pitäisi ottaa ihan lakisääteiseksi jokaiselle vanhemmalle silloin tällöin... :)

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä - ja oon vähän kade, että huolimatta kotiseutuedusta niin kokematta on yhä Sandro (no, se nyt on aika uusi) ja Boulevard Social. Ja sikamainen Liina, joka ei voinut paikallisessa ostarissa tulla tervehtimään kun öykkäröin kännykän kanssa!

    (Naistenklinikka on kiva paikka synnyttää, suosittelen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kotiseudullahan sitä ei just mihinkään koskaan ehdi - jos voi mennä koska vain, ei tule mentyä koskaan.

      Ja joo, Naistenklinikalla meidän esikoinen syntyi, eli ihan turvallisin mielin sinne palaisin. Miehelle tosin vois tulla kiirus :)

      Poista
  5. Nauti retkestä, Helsingistä ja mainiosta seurasta! :) Voi jospa saisin olla muuukaaanaaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naatin, naatin! Ensi kerralla blogimiitti sitten Kuopijossa? ;)

      Poista
    2. Passoohan se.

      Toisaalta olen myös suuri Turku-fani, kenties blogiseminaari teemalla "Itä- ja Länsi-murteet ja ostamisen vaikeus" voisi olla paikallaan.

      Poista
    3. Järjestetään sellainen seuraavan Muumimaailman pyhiinvaelluksenne yhteydessä ;)

      Poista
  6. Jos et jo tänään naistenpäivänä ehtinyt Kiasmaan, niin museovierailulle suosittelen ehkä lapsettoman viikonlopun kunniaksi sunnuntaita. Lauantaina Kiasmassa vietetään nimittäin perhepäivää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, erittäin asiallinen vinkki! Onneksi olin kuullut sen jo aiemmin ja siirtänyt Kiasma-suunnitelmani tältä päivältä huomiselle. Joskin voipi olla, että tipahtaa kokonaan pois ohjelmasta: laiskottelu valtaa alaa kalenteristani... :)

      Poista
  7. Yritin jo eilen kommentoida puhelimesta, mutta jostain syystä arvon netti ei suostu toimimaan, vaikka kuinka painaisin "julkaise". On tehnyt sitä nyt pari kertaa ja ottaa kaaliin!

    No joo, mutta mukavaa matkaa piti toivottamani! Aamukahvi puoliltapäivin kuulostaa ah, niin ihanalta. Huomaan nimittäin nyt, että töihin paluu on siinä mielessä karua, että lapsella on sitten se sama arkirytmi myös viikonloppuisin. Ylös viimeistään seiskalta. HUOH!

    Ehkäpä mä tulen stalkkaamaan teitä jonnekin. Vaikka tunnistatte mut kuitenkin noista pilkuista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä kun olen aina luullut, että se leopardius on jotenkin kuvainnollista, hmmmm.... Mutta kiitos - kivaa oli. Tai ehkä näitkin sen sieltä pylvään takaa?

      Poista
  8. Hei wau! Mahtava reissu! Mä haluan että kaikki kivat blogityypit tulee turkuun, tai että pääsen myös livetapaamiseen Helsinkiin! Ihanat paikat olitte valinneet! Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten paikkojen erilaisista luonteista voi päätellä, näin aika monenlaisia erilaisia ystäviä... ;) Mut oli wau, gyl!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...