keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Woo hoo!*

Juokseminen on nyt sen verran kovasti blogiuskottavaa sekä tietenkin keski-ikäisen ja keskiluokkaisen trendikästä, että parempi kirjoittaa siitä vielä kun voi. (So. vielä kun juoksen.)

Multitaskaaja: juoksee ja kuvaa. Ymmärrätte pian miksi.

Kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun julistin aloittavani juoksemisen, ja olenkin käynyt urheasti kävelyillä. Yhdeksän kertaa, kertoo Sports Trackerini. Eli niistä ulkoistetuista motivaattoreista tuo tallennusvehje on kyllä kummasti tuonut lisää intoa touhuun.

Tärkein juoksuvarusteeni onkin puhelin, sillä asensin kapulaan myös Spotifyn ja kirjauduin miehen tunnareilla sisään: hänen harrastelija-dj:n ominaisuudessaan karonkkani jatkojen jatkoja varten laatimansa soittolista on aivan kerrassaan menojalkaa vipattavaa kamaa. (Harmi etteivät juhlat jatkuneet niin pitkään.) Suorastaan siten, että on ollut vaikeaa vain kävellä listan tahtiin.

Kun nyt sitten sain viime viikolla neuvolan tädiltä luvan aloittaa juoksemisen ("niin kauan kun ei tunnu pahalta" ja "jos olet juossut ennenkin, niin kroppa on kyllä tottunut siihen" - tämän jälkimmäisen tulkitsin aika väljästi), niin hylkäsin vauvan kotiin, pistin napit korviin, ja kirmasin kuin vuoristokauris vapautuneena, oman ruumiini haltijana. En olisi ikinä uskonut, mutta niin vaan juoksin menemään sen siihen asti kävelemäni viiden kilsan lenkin!

Näin suunnittelin kirjoittavani kahden ensimmäisen korttelin matkalla, jolloin jalka ei painanut lainkaan, vaan tunsin täysin painottomana kiitäväni vapauteen. Kolmannessa risteyksessä palasin keuhkot pistellen kävelyyn.

Kävelin ja juoksin (ja hyppelehdin muina poneina) kuusi kilometriä kolmeen varttiin (eli juoksufanaatikoille tiedoksi: keskivauhtia 7,7km/h). Paljon on siis matkaa kymmenen kilometrin juoksemiseen, mutta tavallaan se alkoi yhä enemmän haasteena kiehtomaan. Että jaksaisinko olla niin pitkäjänteinen, että tästä rapakunnosta pääsisin siihen pisteeseen?

En vieläkään sano odottavani lenkille pääsyä, paitsi merkityksessä "Kun tulet kotiin, minä lähden lenkille", mutta lenkin jälkeen fiilis on aika mukava. Ja tapahtuipa sellainenkin historiallinen käänne parisuhteessamme, että menimme miehen kanssa yhdessä lenkille! Tytöt olivat vanhempieni kanssa mökillä, ja minä ilmoitin miehelle tuon ylläolevan lainauksen, niin hän ehdotti jos tulisikin mukaan vaunuja työnnellen. Ja ilman ilveilyjä hän lönköttelikin lenkin minun vauhtiani. Toki kyllä sopimamme kuuden kilsan lenkki venyi seitsemään - kyöni mies.

Lenkin lopuksi pyysin miestä ottamaan kuvan minusta blogia varten. Kaikkensa antoi, kuten yleensä näissä fotohommissa.

Tätä haettiin (täältä).
Tällainen saatiin.

No, eipähän tarvinnut sensuroida kasvoja. Huomaa myös äitienpäivälahjaksi saadut juoksutrikoot. (Paidassa lukee Jag sprang Stockholm marathon, mikä saattaa hämmästyttää vastaantulijoita. En nyt viitsi mainita kummalta puolelta vaatekaappia se on peräisin.)

PS: Meinasin Liinan tyyliin arvuuttaa biisiviittausta, mutta liian helppohan se olisi ollut. Jos ei tuossa lähde tossu toisen eteen, niin on kumma.

17 kommenttia:

  1. :D Kuolen nauruun! Anteeksi! Mutta nuo valokuvat! Kuolen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tarkoitatko, että gasellimainen liikekieleni ei taltioitunut ihan sataprosenttisesti?

      Sinun olisi pitänyt nähdä millä pieteetillä mies kuvasi minua väitöstiedotettani varten. Ehkä mun täytyy joskus rikkoa anonymiteettini ihan vain jotta voin julkaista ne otokset. Tai ehkä ei, en halua henkeäsi kontolleni kuitenkaan.

      Poista
  2. Komiasti nousee polvi :D! Mutta hyvinhän olet oikeasti lenkkeilyn aloittanut, eikö yhtään tuntunut masunpohjassa? SuperMarjohan se aikoinaanlähti todnäk synnytyssalista treeneihin, että silleen :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! ;)

      Ja täytyy sanoa, että ei tuntunut irtonaiselta mahan alueella, eikä tuntunut pahalta jaloissakaan, mutta hapenottokyky eli ns. urheilukunto oli kateissa, kylkeen pisti nopeasti. Super-Marjohan on toki idolini ja sielunsisareni monella tasolla! (Joku ironinen hymiö tähän.)

      Poista
  3. Minäkin luin tämän aamutuimaan ja meinasin tikahtua nauruun. Anteeksi. Tirsk :D

    Ymmärrän, että kuvaat mieluummin itse. Vaikka juostessa. Ja sinänsähän mies on oikein hyvä, se on sanottava, jos ei kerran ilveile kun juoksette.

    Epäilen muuten, että ne inspiraatiojuoksukuvat on otettu kun malli yrittää tehdä jotain, mikä luultavasti ei paikallaolevista muistuta juoksua kuin etäisesti, kamelin suorittamana.

    Ja vähänkö mä oon susta ylpeä! Sä juokset! Kohta mennään yhdessä puolimaratonille jipii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan joskus tehdä postaus, jossa kehun miestä, kun taitaa raukka esiintyä täällä aika epäedullisessa valossa. :D Mutta tuo valokuvakritiikki tulee kyllä ihan aiheesta: kyse ei ole siitä etteikö osaisi, mutta pyyntö on vain *niin* vaativa väärällä hetkellä, ettei vaan pysty.

      Mää niin ihmettelen välillä...

      Ja mennään! Jos "kohta" ymmärretään silleen hyvin väljästi...

      Poista
    2. Ei tarvitse tehdä kehu-postausta. Mä jo vähän rakastuin sun mieheen, kun näin hänen vaatekaappinsa. (Pitääkö tähän lisätä, että mun miehen vaatekaappi näyttää samalta?)

      Poista
    3. Ihan hyvä lisäys. Etten liikaa huolestu.

      Poista
  4. Hihihi! Ja uskomattoman reipas olet, mutta sullahan on kolme muksuakin, eikä hymy ole vielä hyytynyt! Tai mistäs mä sen tiedän... et ainakaan myönnä. Vielä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku nythän mä vasta hymyilenkin! Syytän epätasapainoa hormonitoiminnassani :D

      Poista
  5. Hyvä meno! (Hih) Pitäisköhän sun miehes harkita ammattikuvaajan uraa?

    Vertaiskannustusta: Kävin tammikuussa ihan samalla metodilla ekan juoksulenkin, paitsi etten jaksanut juosta kuin pari katuvalon väliä. Sen jälkeen oon lenkkeillyt niin, että juoksen kun jaksan ja loput kävelen. Ja kappas, lopulta tuli kuin tulikin se hetki, kun huomasin jaksaneeni juosta koko lenkin! Vitsit miten hienolta se tuntuu – etenkin nykyisin kun voi ottaa vauhtispurttejakin välillä. Suosittelen jatkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehdottaa. Ainakin hän paneutuu toimeksiantoihin sydämellä!

      Kuulostaa tosi hyvältä sun juoksuharrastus, tuohon pyritään :) Mutta hullu olet jos tammikuussa olet aloittanut... Mä en tiedä mikä mania muhun pitäisi iskeä, että mä juoksisin talvellakin. Ehkä se nähdään ensi talvena?

      Poista
  6. Äsh, mä oisin tiennyt biisiviittauksen. Mutta se saattaa johtua siitä, että se oli liian helppo.

    VastaaPoista
  7. Loistavaa, noista kuvista huokuu juoksun riemu! Itse en ole laittanut lenkkareita Naisten kympin jälkeen jalkaan. Sentäs otin ne pois matkalaukusta, toisin kuin muut tavarat, jotka ovat lepäilleet pari viikkoa niillä sijoillaan.

    Kyöni?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiero, kavala, salalenkinpidentäjä.

      Poista
    2. No sitten olisin jo todella huolestunut, jos olisit juossut sen jälkeenkin!

      Itse asiassa miehen maraton-harrastuksessa on yksi hyvä puoli: maratonin jälkeen menee hyvinkin puoli vuotta ettei sen tarvitse käydä lenkillä :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...